tiistai 19. elokuuta 2014

Kirja-arvostelu

Unelmien laukut – itsepainetuista kankaista – Jenny McCabe


Kirjassa esitellään helppoja ja yksinkertaisia kankaanpainantamenetelmiä, mm. kaaviopainantaa, linopainantaa ja leimailua. Lisäksi löytyy ohjeet aurinkovärjäykseen ja siirtokuvapainantaan.

Kirjassa on 35 erilaista, hauskaa ja innovatiivista, helppoa ja vaikeaa laukkumallia.

Jokaiseen laukkuun on käytetty käsinpainettua kangasta.


Kirja herättää mielenkiinnon ja inspiraation luoda itse jotakin kaunista – itselle tai lahjaksi.



Menetelmät ovat helppoja ja materiaalit ovat sellaisia, joita on helppo löytää mm. askartelukaupoista. Kangasvärejä on nykyään saatavilla monista paikoista ja lisäksi nettikauppojen kirjo on laaja. 
Painovälineeksi käy esimerkiksi softislevystä tai pyyhekumista tehty leimasin, tai sen voi luoda vaikka perunasta tai käyttää puiden ja kasvien lehtiä.

Myös kaaviopainantaan löytyy ohjeet, vaikkakaan itse painoseulan teko-ohjetta kirjasta ei löydykään, mutta sen voi tehdä vaikka vanhasta valokuvakehyksestä tai ikkunapokista ja valoverhon palasesta.

Kirjassa oleviin painokuoseihin löytyy mallikuvat, jotka voi suurentaa haluttuun kokoon.

Ompelumalleihin löytyy kirjan takaa kaavat, ja jokaisessa työssä on käsinpiirretyt mallikuvat ja sanalliset ohjeet. Ohjeet ovat mielestäni hieman yksinkertaistetut, eli ihan aloittelijalle ei välttämättä heti aukea jokainen työvaihe, mutta ainakin ideoita kirjasta saa ja neuvoja jokainen voi varmasti pyytää ystäviltä tai internetin sivustoilta.


Kirja-arvostelu tehty arvostekappaleesta.
Kuvat kirjasta kuvannut Suvikukka.

Suvikukka2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti