tiistai 26. elokuuta 2014

Nukkekoti Väinölän vuosi - Tammi

Maria Malmström - Nukkekoti Väinölän vuosi


Nukkekoti Väinölän vuosi on pullollaan erilaisia ideoita ja töitä – minikoossa, tai tarkemmin sanottuna nukkekotikoossa.
Kirja herättää hämmästystä ja hämmennystä, miten näin pieniä juttuja viitsii kukaan tehdä. Mutta oikeastihan nukkekotiharrastus on monen aikuisen harrastus,
ja uskon, että kirja onkin suunnattu enemmän aikuisille kuin lapsille.
Työt saavat aikaan ihmetystä, kuinka näin pieniä asioita pystyy edes tekemään, ja silti ne näyttävät ihan aidoilta. Mittakaavan huomaa vasta tarkemmin katsottaessa kun näkee kuvissa olevat nukkekotitarpeet oikeassa mittakaavassa olevien esineiden ja asioiden rinnalla. Ohjeet on laadittu nukkekotimittakaavaan 1:12.

Kirjasta löytyy yhteensä 36 yksityiskohtaista, kuvitettua työohjetta kaavoineen. Tekniikoina on käytetty mm. massailua, ompelua, puuntyöstöä ja paperiaskartelua.

Kirjassa käydään läpi vuoden jokainen vuodenaika ja kuukausi, ja jokaiselle kuukaudelle on esiteltynä kolme erilaista työtä. Kirjan ohjeilla valmistuu oikeankaltaiset sukset, potkukelkka ja vesikelkka, erilaisia aidonnäköisiä ruokia kuten vispipuuro, äitienpäiväkakku ja laskiaispullat. Ohjeita on myös erilaisiin puurakennelmiin kuten leikkimökkiin, lintulautaan ja lasten pihakeinuun.
Ja löytyyhän ohjeista tietysti myös vaatteita ja asusteita. Ihanat pinkit bikinit, remmikengät ja nokialaiset kumisaappaat vaativat kukin osaltaan pienoista näpertämistä, mutta varmasti vaivan väärti, ja hyvillä ohjeilla varmasti onnistuvat.

Kirjan edeltäjä on nimeltään Nukkekoti Väinölän tapaan, jossa esiteltiin perusteellisesti Väinölän taloa.

Suosittelen kirjaa kaikille nukkekotiharrastajille, aikuisille ja lapsillekin.
Kirja on ilmeeltään raikas ja selkeä. Jokaisesta työstä on selkeät ohjeet kuvien kera. Tarvikelista on tarkka ja kirjan takaa löytyy kaavat sekä perusohjeet eri materiaaleista ja työvälineistä.

Maria Malmström (s. 1973) on koulutukseltaan artesaani-puuseppä ja insinööri. Hän asuu perheineen Tammelassa ja askartelee intohimoisesti kakenlaisia tarvikkeita nukkekoteihin. Marian ensimmäinen kirja Nukkekoti Väinölän tapaan (2012) ihastutti lukijat ja löysi tiensä nukkekotiharrastajien kirjahyllyihin. Maria pitää myös nukkekotikursseja ja suosittua nukkekotiblogia, ja lisäksi hän on tehnyt ohjeita useisiin kansainvälisiin nukkekotilehtiin. 

ISBN: 978-951-31-7566-5

Arvostelukappale saatu Tammelta.

Suvikukka2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti