lauantai 28. marraskuuta 2015

Pellavaharsosta varjostimeksi



Lampunvarjostin pellavaharsosta

Harson olen itse värjännyt kattilavärjäyksellä joskus muinoin taideteollisuusoppilaitoksessa opiskellessani. Värjättyyn harsoon huovutin köynnösmäisen kuvion. Tämä kangas on ollut monessa käytössä. Alunperin tein sen sängynpeittoon, johon värjäsin lisäksi saman sävyistä samettia. Sen jälkeen sitä on käytetty paneeliverhona ja nyt saa hoitaa lampunvarjostimen hommaa.

Hyvin sopii tähänkin. Valaisin on IKEAsta. Varjostinkehikkoon kuuluu kaksi metallista vannetta, jotka ovat jalan ylä- ja alapäässä. Harso on kiinnitetty kumpaiseenkin vanteeseen, ja tällä tavoin harso pysyy etäällä kuumenevista lampuista.



Joulupuu -keräys


Paikallisessa Halpa-Hallissa on meneillään Joulupuu-keräys, eli vähävaraisten perheiden lapsille saa antaa joululahjan. Joulupuun oksille oli laitettu kortteja, joissa luki lapsen sukupuoli ja ikä, sekä mahdollinen lahjatoive. 
Viime jouluna en ehtinyt laittaa paketteja, mutta tälle vuotta sain onneksi vietyä pari lahjaa. Toivottavasti näistä olisi iloa vaikka lahjatoivetta en noudattanutkaan. Paketoin lapasia ja sukkia - anopin kutomia - pienten lasten kätösille ja varpahille sopivia. Toivottavasti näistä olisi silti iloa ja hyötyä, vaikkei sisältä ihan barbia ja salamamäkviiniä löydykään.


Tykkään tehdä kauniita paketteja, ja tykkään myös kovasti tästä ekohenkisestä lahjapaperista, sitä on helppo muokata ja tuunata tarvittaessa.
Näitä koristelin Finnstamperin joululeimasimilla ja Teippitarhasta saamillani teipeillä.
Pienillä, pitsireunaisilla, kakkupapereilla saa suloista ilmettä paketteihin.


Lusikat lentoon




Toteutus on äitini, ja idea on peräisin Strömsöstä. Lopputulos on vain hieman pelkistetympi. Strömsössä lusikkaa koristi vielä lisäksi paperinen naishahmo ja työnimenä taisi olla "enkelikeijut" tai "keijukaisenkelit". No enivei, mielestäni näin on parempi. Ne naishahmot isoine päineen näyttivät lähinnä pelottavilta. Tällä tavalla kauniit vintagelusikat saa kivasti näytille. Metallilangasta väännellen ja kiepsutellen "siivet" lusikalle ja sitten vain lusikat seinille lentelemään.









Helppo fudge!


En tiedä olenko koskaan edes maistanut fudgea. Ehkä olen vain pohtinut, että mitähän tuokin mahtaa olla. Onhan niitä mm. markkinoilla ja toreilla ollut myynnissä ja kaupan namulaareistakin sitä löytää. Päätin tutustua tähän herkkuun itsetehden, kun löysin netistä niin helpon ohjeen. Ainekset ovat odottaneet kaapissa jo pitempään ja sittemmin löysin vastaavan ohjeen Hyvää joulua -kirjastanikin.

Raaka-aineita tähän ei tarvita kuin kolme.
Suklaa, kondensoitu maito ja voi.

 Ohje lyhykäisyydessään tässä:
(oma sovellus)

1 prk kondensoitua maitoa
300 g tummaa suklaata
n. 25 g voita

Käytin makeutettua kondensoitua maitoa ja totesin fudgen valmistuttua, että se todella on makeaa. Seuraavalla kerralla valitsen vielä tummemman suklaan, 70% suklaa sopii varmasti hyvin, ja lopputulos on toivon mukaan siten vähemmän makea.

Muutoin tykkäsin fudgesta. Vähän aluksi jännitin lopputulosta. Ajattelin maun olevan lähempänä (suklaanmakuista) toffeeta mutta tämä maistuu kyllä ennenkaikkea vain suklaiselta, ja hyvä niin. 

Niin ja se valmistus...
Lämmitin maidon kattilassa ja lisäsin joukkoon paloitellun suklaan. Odottelin ja sekoittelin kunnes suklaa oli sulanut ja lisäsin massaan voin. Sitten vain suklaaseos vuokaan jähmettymään. Käytin muovista, laakeaa, pakasterasiaa, jonka vuorasin leivinpaperin palasella. Sitten fudge rasioineen jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. Sen jälkeen kumosin fudgen leikkuulaudalle ja leikkasin palasiksi ja palat takaisin jääkaappiin. Helppo homma!

Kokeilin maustaa pienen erän pikakahvilla ja piparinmuruilla, katsotaan huomenna miltä maistuu!


1 can sweetened condensed milk
300 g  dark chocolate
25 g butter





keskiviikko 25. marraskuuta 2015

301. P*skarteluhaaste - Bingo






































P*skarteluhaasteessa bingoillaan jälleen ja otin suorakseni 
PALJETTI - NEONVÄRI - 2
***
Tyllerö 1v.





Sylvia Day


Tarvitsin lukemista kun FSOG:t on tullut luettua jo varmaan kolme kertaa läpi ja uutta elokuvaa joutuu odottamaan vielä yli vuoden (huhhuh). Asiaa jahkaillessani sosiaalisessa mediassa minua suositeltiin tutustumaan vastaavanlaiseen kirjasarjaan, Crossfire-sarjaan, johon kuuluu jo neljä kirjaa ja viides on tulossa ensi vuonna. Saattaa olla, että sekin kirja löytää luokseni, vaikken edellisiä olekaan lukenut. Lähdin liikkeelle niin sanotusti kokeilumielessä, eli jos kirja tuntuu yhtään luettavalta, luen sen läpi ja katson sitten tarvitsenko enemmän täydennystä lukukokemuksiini ja kirjahyllyyni. 
Tämä kirja sai minut hieman hämilleni, koska en voi olla vertaamatta sitä Anan ja Christianin tarinaan, yhtäläisyyksiä löytyy nimittäin todella paljon. Eva ja Gideon vaikuttavat pääpiirteittäin samanlaiselta parilta kuin Fifty Shaden pariskunta. Rikas, komea, vaikutusvaltainen ja ongelmainen mies, ja kaunis, puolisoaan tukeva ja auttava nainen. En osaa sanoa olisiko mielipiteeni erilainen jos olisin lukenut tämän kirjasarjan ensin, olisinko yhtä vau-fiiliksissä kuin FSOG:n jälkeen. Crossfire on kuitenkin kansainvälinen bestseller nro 1. Crossfire-sarjan televisiointioikeudet on myyty Lionsgatelle... kumpi siis tulee ennemmin ruudusta, sarja vai Fifty Shades Darker. Kumpikin kelpaisi. Ja ehkä minä nuo alkupään kirjatkin voisin ottaa käsittelyyn jos ne saisin itselleni. En moiti tätä kirjasarjaa mitenkään, Sylvia Day osaa kirjoittaa ja käännösten myötä teksti ja fiilis muuttuu aina jollakin tavalla. Henkilöt ovat kiinnostavia ja tarina itsessään vetää puoleensa, mutta mitään pakonomaista tarvetta lukea kirja samantien uusiksi minulle ei tullut. Ja pysyin muuten ihan hyvin kartalla juonesta ja henkilöhahmoista vaikka hyppäsin kelkkaan kesken vauhdin.

Sinun vallassasi jatkaa Evan ja Gideonin kiihkeää rakkaustarinaa,
 jota menneisyyden varjot uhkaavat.

Rakkaudenvalamme olisi pitänyt sitoa meidät lihaa ja vertakin tiukemmin yhteen, mutta se repikin vanhat haavat auki, paljasti kivun ja epävarmuuden ja houkutteli katkerat vihamiehet esiin koloistaan. Tunsin miten Gideon pakeni luotani, pahimmat pelkoni muuttuivat todellisuudeksi, rakkauteni joutui niin kovalle koetukselle, etten tiennyt voisinko sitä kestää..

Elämämme kirkkaimmalla hetkellä Gideonin menneisyys palasi uhkaamaan kaikkea, minkä puolesta olimme taistelleet. Edessämme oli kauhea valinta: entisten elämiemme vakaa turvallisuus vai kamppailu tulevaisuudesta, joka äkkiä tuntui vain saavuttamattomalta unelmalta..

SYLVIA DAY
Sinun vallassasi
Crossfire 4
Tammi 2015

Tässä jo aiemmin ilmestyneet sarjan kirjat:




tiistai 24. marraskuuta 2015

Joulukortti blogiyhteistyönä



Sain Finnstamperilta ihania jouluisia leimasimia blogiyhteistyön myötä ja pakkohan niitä oli päästä myös testaamaan. Todella kauniita printtejä ja kivoja jouluisia värssyjä ja runoja. Eritoten näistä teksteistä minä tykkään. Yleensä niitä löytää vain englanniksi tai ruotsiksi, mutta pidän siitä, että Suomesta löytää myös suomeksi kirjoitettuja. Ennen kuin sain tietää saavani tämän jouluisen setin käyttöön laitoinkin heille viestiä/toiveen, että värssy- ja muut tekstileimasimet olisivat tervetulleita. Taisivat lukea ajatukseni jo etukäteen :)

Kortti on taiteltu kolmeen osaan, siten että jokaiseen "pintaan" voi laittaa jotakin. Kanteen leimailin mökkimaiseman ja sisäpinnalle laitoin runon. Keskiosaan voi sitten vaikka kirjoittaa omat terveisensä. Nyt olisi muuten varmaan hyvä aika jo tehdä joulukortit valmiiksi, jos ei vielä ole tehnyt, tästä Postin lakosta ei nimittäin tiedä miten, kuinka ja mihin se oikein tulee vaikuttamaankaan.

Kortin kannessa on lisäksi lumihiutalekoriste ja pitsiteippiä Teippitarhan valikoimista. Myös Teippitarhan kanssa olen tehnyt blogiyhteistyötä Kotopirkkojen kautta. Koko komeuden voi sitten halutessaan sitoa yhteen juutti- tai hamppunarun palasella.

#blogiyhteistyö

Valokranssi


Näyttävä valokranssi syntyy helposti ja lähes ilmaiseksi.
Kranssipohjana on syksyllä kerättyjä villiviinin versoja runsaana kranssina. Kranssi on kasattu yhteen muutamasta kohtaa rautalangalla.

Koristeeksi riittää hyvin pelkkä tunnelmavalosarja, joko pelkistetty tai koristeellisempi. Voit käyttää valmiita valosarjoja tai tuunata sen itse.


Lisäsin koristeeksi vielä pari tekemääni alumiinitähteä.





Joulupuu


Kuusipuu mustikanvarvuista.
Enkelinauha kirjansivuista, rautalangasta ja helmistä.
Ruukkuun jäkälää ja kylkeen jouluinen teippi.
Ekokartongista tähti latvaan kruunuksi.


"Kuusi" on kasattu mustikanvarvuista kepin/oksan ympärille. Keräsin kassillisen varpuja ja leikkasin halutun pituisia pätkiä, jotka sitten keräsin pieniksi nipuiksi. Nämä niput kiinnitin rautalangalla oksan ympärille ja lisäsin nippuja siten, että sain aikaan kuusen muodon.  
Sitominen aloitetaan alhaalta ylöspäin, siten rautalankakerrokset jäävät varpujen alle.

Ruukun pohjalle laitoin palan oasis-sientä, siihen puu on helppo kiinnittää.
Jäkälää laitoin lopuksi purkin reunoille, jotta ilme olisi siistimpi.


Mietin pitkään millaisia koristeita puuhun laittaisin ja kuin vahingossa papereita taitellessani niistä muotoutuikin helmien kanssa kuin pieniä enkeleitä. Mekko-osa on tehty pyöreästä piparireunaisesta paperikiekosta, jonka taittelin neljään osaan, eli ensin puoliksi ja sitten vielä puoliksi. Taitteen väliin laitoin ohuen rautalangan ja nitojalla nidoin paperitaitoksen kiinni. Pujottelin r.lankaan vuorotellen helmiä ja paperitaitoksia. Helmistä pää ja paperista mekko.


Puun latvaan taittelin tähden ekokartongista. Tähti syntyi kahdesta kolmiosta, jotka liitin yhteen taitosten ja leikattujen lovien avulla.

Malli on allaolevasta kirjasta.






lauantai 21. marraskuuta 2015

Herra Hakkaraisen kielikylpy



Mauri Kunnaksen omintakeinen kuvitus näkyy tässäkin kirjassa. Hersyvän runsas ja värikäs runsaudensarvi. Kirjasta on iloa kaikenikäisille - niille pienoisille kuvien katsojille, jotka eivät lukea vielä osaa ja niille isommille, jotka jo kirjaimista sanoja osaavat muodostaa. Eikä siinä kaikki, kirjan varsinainen idea on oppia englantia! Kyseessä on siis suomi-englanti kuvasanakirja.

Meidän Neljävee kiinnostui ehkä noin vuosi sitten englannin kielestä juutuuppivideoiden kautta. Yhtäkkiä hän oppi itsekseen värit ja joitakin sanoja. Nyttemmin mielenkiinto on taas ollut vähäisenlaista mutta näitä tällaisia kirjoja on silti aina hyvä olla kirjahyllyssä. Näistähän oppii aikuiset myös. 

Tähän Hullunkuriseen kuvasanakirjaan on koottu mielenkiintoisia ja jopa jännittäviäkin teemoja, joihin tutustuessa opitaan samalla uusia englannin kielisiä sanoja. Aluksi opitaan Herra Hakkaraisen opastuksella numeroita. Sitten hypätään eri menopelien matkaan, lähdetään lomalle ja käydään avaruudessa. Jännitystä haetaan merirosvoista ja kummituksista, ja vieraillaan myös keskiajalla. Lopuksi puuhastellaan jouluisissa tunnelmissa.

Kirjaan on koottu hieman erilaisempia sanoja kuin mihin olen muissa vastaavissa kirjoissa törmännyt, ja se on ihan positiivinen juttu. Kirjan sanastoon on valittu sellaiset englannin termit, jotka ovat mahdollisimman tunnistettavia englannin puhujille eri puolilla maailmaa.

Jos joululahjaideoita kaipaat, niin tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto!
Tervetuloa Herra Hakkaraisen kielikylpyyn!

 Mauri Kunnas
Otava 2014



Minun (ihana) kirjani


Arne ja Carlos ovat vetäneet kirjansidonnan mutkat ihanan suoriksi ja yksinkertaisiksi. Ei enää käsin ompelua(no, paitsi viimeistelyssä) vaan tehtävään valitaan iloisen väriset langat ja ompelukone! Jos kirjansidonta on sinulle tuttua, olet ehkä myös tottunut tai oppinut siihen, että kirjaan valittujen papereiden tulisi olla siistejä ja yksivärisiä. Minun kirjani valaisee tunkkaiset ajatusmallit ja toimintatavat. Omaan kirjaan valitut sivut voivat olla vaikka maksettuja laskuja kaappien kätköistä tai mainoskuvastosta revittyjä sivuja. Sivuiksi käyvät melkeinpä minkälainen paperi tahansa. Voit käyttää uutta tai vanhaa materiaalia, voit laittaa sekaan kangasta, kortteja ja vaikka muovia jos niin haluat. Kunhan osaset vain ovat samankokoisia ja saat ne taitettua keskeltä ja ommeltua kasaan. 

Sivuille ja kansiin voit liimata ja liittää mitä mielesi tekee. Nido, liimaa, teippaa, ompele, maalaa, kaikki käy. Käytä kaikki ylimääräinen laatikkojen pohjilta: paperit, lehdet, valokuvat, pitsit, kangaspalat, napit, nauhat ja nepparit. Voit jättää sivut koristelluiksi tai voit liittää sekaan tekstiä. 
Tällainen itsetehty kirja voi toimia inspiraationa, voit liittää sivuille vaikka sisustusideoita, kangasnäytteitä ja maaliliuskoja. Voit kasata yksiin kansiin kaikki ruokaohjeesi ja ideakuvasi herkuista, joita olet tehnyt tai joita haluaisit kokeilla. Voit kasata lapsesi piirustukset ja kortit yksien kansien väliin. Tai häämuistot, perhekuvat, lomamuistot... Innostun pelkästä ajatuksestakin!
Tämä kirja on niin ihana ja inspiroiva! Tällaisia hypistelykirjoja olen aina halunnut tehdä mutten syystä taikka toisesta ole koskaan vielä oikein saanut sellaista aikaiseksi, ainakaan valmiiksi asti. Mutta nyt haastan itseni tekemään sellaisen, vielä tämän vuoden puolella. Materiaalia ainakin löytyy kaapeittain.

Minun kirjani opastaa sinua tekemään oman kirjasi selkein kuvin ja ohjein alusta loppuun asti.

Minun kirjani. Muistot ja ideat kauniisiin kansiin
Arne & Carlos
Nemo 2015






perjantai 20. marraskuuta 2015

TYPY JA TOPAKKA TONTTU


Pieni, suloinen ja liikuttava tarina joulusta. 
Tarina lapsen innosta ja joulumielestä. 
Tarina paikalleen jumahtaneesta aikuisesta, joka ei osaa enää innostua - 
ei joulusta eikä oikein elämästäkään. 

Tarinassa Typy joutuu muuttamaan tilapäisesti tädin luokse, ja vieläpä joulun alla. Täti ei taida välittää joulusta, eikä oikein lapsistakaan, joten Typy tuntee olonsa alakuloiseksi. Mutta sitten yhtäkkiä Typy löytää kaapin kätköistä vuosia pölyyntyneen pienen tontun, jonka kanssa he yhdessä alkavat rakentaa joulua tädin luokse. Eihän se täti siitä oikein innostu mutta lopulta se hyvä joulumieli saadaan tädillekin.

Kunpa me aikuiset oppisimme suhtautumaan elämään kuten lapset. Täynnä intoa ja aistit avoinna. Tai jaksaisimme edes yrittää nähdä maailma lapsen silmin. Toisinaan se on vaikeaa mutta onneksi aina jostakin löytyy herätyksen aiheita ja silmien avaajia - kuten tämä kirja: 

Eppu Nuotio & Sanna Isto & Sari Airola 
TYPY JA TOPAKKA TONTTU
Typy ja topakka tonttu on Sanna Iston ja Eppu Nuotion ensimmäinen yhteinen teos. Kirjan hurmaava kuvitus on Sari Airolan käsialaa. Typy ja topakka tonttu aloittaa Typy-tytöstä kertovan kirjasarjan.
Kirjan ilmestymispäivä on tänään 20.11.2015.


Hyvän mielen leivontaa


Maailma on täynnä epäkohtia ja ainakin herkän ihmisen on vaikea elää ja olla tuntematta syyllisyyttä valinnoistaan, on sitten kyse ravinnosta tai käyttötuotteista. Puuvillapelloilla ihmiset altistuvat vakaville myrkyille, pellavantuotanto syö vettä tuhottomasti, öljypumppaukset tuhoavat joka sekunti sademetsiä. Eläimiä tehotuotetaan ja inhimillisyyttä ei tunneta. Millään ei tunnu olevan minkäänlaista arvoa – muuten kuin rahassa.

