lauantai 31. toukokuuta 2014

Yo-kortti sukulaistytölle


Yksinkertainen ilme oli hakusessa ja tällaiseen päädyin.
Leima yksistään on jo kaunis, joten eipä tähän paljoa muuta tarvittu.

Kortissa on pieni juju...Eli leikkasin Fiskarsin ikkunalävistäjällä (Kehys) aukon valkoisen korttipohjan kanteen ja liimasin aukon päälle mustan kartongin, jonka päälle sitten muut koristukset.
Kortin sisäpuolelle, ikkunasta näkyvään mustaan taustaan sitten piirsin yolakin.

En itse henkilökohtaisesti niin pidä näistä ylioppilaslakin kuvista korteissa, joten päätin laittaa sen korttiin huomaamattomasti.


Kesäterveisin,
Suvikukka2014

P.S. Fiskarettesin töitä odottaa julkaisua, joten pian saan ne tännekin esille...

torstai 29. toukokuuta 2014

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Nahkakoru


Netissä erään tehtävän myötä surffatessani ja koruja katsellessani silmiini osui hyvin yksinkertainen ja kaunis nahkakoru. Päätin siis päästää luovuuden valloilleen ja tehdä itsellenikin vastaavanlaisen korun.
Onhan tällä tekniikalla tullut tehtyä jo aikaisemminkin, mutta huovasta, ja kukkasia asusteiden koristeiksi. Nahka on mukava työstettävä, mutta todella haasteellinen. Tietysti jos omaisi kunnon välineet niin työkin helpottuisi. Tämän tekoon tarvitsin vasaraa, naulaa ja hohtimia.
Nahka on metallinhohtoista, ja se kuvasta näkyykin. 
Ohuemmasta nahasta saisi tehtyä varmasti hieman vaivattomammin.
Muutama idea jo takaraivossa tykyttääkin, mutta sitä ennen täytyisi saada palanen ohutta nahkaa...

Suvikukka2014

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Fiskarettesin kesäkisa alkaa - osallistu mukaan!

PIENTÄ MAINOSTA Piian & Fiskarettesin puolesta!


Nyt kun lämpöä on aurinko tarjoillut pitkin Suomea ja Fiskarettes -sivustollakin on uusi upea ulkoasu niin on aika juhlistaa kesän alkamista pienellä kilpailulla! Ja kuten otsikko sen jo kertoo niin kesäaiheisella sellaisella!
Tällä kertaa siis askarrellaan jotain kesäistä haastetyöksi!  Onko työ sitten kesäinen onnittelukortti, minialbumi tai skräppileiska lomareissulta tai vaikkapa mökkituliainen – osallistumistyön muodon ja tekniikan saatte vapaasti itse päättää kunhan noudatatte alla annettuja ohjeita ja sääntöjä!
Kilpailun tarkemmat säännöt ja ohjeet:
1.
Kilpailuun voi osallistua  25.5.2014 klo 14 alkaen ja osallistuminen sulkeutuu sunnuntaina 15.6.2014 vuorokauden päättyessä.
2.
Pääpalkintona on Ambassadorinne suosikkituote, joka on käytössä ihan joka päivä – eli pyöröterällinen kannettava 30 cm paperileikkuri. Voittaja on eniten ääniä saaneen työn askartelija. Äänestysaika on 16.6. -22.6.2014. Voittaja julkaistaan kun kaikki annetut äänet on laskettu ja voittajalle ilmoitettu voitosta.
9908 pieni
Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan kaksi Fiskarsin ihanaa pilvikuvioista Squeeze Punch – lävistäjää:
pilvileikkuri3.
Kilpailuun osallistutaan työllä, joka on ennenjulkaisematon ja tehty nimenomaan tätä kilpailua varten. Voit kuitenkin osallistua sillä myös muihin haasteisiin.  Osallistumistyössä ei tarvitse käyttää Fiskarssin tuotteita vaikka mielellämme niitä näemme tietysti teidän käyttävän.
4.
Osallistumistyön muoto, tyyli ja toteutustapa ovat täysin vapaita. Ainoa vaatimus on, että kyseessä on käsintehty ja kilpailun aihetta noudattava askartelutyö. Valitettavasti emme hyväksy digitaalisia töitä mukaan kilpailuun.
5.
Kilpailuun osallistut seuraavasti:
-Kirjaudu sisään tunnuksillasi, ja klikkaa tämän postauksen yläosassa “Katso kilpailu ja osallistu”. Sitten hieman selaat sivua alaspäin ja pääset tekemään postauksen johon liität kuvan työstäsi. Jokaisen työ siis osallistuu omalla postauksellaan, voit halutessasi liittää useamman kuvan ja kertoa sivun tekemisestä ja tarinasta enemmänkin!  Työsi tulee näkyviin kun se on moderoitu (max 2pv). Kuvien max. koko on 1024px. Kaikki määräaikaan mennessä lähetetyt työt osallistuvat kilpailuun vaikka niiden moderointi tapahtuisikin vasta osallistumisajan jälkeen.
HUOM! Kuvien koko täytyy olla vaatimusten mukainen – tarkistakaa koko ennen kuin lähetätte työnne! Lisäohjeita kuvien pienentämiseen löytyy TÄÄLTÄ! Jos ei ohjeista huolimatta kuvien pienentäminen onnistu itsellä niin voit lähettää kuvat pienentämistä varten myös team@fiskarettes.fi ja allekirjoittanut lähettää ne pienennettyinä takaisin. Olethan kuitenkin ajoissa liikkeellä jos tahdot että pienennän kuvat koska en ole jatkuvasti sähköpostin äärellä näin kesäaikaan ja matkustan ulkomailla ajalla 26.5. – 3.6.2014.
-Työhön ei tarvitse käyttää Fiskarssin työkaluja, vaan kaikki tyylit ja tavat ovat vapaita, samoin askartelutyön koko ja muoto.
Nyt kaikki inspiroitumaan kesästä ja auringonpaisteesta – jakakaa kesän ihanimmat ideat kanssamme ja osallistukaa samalla ihanien palkintojen tavoitteluun!
Jos ilmenee ongelmia tai  kysymyksiä ottakaa yhteyttä team@fiskarettes.fi tai klikkaamalla minun kuvaani tuolla ylhäällä. Olen täällä ihan teitä varten auttamassa ja vastaamassa kysymyksiin!
Aurinkoisia askarteluhetkiä!





torstai 22. toukokuuta 2014

P*skarteluhaaste 234. - Värit


Tällä viikolla P*skarteluhaasteen aiheena on värit

O R A N S S I, R U S K E A
 & T U R K O O S I.

Nämä värit siis täytyy olla pääosassa.
Tässä oma näkemykseni haasteeseen.

t. Suvikukka2014

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

P*skarteluhaaste #233 - Resepti


Tämän viikon haasteena P*skarteluhaasteessa on

2 PITSIÄ + 1 NAUHA + RUUSUJA

Tässä oma näkemykseni aiheesta.
Hempeän romanttista ja suloista.

Kesämielellä...
Suvikukka2014

maanantai 12. toukokuuta 2014

Ensimakua tulevasta Fiskarettesin DT-työstäni


Tästä se lähtee...
31 pikkuista risukranssia on tehty valmiiksi ja nyt ne odottavat jatkotyöstöä.
Mitä mahtaakaan olla tulossa?
Se selviää ajan kuluessa - pysyhän kuulolla.

t. Suvikukka / Fiskarettes DT

torstai 8. toukokuuta 2014

Fiskarettesin DT-työt


Nyt se sitten saapui - vihdoinkin - paketti Fiskarsilta!
Ja nyt alkoi sitten myös se luomisen ilo ja luomisen tuska. Nyt kun on oikein ihkaoikea syy luoda jotakin uutta ja idearikasta, niin saattaakin käydä niin, että pää tyhjenee. Onneksi kirjoittelin jo etukäteen paperille ideoita mitä voisin toteuttaa näillä uusilla välineilläni. Mutta isoin pähkäilyn aihe on silti se, miten käyttää näitä välineitä ihan uudella tapaa, niin, että muutkin Fiskarettesin jäsenet saisivat niistä vinkkejä ja ideoita.
Toki Fiskarettesin sivuilla voivat vierailla muutkin.

Fiskarettes on siis sivusto, missä Fiskarettesit jakavat ideoitaan ja töitään muitten iloksi ja nähtäville.
Sivuston ideana on näyttää mitä kaikkea Fiskarsin askartelutuotteilla voi saada aikaan, mutta mikään ei estä käyttämästä myös muiden valmistajien tuotteita.

Minulla Design Teamin jäsenenä on silti velvollisuus käyttää ja näyttää, mitä Fiskarsin tuotteilla voi tehdä.
Toimin DT:n jäsenenä kesän 2014 ajan, kahden muun DT:n kanssa.



Ensimmäisenä työnäni on tämä ylläoleva äitienpäiväkortti.
Tässä työssä pääasiassa testailin uusia välineitäni ja kokeilin mitä niillä saisi aikaiseksi.
Siispä leikkasin kortin kanteen aukon, jonka kehystin mustalla kehyksellä (Ikkunalävistäjä-Kehys).
Äiti-teksti on kirjoitettu Sizzix:n stanssilla stanssattuun paperiin.

Kukkaset taas on leikattu kuviolävistäjällä (Pipariympyrä, XL).
Leikkasin pinkistä paperista pipariympyrän, leikkasin sen kahtia ja tein puolikkaista "tötteröt", jotka liimasin korttiin kiinni.



Toisena DT-työnä kokeilin jälleen uusia välineitä, mm. kukka-vipulävistäjää, kuviolävistäjiä ja kulmakuvioleikkuria, jolla pyöristin mustan kartongin reunat.
Onnea-teksti on tehty Dymolla ja vihreä köynnös on leikattu Marianne Design:n stanssilla.
Leimasin on ostettu Tiimarista.

Laitoin tämän skräppäyksen "lokeroon", koska minulle skräppäys on lähinnä erilaisten pintojen ja materiaalien yhdistämistä, moniulotteisuuden luomista.

Terkuin,
DT Suvikukka2014

P*skarteluhaaste #232 - Kesän juhliin


Kesän juhliin - YO-kortti.
Ei kyllä kukaan tuttu taida olla valmistumassa, 
joten laitetaan kortti joko myyntiin tai odottamaan tulevia vuosia.


t. Suvikukka2014

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Uudet tuulet - Fiskarettes

Uudet tuulet puhaltaa! 

Nyt voin jo julkaista tiedon ihan kaikkien nähtäville, eli minut valittiin Kesän 2014 Fiskarettesin Design Teamiin. Olen iloinen ja onnellinen valituksi tulemisesta, tulihan siihen pestiin haettuakin muutaman kerran. Nyt vain sitten kun saisi luotuakin jotakin uutta ja ihmeellistä :) Niin, että ideoista voisivat muutkin hyötyä.
Odottelen vielä DT-paketin saapumista ja sitten vain pää täyteen ideoita, kiitos!

Kesää kohti,
t. Suvikukka2014





lauantai 3. toukokuuta 2014

Kortit kevään juhliin - tilaustyönä



YO-kortti


Lakin tein itse mustasta ja valkoisesta paperista ja lyyrana toimii hopeatussilla tehty "piste".
Mietin tovin tuon köynnöksen lisäämistä korttiin, mutta ihan hyvältä se silti näyttää. Tuo runsautta ja väriä. Sen liimaamiseen käytin ensimmäistä kertaa, aiemmin CChobbylta tilaamaani, liimakynää. Ensin ajattelin kynän olevan kuivunut, kun ei liimaa meinannut tulla, mutta lopulta toimi vallan hyvin ja liimaustehokin oli tosi hyvä. Ainakin tällaisiin pieniin koristuksiin.
(Viva Decor - Glue Pen)
Violetti ruusu on ostettu muinoin Tiimarista, ja näitäkin käytin ihka ensimmäistä kertaa. Olen niitä ostellut varastoon, mutten ole rohjennut käyttää korteissa. Ehkä siitäkin syystä, etten ole ollut ihan satavarma miten kukat saa siististi töihin kiinni. Mutta ihan kivastihan tuo tuohon meni. Varren pujotin kakkupaperin rei'istä ja kakkupaperin liimasin kiinni korttiin. Toivottavasti pysyy paikoillaan.


Tämänkin kortin piti alunperin olla selkeä YO-kortti, mutta en vain mitenkään saanut yo-lakkia sopimaan korttiin siististi ja nätisti. Siispä jätin sen pois. Ehkä tuo teksti sitten korvaa osaltaan lakin puuttumista, koska tulevaisuushan on nuorilla ihan auki - haaveista totta.

Perhospaperi tekstillä on Vivi Gaden papereita.
Onnea-teksti on tehty Dymolla.
Perhonen on stanssattu ja kakkupaperit olen ostanut Keskisiltä.
Molempien korttien taustapaperit on Paperinauhasta, Dovecraftin Back to Basics.

Suvikukka2014