maanantai 15. huhtikuuta 2013

Skräppihetket haaste 6.



"TULKITSE LUKEMASI KIRJA"

Tapahtui kerran San Franciscossa on kirja, joka aikanaan kosketti minua paljon. Löysin sen sattumalta (vaikka sanotaankin, ettei sattumaa ole...ehkäpä se oli johdatus..) kirjastosta kun etsiskelin mielenkiintoisia kirjoja. En ole mikään lukutoukka, ja aika harvoin innostun kirjasta niin, että jaksan sen lukea loppuun asti.
Mutta tämä oli poikkeus. Luin kannesta kanteen ja tuntui, kuin olisin elänyt mukana tarinassa. Edelleen minut valtaa se tunne, mikä kirjasta huokui, vaikka lukukokemuksesta onkin aikaa jo kohta 10 vuotta.
Tämän kirjan luettuani tuntui kuin olisin jäänyt sen vangiksi, palasin aina mielessäni niihin tapahtumiin ja toivoin, että saisin kirjasta vielä enemmän irti. Hyvä lukukokemus on sellainen, 
että sen tahtoisi jatkuvan ikuisesti. 
Etsin silloin netistä lisää tietoa kirjan kirjoittajasta Mark Levystä, ja silmiini osui tieto, että kirjasta on suunnitteilla elokuva. Olen odottanut tätä elokuvaa ilmestyväksi ja myöhemmin sitten mietin mistä sen käsiini saisin. No, nyt se tulee AVA:lta, ensi lauantaina, Jospa se vain olisi totta (engl. Just like Heaven). Ja varmasti arvaatte, merkkasin sen jo etukäteen tallennettavaksi. Ihanaa! <3 Toivottavasti elokuva olisi yhtä hyvä kuin kirjakin. 
Ehkä tämä tosiaan on johdatusta, eikä sattumaa, koska tuo tieto elokuvasta tuli silmiini ihan yllättäen, 
kiitos siitä <3

Suvikukka2013

Osallistun tällä työlläni Skräppihetket haasteeseen nro 6.

2 kommenttia:

  1. Unenomainen sivu! Kauniit sävyt ja fontti on kaunis!

    Kiitos osallistumisesta Skräppihetket haasteeseen!

    VastaaPoista