maanantai 11. elokuuta 2014

Kirja-arvostelu

 Upeat, helpot hartsikorut – Heidi Boyd, Atena



Upeat, helpot hartsikorut –kirja sisältää herkullisia ja houkuttelevannäköisiä töitä. 
Kirja herättää mielenkiinnon, ja ensimmäinen ajatus kirjaa selatessa on, että näitä tahtoisin kokeilla itsekin, mutta samalla takaraivossa jyskyttää ajatus, hartsihan on vaarallinen aine.

Se on totta, että hartsi on terveydelle haitallista, mutta askartelua varten on suunniteltu hartsivalmisteita, jotka eivät ole haitallisia oikein käytettyinä. Toki suojavarusteet täytyy olla, kumihanskat, hyvä ilmastointi ja tarpeen mukaan käytettävä myös hengityssuojainta.

Kirjan alkuaukeamilla on runsaasti ja tarkasti tietoa materiaaleista ja menetelmistä. Siinä on myös esiteltynä kolme erilaista hartsivalmistetta. Ohjeita noudattamalla hartsitöiden tekeminen on turvallista ja helppoakin kunhan on tehnyt alkuvalmistelut huolellisesti. Hartsityöskentely on silti aikaa vievää, ja siihen on varattava tarpeeksi rauhallista omaa aikaa, koska hartsi materiaalina on vaativa ajan suhteen.



Hartsikorut näyttävät upeilta, ja mieleni tekisi päästä kokeilemaan niiden valmistusta. Mutta jotenkin silti kaikki työvaiheet ja materiaalihankinnat tuntuvat niin haastavilta ja työläiltä, että mieluummin kokeilisin niiden valmistusta jossakin kurssilla ja mieluiten labrassa. Muinoin opiskeluaikoina tuli käsiteltyä vaarallisia aineita kuten lipeää, ja aina se oli yhtä jännittävää ja pelottavaakin, vaikka työt tehtiinkin turvallisesti laboratoriossa painekaapin uumenissa.


Kirjassa on monipuolisesti ideoita erilaisiin koruihin, korvakoruista rannekoruihin, riipuksiin ja sormuksiin. Koristelumateriaaleina on käytetty mm. nonparelleja, leimasimia, tulostettuja kuvia, kangasta ja piirilevyjä. Kirjasta löytyy ohjeet myös muottien tekemiseen ja sitä kautta erilaisten hartsivaloksien tekemiseen.


Hartsikoruaskarteluun löytyy materiaaleja mm. täältä.

 Upeat, helpot hartsikorut – Heidi Boyd, Atena
Alkuteos: Exploring resin Jewelry
ISBN: 9789523000599

Arvostelu on tehty arvostelukappaleen pohjalta.
Kuvat kuvattu kirjasta by Suvikukka.

Suvikukka2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti