torstai 6. marraskuuta 2014

Kehys katalogista


Vanhoista kuvastoista ja katalogeista voi tehdä valokuvakehyksen.
Idean sain Paperillan postauksesta/eräästä blogista ja pakko oli heti testata.
Valmishan tämä ei vielä ole, mutta tällaisenaankin ihan kaunis.
Idean antajakin oli näköjään käyttänyt risuja vastaavissa (myöhemmin tehdyissä) töissään, mutta itselleni tuo risukranssin yhdistäminen tähän työhön nousi mieleeni ideointivaiheessa. Helmiä, tekokristalleja ja kimalletta oli myös suunnitelmissa tähän lisätä. Mutta, tässä arjen pyörityksessä kaikki syntyy pitkissä kantumissa, yksi osa kerrallaan. Ehkä siis joskus saan tämänkin valmiiksi.


Kuvasto on siis vanha kirjakatalogi, jonka revin sivu sivulta oikean kokoiseksi ja keskelle aukeamaa leikkasin mattopuukolla ikkunan. Hieman olen ikkunan reunoja mattopuukon terällä rispannut.
Sitten vain maalia päälle ja liimailin maalin avulla myös sivuja toisiinsa kiinni. Maalina tässä hopea Taika-maali. Sopisihan tähän paperillekin tarkoitetut maalit, mutta kun omissa varastoissa oli vajaa purkki Taika-maalia, niin käytin sitä. Muutoin se saattaisi kuivua turhana purkin pohjalle.

Risut pyörittelin kranssiksi ja kasasin rautalangan avulla. Sitten vain valkoista (huonekalu)maalia sudin pensselillä oksien pintaan. 
Mietin miten kranssin kiinnittäisin järkevästi ja päädyin pähkäilyjen lopuksi kiinnittämään sen nitojalla. Nidoin siis sieltä täältä oksat kiinni paperiin.


Hauska idea ja helposti muokattavissa.
Kunhan löytyisi sitä aikaa...

Suvikukka2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti