tiistai 21. huhtikuuta 2015

Onnellinen leipuri


Makeasta,
manteleista,
marengista..

Niistä on Onnellinen leipuri tehty.

Koko Suomi leipoo –voittajan, Anders Wikströmin uutuuskirja on juuri ilmestynyt WSOY:lta.
Onnellinen leipuri –kirja sisältää ihania ja makoisia leivonnaisia kaikille herkkusuille.

Anders liputtaa mantelimassan puolesta, ja käyttääkin leivonnassa paljon manteleita ja muita pähkinöitä, koska ne tuovat leivonnaisiin sekä makua, että rakennetta. Myös marenkia löytyy monesta ohjeesta, ja kirjassa esitelläänkin kolme erityyppistä marengin ohjetta: ranskalainen, sveitsiläinen ja italialainen marenki. Näistä tunnetuin ja tutuin on ranskalainen marenki.

Kirjan alussa annetaan vinkkejä onnistuneeseen leivontaan, ja sen jälkeen esitellään vuorollaan ihania herkkuja, pieniä herkkuleivonnaisia eli ’petit fours’, erilaisia leivonnaisia, kakkuja, kuivakakkuja, piirakoita ja löytyypä myös kardemummapullien ohje. 
Lisäksi tietysti myös erilaiset pikkuleivät on esitelty.

Olen Andersin kanssa samaa mieltä siitä, että juhlapöydän on parempi notkua eri vaihtoehdoista kuin olla liian niukka. Siksipä kirjassakin on esiteltynä muutamia vaihtoehtoja siitä, millaisia kattauksia tarjoiluneen voisi olla esim. puutarhajuhlissa, illanistujaisissa tai suklaajuhlissa.

Suklaatryffeliä pähkinäpohjalla, oi että mikä unelma! Tämä resepti lähtee varmasti testiin, ja ainakin taloutemme toinen herkkusuu jo odottaa innolla, koska kirjan kuvat alkavat elää.

Suklaa on yhdessä pääroolissa tässä kirjassa, ja mikäs sen parempaa. Suklaanougat-kakku, vadelma-suklaatryffelikakku, suklaakakku viikunoilla, suklaabébéleivokset, appelsiinisuklaapallot ja vielä vähän lisää tryffeleitä. Olen taivaassa! Kirja on todellinen herkkusuiden unelma! Ihanien reseptien lisäksi kirjassa on kauniit kuvat – siis sekä silmänruokaa, että vatsantäytettä.








49 kommenttia:

  1. - Eikä! Tän mie tahon tahon tahon! :D

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti mukana, haluan tämän kirja, varmaan paljon herkullisia ohjeita!

    VastaaPoista
  3. Täällä innokas uusien ohjeiden kokeilija ilmottautuu mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana niin! Olisipa mukava päästä kurkkaamaan kirjaa :)

    VastaaPoista
  5. Tämä kirja on toivelistallani!

    VastaaPoista
  6. Mukana! Leivontavinkit olisivat paikallaan ja suklaiset reseptit <3

    VastaaPoista
  7. Mielelläni olen arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  8. Tämä olisi aivan huippu tällaiselle herkkusuulle :)

    VastaaPoista
  9. Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  10. Osallistun! Silläkin uhalla, että tulisi leivottua ja kerättyä itseensä turhia kaloreita..ja se uhka on kyllä iso mitä tuota kirjaa juuri tänään akateemisessa vilkuilin. Totesin, että äkkiä kannet kiinni tai muuten en voi vastustaa suklaahimoa :D

    VastaaPoista
  11. Olisipa ihana kirja tuomaan inspiraatiota leivontaan!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa. Kyllä kelpais tuo kirja. Tykkään katsoa reseptejä enemmän kirjoista kuin netistä, vaikka nettikin on ihania reseptejä pullollaan :)

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan! Suklaan ja marengin käyttöön ei ole koskaan liikaa ohjeita. hanna.nikama@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihana kirja, joten tämä herkkusuu mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  15. Uutena lukijana osallistun mielelläni arvontaan :)

    VastaaPoista
  16. Näyttääpä hyvältä kirjalta! Onkohan siellä paljon gluteenittomia ohjeita? Jokatapauksessa arvonnassa mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut, mutta varmasti ainakin osa resepteistä on muokattavissa sopiviksi :)

      Poista
  17. Voi, miten ihana kirja! Minäkin kokeilen onneani arvonnassa! :D

    VastaaPoista
  18. Olen uusi "seuraajasi". Löysin blogisi ihan vahingos ja nyt en pääs täält pois, ko tääl on kaikkii kivoi ideoit. Arvonnas mukan. :)

    VastaaPoista
  19. Kirja näyttää hankkimisen arvoiselta. Yritetään nyt ensin, olisiko arpaonni suosiollinen. Mukana arvonnassa. /jani.koskinen83@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Näyttääpä houkuttavalle, olen ihan ehdottomasti mukana arvonnassa. Leipomisessa, jos missä tarvitsee uusia ideoita muualta, ruoanlaitossa sitä pystyy itsekin soveltelemaan....
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  21. Oi, tuon kirjasen minä haluan! Nimimerkki itse-tykkää-leipoa-ja-mies-tykkää-syödä :)

    VastaaPoista
  22. Wau, tuon kirjan haluan. Sattumalta löysin äsken blogisi ja tämähän oli kiva löytö! :)
    t. Nelliina

    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  23. Varmasti hieno kirja! Anders on tosi taitava :) hyvahuomen at gmail piste com

    VastaaPoista
  24. Aurinko on joka päivä uusi. (Herakleitos)
    firefox@netti.fi

    VastaaPoista
  25. Mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa :) Kiinnostava kirja!

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Haluan olla mukana tämän ihanan kirjan arvonnassa:)

    soile.ritakallio (at) luukku.com

    VastaaPoista
  28. mukaan arvontaan :)
    paulajojala@gmail.com

    VastaaPoista
  29. voi ei mä olen niin mukana! :)

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Oi että, nuo suklaaherkut kuulostavat erittäin houkuttelevilta ja ihan syntisen hyviltä, menossa siis mukana. aada.ylikoski@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ehdottomasti mukana. Kuulostaa sellaisilta levonnaisilta, joita olisi päästävä testaamaan.

    VastaaPoista
  32. Minäkin uusi lukija ja ihania reseptejä!!!
    Oispa kiva kun napsahtais kirjavoittokin 😊

    VastaaPoista
  33. Mulle kans

    pirpana-@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Ooh, kuulostaapa mahtavalta kirjalta! Marengin ja suklaan avulla muuttuu päivä kuin päivä astetta paremmaksi. :) Yksi arpalipuke siis tänne, kiitos!

    jalkiruokala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Haluan päästä testaamaan Andersin reseptejä

    VastaaPoista
  36. Tän mä haluan ehdottomasti! 😃
    salmiakki80@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Random Org arpoi voittajaksi Anun. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille! :)
    Voittajaan otetaan yhteys sähköpostitse.

    VastaaPoista