On vaikea tehdä oikeita päätöksiä. Tähän saakka olen jättänyt kevyttuotteet ja lisäainetäytteiset ruoat ostamatta ja jokin aika sitten aloin ostaa vain punaista maitoa ja voita – koska ajattelin sen olevan terveellistä ja hyväksi itselle. Nyt tämän kirjan avattuani en pysty enää samalla tavalla käyttämään maitotuotteitakaan. Vaikka olenkin tiennyt eläimiin ja tuotantoon kohdistuvista epäkohdista, olen toisinaan yrittänyt vain olla huomioimatta niitä ja vältellyt ajattelemasta niitä jatkuvasti. Koska jos ajattelen elämän epäarvoisuutta ja epäreiluutta ahdistun liikaa, ja se ahdistus ja ajatusten tulva vie energiaani niin paljon, että tavallisesta arjesta tulee haasteellista. Haluaisin ajatella ja uskotella itselleni, että maailmastamme löytyisi edes hitusen verran onnellisia tuotantoeläimiä. Omavaraistalous voisi olla ratkaisu, mutta kaikilla ei siihenkään ole mahdollisuutta. Entä jos eläimet teurastettaisiin vasta sitten kun ne luonnollisesti kuolisivat.

Tuulispään leivontakirja – 60 hyvän mielen leivonnaista. Ajatuksissani pohdin ’pahan mielen’, mutta en tarkoita sitä negatiivisessa mielessä. Kirjan ajatus on eettinen ja sitä linjaa reseptit noudattavat. Kirjoittaja jopa toivoo, että kirjan ohjeiden aineksia ei muutettaisi eläinperäisiksi. Paha mieli tuli juuri siitä tiedosta, että miten huonosti eläimillä voikaan asiat olla. Eikä mieltäni kevennä yhtään se Ylen dokumentti tuotantoeläinten kauheuksista Suomessa.

Viimeaikoina on tullut markkinoille runsaasti ns. erityisruokakirjoja, on sokeritonta, gluteenitonta, maidotonta ja raakaruokaa. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan inspiroi. Mutta yksi hyvä vaikutus näillä on ollut se, että ihminen alkaa pohtia oikeasti valintojaan. Mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Mihin kannattaa panostaa ja mitä arvoja vaalia.

Tuulispään leivontakirja on erityinen teos. Vastaani ei ole toista tullut. Se perustuu eläinten kunnioittamiselle ja arvostamiselle. Kirjassa annetaan selkeitä vinkkejä ja neuvoja miten korvata munat ja maitotuotteet jollakin vastaavalla, kasviperäisellä tuotteella. Resepteissä ei käytetä myöskään hunajaa saati liivatetta. Kirjaan kootut reseptit ovat helppoja valmistaa, jos osaat mitata ja punnita, niin reseptien valmistaminenkin kyllä varmasti onnistuu. Valitut raaka-aineet ovat yksinkertaisia ja niitä löytyy marketeista.

Kirjan ohjeilla valmistuu maistuvat pullat, piirakat, munkit, kakut, muffinit, keksit, makeiset ynnä muut herkut, joita voi nauttia hyvillä mielin ja ilman huonoa omaatuntoa.


Kirjan on kirjoittanut Satu Saunio, Kamomillan konditoria –blogisti. Tuulispää on eläinten turva- ja vanhainkoti. Se tarjoaa kodin 50 eläimelle: kanoille, lehmille, sioille, lampaille, vuohille ja hevosille. Osa näistä eläimistä on kuvattu myös tähän kirjaan. Kirjan on kustantanut Finn Lectura, minulle ainakin ihan uusi tuttavuus. Näin kirjaesittelyn jossakin ruokalehdessä ja halusin tutustua tähän leivontakirjaan ja samalla myös kustantamon muihin julkaisuihin.


torstai 19. marraskuuta 2015

300. P*skis!


P*skarteluhaasteessa käynnistyi huima 300. haaste, ja aiheena oli yllättäen napata idea jostakin Design Teamiläisen työstä. Minä inspiroiduin Korttipaja SannaS:n vintagehenkisestä työstä. Kyseinen kortti oli sopivasti postattu syntymäpäivänäni ja muutoinkin sen ilme kiehtoo minua. 

