tiistai 19. elokuuta 2014

Kirja-arvostelu

Värjää itse langat ja kuidut – Gail Callahan



Minervakustannukselta on ilmestynyt tälle syksyä houkutteleva kotivärjärin kirja, Värjää itse langat ja kuidut. Kirja on jokaisen kotivärjärin ja värjäyksestä kiinnostuneen unelma. Se sisältää selkeät ja monipuoliset ohjeet, teksti on mukavasti kirjoitettua, helppolukuista ja ymmärrettävää. Jokaisesta värjäystavasta, joita löytyy noin 17, on selkeät ohjeistuskuvat ja vaihevaiheelta etenevät sanalliset ohjeet, lisäksi löytyy selkeä tarvikelista.


Työtavat, tarvikkeet, materiaalit, turvallisuus, ym. tiedot on kerrottu kirjan alkusivuilla, ja niihin kannattaakin paneutua huolella.




Jo pelkän kirjan katseleminen sai intoni heräämään. Värjääminen on minulle tuttua vuosia sitten saamani artesaanin tutkinnon pohjalta, mutta sitä ei ole tullut kotona harrastettua juuri lainkaan. Koulun turvallisen labran suojissa oli mukava tehdä kokeiluja, mutta toisaalta silloin olin hieman arka kokeilemaan uutta, ja tuli pysyttyä liikaa tiettyjen rajojen sisäpuolella. Nyt sitten kun olisi uskallusta ja mielenkiintoakin enemmän, niin kunnollisten tilojen ja materiaalin saannin heikkous ovat olleet esteenä.

Olen lukenut kirjan kannesta kanteen, ja palannut aina uudelleen kirjan sivuille. Ohjeet poikkeavat siitä mihin olen tottunut ja oppinut ja nämä tämän kirjan ohjeet tuntuvatkin lähes liian yksinkertaisilta. Kirjassa on ohjeet jopa elintarvikeväreillä värjäämiseen.




Kirjan nimi silti hieman hämää, koska siinä puhutaan lankojen ja kuitujen värjäämisestä, mutta kirja painottuu kuitenkin vain proteiinikuitujen, eli villan, silkin, alpakan ym. kuidun värjäämiseen – kyseessä ovat siis eläinkuidut. Proteiinikuituja värjätään happoväreillä. Kun taas se toinen luonnonkuitujen kirjo puuttuu kokonaan kirjasta,  puuvilla, pellava, hamppu jne.

Kirjan kerrotaan olevan ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja synteettisten värien käytöstä lankojen ja kuitujen värjäyksessä. Tätäkin hieman epäilen, koska mm. opintojen ohessa käytimme alan suomenkielistä kirjallisuutta. Mutta ehkä tällä lauseella kuvattiin ns. tavallisille lukijoille suunnattua kirjaa, ei niinkään alan ammattikirjallisuutta.

Toinen mietityttävä seikka on se, että värit joita kirjassa käytetään, ei välttämättä ole saatavilla Suomesta. Kirjassa mainitaan elintarvikeväreistä mm. Kool-Aid ja POWERade, joista ainakaan minulla ei ole mitään käsitystä, enkä usko, että niitä on ainakaan jokapaikassa saatavilla. Myös nämä happovärit, joihin kirjan ohjeet ja värjäykset perustuvat, PRO WashFast Acid dye, ovat vieraita. Esimerkiksi Google ei löydä kyseisellä nimellä yhtäkään suomalaista sivua, tai liikettä mistä väriä saisi. Ja veikkaisin, että kirjan ohjeet ovat tehty vain ja ainoastaan tämän kyseisen värin pohjalta, ne eivät siis päde esimerkiksi Semitonella värjätessä. Semitone on se itselleni tutuin väri, se käy sekä kasvi- että eläinkuiduille.

Kirjan lopussa materiaalitiedoissa mainitaan Emotuotanto, ja sieltä saatavat värit ovat  Emo-tekstiilivärejä, nestemäisiä reaktiivivärejä, jotka soveltuvat luonnonkuitujen, kuten puuvilla ja pellava, sekä myös villan ja silkin värjäykseen.

Mainitsemiani Semitone-värejä löytyy mm. www.awennstrom.fi.
Sekä Emon väreillä, että Semitonella värjätessä apuaineiksi tarvitaan etikan lisäksi myös (glauber)suolaa.
Siispä jokaista tämän kirjan käteensä saanutta ja värjäyksestä innostunutta suosittelen ottamaan ensimmäiseksi selvää mitä värejä on (Suomesta) saatavilla, mitä apuaineita ne tarvitsevat ja millaiset värjäysohjeet ovat, koska tämän teoksen ohjeet eivät välttämättä päde eri valmistajien väriaineiden kanssa.

Katselin netistä millaisia happovärejä Suomesta on saatavilla, ja löysin lankakauppa Kujeen sivut ja sieltä Jacquard ja Ashford -jauhemaiset värjäysvärit.
Sivuilta ei löytynyt sen tarkempaa ohjeistusta värjäykseen, joten suosittelen ottamaan selvää, miten nämä värit käyttäytyvät ja millaiset ohjeet niihin kuuluvat. Voisin tietysti itsekin laittaa kyselyä ja linkkivinkata tänne blogiin vastauksen.
Hinnaltaan nämä värijauheet ovat 5,50-7,10e / purkin koko n. 10-15g. Riittoisuus n. Kilolle värjättävää materiaalia.

Mutta, vaikka kaikki tieto ei kirjassa ehkä pädekään sellaisenaan, on kirja silti hyvin tehty. Se on laadukas, selkeä ja runsas alan teos.

Ja mikä tärkeintä, se saa innostumaan värjäyksestä, herättää mielenkiintoa ja lisää inspiraatiota.

Kirjan loppupuolella on 8 ohjetta neulomiseen ja virkkaukseen, mm. ihanat kengurulapaset, jotka anoppi toivottavasti joskus neuloisi minullekin ;)

Sain kirjan arvostelukappaleen Minervalta.

Kuvat kirjasta kuvannut Suvikukka.

Suvikukka2014


3 kommenttia:

  1. Morjens! Kool- Aid on amerikkalainen mehujauhe, joka on niin hapanta, että se värjää ilman puretteita. Sitä myydään amerikkalaisten tuotteiden kaupassa Helsingissä ja Tapio lankatalossa Kauhavalla. Kool-aidia käytetään paljon värjäämiseen ja tökötti on suomalaisille neuleharrastajille tuttu. Siitä on olemassa joitain blogitekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tutustuinkin hieman tähän väriaineeseen, josta aika vähän oli itselläni tietoa. Näköjään sitä saa myös Jari Mäki Oysta. Täytyy tutustua, värjäys ainakin näyttää todella helpolta. Vaikkakin hieman laittaa miettimään mitä tuollainen väriainepommi tekee syötynä...

      Poista
  2. Tilasin juuri Jari Mäki Oy:stä Kool Aidia. Paketti tuli vauhdilla ja värjäys sujui myös vauhdilla. Ei tulisi mieleenkään syödä. :-)

    VastaaPoista