tiistai 13. lokakuuta 2015

Alumiinitähdet


Pantittomista tölkeistä tähdiksi.

Jostakin syystä keittiön alakaappi alkoi täyttyä pantittomista tölkeistä ja minä sitten ajattelin, että jes, nyt saan luvan kanssa silputa näistä hyvää askartelumateriaalia. Mutta sitten iski seuraava blackout - mitä tekisin. Eipä siinä muu auttanut kuin suunnistaa Pinterestiin ja etsimään ideoita.

Löysin kivannäköisten tähtien mallin ja päätin kokeilla itsekin.
Alakuvassa näkyy hieman työvalinevalikoimaa sukkapuikosta vasaraan. Tähtikaavaakaan en ensin meinannut löytää mistään mutta sattumalta* löysin pojan takista juuri oikeankaltaisen tähden heijastimen muodossa. Poika oli vähän paniikissa, että leikkasinko hänen takkiinsa nyt sitten reiän kun sanoin ottavani siitä mallin. Reikää ei tullut, mutta tähden mallin jäljensin leivinpaperiin ja sen avulla piirsin kaavan alumiiniin. Tölkit siis leikkasin ensin auki, kansi ja pohja pois ja väliosa käyttöön. Kokeilin spraymaalata vaalealla värillä tölkin kuviot piiloon mutta aika huonosti maali otti kiinni. Lopulta totesin, että alumiini itsessään on kaunis, eikä maalia edes välttämättä tarvitakaan.

Sitten kun tähdet oli leikattu tölkkimatskusta irti, vetelin sukkapuikolla tähtiin taitosviivat: joka toinen taitos sisäänpäin ja joka toinen ulospäin, näin taittelu sujuu helpommin.
Pakko myöntää, ettei taittelu ja materiaalin työstö ollut niin vaivatonta kuin olin ajatellut: ensiksi tein liian syvät taitokset ja tähden saumat repeytyivät auki, toisinaan taas taitoksesta tuli epätasainen.
Ja tämän materiaalin kanssa kannattaa olla tarkkana ja huolellinen, leikatut tölkkilevyt ovat todella teräviä ja epätarkka leikkausjälki saattaa repiä ihoon haavoja.


* Sanotaan, ettei sattumia ole, vaan kaikella on tarkoituksensa.
Asioita tapahtuu syystä.
Ja kaiken takana voi olla jotakin isompaa.



3 kommenttia:

  1. Noita pantittomia tölkkejä meilläkin vino pino. Täähän on hyvä idea uusiokäyttää ne :)

    VastaaPoista
  2. Tosi upea idea. Tätä on pakko kokeilla johonkin. Liisa

    VastaaPoista
  3. Käsiä kuluttavaa puuhastelua mutta materiaalina kiinnostava. Pitää vielä etsiä uusiakin tapoja hyödyntää sitä :)

    VastaaPoista