Käytin kortissani CC Hobbylta blogiyhteistyön kautta saamiani tuotteita, jotka siis sain itse heidän valikoimistaan valita. Kortissani käyttämäni leimasimet kuuluvat tähän settiin. Täytyy kyllä kehua, että noin iso setti laadukkaita leimasimia ja niin halvalla! Ihastuin vielä enemmän näihin kun sain ne hypisteltäviksi. Leimaustulos on hyvä ja selkeä. Settiin kuuluu 11 erillistä leimasinta. Vaikka setti onkin yhtäkkiseltään miehinen, on rataskuoseihin saatu silti romanttista ja naisellista ulottuvuutta.
Korttipohjana on ekokartonkia ja nekin tilasin samaisesta verkkokaupasta. 125 kappaleen setti oli minusta edullinen, alle 5 euroa. Tuo raitainen paperi on Vivi Gaden Copenhagen-sarjaa.
Musta paperi mieshahmon takana on lautasliinasta.

Washiteippi on saatu myöskin blogiyhteistyön kautta, Teippitarhasta.


P.S. Blogiyhteistyöt on tehty meidän Kotopirkkojen kanssa. Kotopirkot löytyy Facebookista ja bloggerista. Kotopirkot kasaa yhteen bloggareiden DIY-ideat.




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Paperilla / Joulukortti


Paperillassa fiilistellään joulua korttien muodossa. Minä olen tykästynyt näihin maitopurkeista tehtyihin "kortteihin". Alunperin idea lähti linnunpönttökorteista, jotka olivat jokin aika sitten pinnalla. Halusin suunnitella vastaavanlaisen kortin itse, ja vielä vähän vähemmällä vaivalla. Muutaman variaation jälkeen keksin leikata kannen ja "talon" samasta palasta, kansi siis on hieman pitempi kuin vastapäinen seinä ja sen voi siten taittaa kanneksi/katoksi.

Päällystin pönttökortin kirjansivuilla ja koristelin stanssatuin numeroin ja leimakuvin. Leimasin on Finnstamperin jouluvalikoimista. Punainen reunus on leikattu Fiskarsin pipariympyräleikkurilla.
Toisella sivulla on Fiskarsin sydän-vipulävistimellä leikattuja pikkusydämiä ja pöntön alareunaa reunustaa punainen nauha, joka on leikattu Veikkauksen joulukuoresta, siis sellaisesta valmiskuoresta johon voi sujauttaa vaikka ässäarvan. Lisäksi kiedoin hamppunarua kortin ympärille. Kannen päällä on paperikukkanen.

Pönttökortti ei sovellu perinteisen kortin tapaan postitettavaksi, mutta sen voi ojentaa joulutervehdyksenä tai -viemisenä ystävälle tai tuttavalle, ja mikä parasta, sen sisään voi piilottaa pienen lahjan tai yllätyksen: kynttilän, makeisia, arvan tai vaikka sukat.

Tekemisen iloa ja hyvää mieltä!



Dansukkerit testissä!


Pekoni-tomaatti-pasta

3 isoa tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
140 g pekonia
2 rkl muscovadosiirappia
suolaa ja mustapippurirouhetta maun mukaan
pastaa

Keitä pasta ja valmista samalla kastike.
Ruskista pekonisuikaleet pannulla, lisää joukkoon siirappi.
Lisää sipulit ja kuutioidut tomaatit ja mausta maun mukaan.
Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä.
Tarjoile kastike pastan kera.

Sain Dansukkerilta sokereita ja siirappeja testiin tarkoituksena luoda niistä jotakin herkullista, makeaa tai suolaista. Innolla ja mielenkiinnolla otin haasteen vastaan ja päädyin muokkaamaan perinteisiä herkkuja joita meillä usein syödään. Tomaattikastikkeeseen laitan yleensäkin aina sokeria, koska se voimistaa tomaatin makua, mutta nyt kokeilin lisätä siirapin pekonin joukkoon paistovaiheessa ja vasta sitten lisäsin muut aineet. Muscovadosiirappi sopii mainiosti marinadeihin ja kastikkeisiin, sekä mausteisiin jälkiruokiin. Muscovadosiirapissa maistuvat paahteisuus, salmiakki, lakritsi ja savu. Sen maku on erittäin täyteläinen.




tiistai 17. marraskuuta 2015

Vielä vähän (asiaa) teipeistä


















Palaan vielä vähän näihin käyttämiini teippeihin. Itselleni nämä ovat aika uusi ja vieras tuote, ja kuten minulla on tapana, en aina jaksa ottaa selvää asioista vaan teen mututuntumalla ja testailemalla. Mutta jos teitä kiinnostaa ja teipit ovat vieraita niin mm. Teippitarhan sivuilta löytyy lisäinfoa. Kerron tässä pääpiirteittäin esimerkiksi mt-teippien ja muiden vastaavien teippien eroja.

