perjantai 16. tammikuuta 2015

Viljaton kattaus


Viljaton kattaus on runsaasti reseptejä sisältävä uutuusteos. 
Viljattomuuden lisäksi reseptit ovat myös lähes maidottomia, eli maitotuotteiden sijaan on käytetty mm. kookoskermaa, -maitoa ja –öljyä. Äkkiseltään kirja voi tuntua raakaruokakirjalta, tai karppauskirjalta, mutta tarkemmin tarkasteltuna pääpaino teoksessa on kuitenkin gluteenittomuus ja ennen kaikkea hyvät, puhtaat raaka-aineet, ilman minkäänlaista hifistelyä.

Kirjan kirjoittaja, Emmi-Liia Sjöholm on tuttu Torkkuja ja nokkosia –blogistaan, ja bataattiburgerireseptillään hän saavutti suosiota, ja juuri tämän kyseisen reseptin myötä hän myös sai mahdollisuuden tehdä tämän kirjan. Aistikkaiden reseptien kehittely, uusien ruoka-aineiden ennakkoluuloton ja innovatiivinen kokeilu sekä ruokien valokuvaaminen innostivat Emmi-Liian kokoamaan kauniit ja maukkaat reseptit kirjan kansien väliin.

Uskoisin kärsiväni samasta vaivasta kuin kirjan kirjoittaja, viljat ja hiilarit eivät ole vatsalleni hyväksi, ja niiden poistaminen ruokavaliostani sai oloni tuntumaan paremmalta. Ei turvotusta eikä vatsan kuplintaa. Mutta ainakin minulla haasteena on ollut se, miten korvata hiilihydraatit, mitä ottaa leivän/pastan/riisin tai perunan tilalle.

Viljaton kattaus –kirja sisältää paljon ideoita niin aamupalapöytään kuin salaatteihin, pääruokiin ja jälkiruokiinkin. Lisäksi löytyy erilaisia kastikkeita ja tahnoja, leipiä ja juomia.
Feta-shakshouka näyttää niin houkuttelevalta, että sitä on tehtävä ja muutoinkin kauppalista on täydentynyt monilla raaka-aineilla. Ehkä nyt taas saisin itseäni niskasta kiinni ja tekisin vatsani onnelliseksi valmistamalla vatsaystävällisiä ruokia. Onhan tässä nyt taas yli 90 uutta ideaa tarjolla. 

Pidän reseptien yksinkertaisuudesta ja siitä, ettei raaka-aineita ole lukematon määrä yhtä reseptiä kohden. Ja myös se on tärkeää, että raaka-aineet ovat tuttuja ja helposti saatavilla. Montaa reseptiä on tullut testattua jo ominkin päin ja esim. bataattirieskan teko kävi mielessäni juuri ennen kuin sain tämän kirjan käsiini. Emmi-Liia ehti ensin.

Omenainen raakakakku, minttuiset keksijäätelöt, tyrnishotti. 
Kookoshirssi, katkarapupasta, munakoisopurilaiset. 
Maistuis varmaan sullekin? 
Minulle ainakin.

Kirja on visuaaliselta ilmeeltään pelkistetyn kaunis. Pidän paperin matasta pinnasta ja yksinkertaisesta asettelusta. Kuvat ovat kauniita ja houkuttelevat maistamaan.
Reseptien ohessa on persoonallinen lisä kirjoittajan omia ajatuksia ja monen ohjeen yhteydessä on aina jokin vinkki tai mielenkiintoinen nippelitietous. Tiesitkös muuten, että kurkumalla on monia terveysvaikutuksia? Sitä nuuhkaisemalla saat tukkoisen nuhanenänkin aukeamaan.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joita aihe kiinnostaa ja koskettaa. Oma hyvinvointi on tärkeää ja jos pienillä jutuilla saa sekä mielen että kehon voimaan paremmin suosittelen sen pienen muutoksen tekemään.

Suvikukka2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti