torstai 23. heinäkuuta 2015

Leimailua kankaalle


Leimailua voi käyttää myös monille muillekin pinnoille kuin vain paperille ja kartongille.
Leimailua voi hyvin tehdä myös kankaalle, kankaanpainovärejä käyttämällä.


Käytin valmista, mustaa, juoksevaa, kankaanpainoväriä.
Tuputtelin värin ohuena kerroksena leimasimen pintaan itsetehtyä vaahtomuovituputinta apuna käyttäen. Kun väriä on sopivasti leimasimen pinnalla, painetaan leimakuvio kankaalle.
Suosittelen harjoittelemaan painantaa ensin tilkulle, jotta opit määrittelemään oikean määrän väriä leimasimelle, jotta painojäljestä tulee siisti.
Kun työ on valmis, anna painovärin kuivua ja sen jälkeen kiinnitä värit kankaalle silittämällä, värin ohjeiden mukaisesti.

Huom! Erityisen tärkeää on muistaa pestä leimasimet heti käytön jälkeen! Painovärit nimittäin jäävät tiukasti kiinni leimasimen pintaan.


P.S. Yleensä painovärit on tarkoitettu luonnonkuiduille, muussa tapauksessa kannattaa testata työn jälki & viimeistelyt etukäteen.

Leimasimena Finnstamperin lehti.




2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta!
    Olen erittäin epätaitava askartelun ja käsitöiden suhteen. Onneksi molempia käytetään paljon kuntoutuskeskuksissa ja olenkin saanut tutustua mm. kankaanpainantaan ja mehiläisvahakynttilöiden tekoon.
    Löysin kirpputorilta leimasimia(?) ja kangasvärejäkin on ostettu. Enää puuttuu uskallus kokeiluun. Jospa tämä postauksesi antaisi pienen lisäinnon yritykselle!;)

    VastaaPoista
  2. Olepa hyvä! :) Ja siitä vain testaamaan, ei se niin vakavaa ole vaikkei heti onnistuisikaan. Harjoittelemalla opit oikean tyylin ja onnistumisten kautta saat hyvän mielen :)
    Ja p.s. mahtava kirpparilöytö!

    VastaaPoista