"MT-teipit tunnistaa hylsyssä olevasta mt-teksistä. Tuo mt on se THE WASHITAPE, eli markkinoiden alkuperäinen ja laadukkain teippi, josta koko teippivillitys on alkanut Japanissa. Suorastaan washiteippien "Rolls Royce". Jos seinälle haluaa kiinnittää jotain, esimerkiksi julisteita tai muuten haluaa paraslaatuisen teipin ja pitävimmän liiman, niin kannattaa valita juuri tuo mt-teippi. Se on ainoa aito Japanilainen washiteippi, jota Suomessa myydään (paria Teippitarhan muuta merkkiä lukuunottamatta). Kaikki muut Suomessa myytävät teipit tulevat Kiinasta tai muista maista, jossa laatu ei ole japanilaisten tasolla." - Teippitarhan Antti

Masking tape (mt washiteippi) on japanilainen riisipaperista tehty teippi, joka on japanilaiseen tapaan laadukasta ja kaunista. Masking tape on hennosti läpikuultavaa etenkin teipin valkoisilta osilta. Teippi tarttuu hyvin eri materiaaleihin, mutta on helppoa saada myös irti jälkeä jättämättä. Teippiä on helppo katkoa käsin (vrt. maalarinteippi). Näiden ominaisuuksiensa takia MT soveltuu loistavasti mm. askarteluun, tuunaukseen, skräppäykseen (teippi on happovapaata), etiketöintiin, paketointiin, koristeluun, sisustukseen.

Teippitarhan muut (kuin mt-) teipit ovat laadukkaita Japanissa valmistettuja washiteippejä. Ne on tehty riisipaperista kuten mt brändinkin masking tape. Verrattuna mt masking -teippiin nämä washit ovat hivenen paksumpia sekä mattapintaisempia. Teippi on läpikuultavaa etenkin valkoisilta osiltaan.
Washiteipillä koristelet, tuunaat, sisustat sekä kiinnität nopeasti ja mikä parasta - halutessasi saat teipin helposti jälkeä jättämättä irti (mitä kiiltäväpintaisempi / sileämpi pinta, sitä helpommin teippi lähtee irti). Teippi myös tarttuu uudestaan niin kauan kuin sen pinta on puhdas. Teippi on happovapaata.

Muita Teippitarhan valikoimissa olevia teippejä ovat mm. paperiteipit, kuvioidut ilmastointiteipit, glitterteipit ja kangas- ja pitsiteipit.









maanantai 16. marraskuuta 2015

Blogiyhteistyö CC Hobbyn kanssa




































Posti toi tänään oikein kotiovelle asti tilaukseni CC Hobby-verkkokaupasta. Mitähän kaikkea näillä ihanuuksilla saakaan aikaan... Tuo leimasinsetti on niin ihana, että sormet syyhyävät päästä askartelemaan ja leimailemaan.

Tämä on siis blogiyhteistyö CC Hobbyn kanssa Kotopirkkojen kautta.


Was hit ape


Aikas kaunis kynttilä"lampetti" syntyy (pestystä) peltipurkista, jonka ulkopinta on koristeltu washiteipillä. Tässäkin taas kannattaa olla tarkkana paloturvallisuuden kanssa, koska kynttilä kuumentaa peltipurkkia. Taustan olisi hyvä olla esim. betonia tai kiveä.


Nämäkin työt on tehty blogiyhteistyössä Teippitarhan kanssa.
Lisää inspiroivia ideoita löydät Kotopirkkojen Facebook-ryhmästä.

P.S.

Turvallisin vaihtoehto on laittaa tuikun sijasta kukkasia tai muita koristeita purkin sisään. Ja mitä enemmän purkkeja sommittelet seinälle, sitä mielenkiintoisemman ilmeen saat.