tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuu!







Se on sitten taas jo joulukuu!

Aika menee vauhdilla ja niin se tekee tästä etiäpäinkin. Paljon asioita tehtävänä mutta aikaa tuntuu olevan rajatusti. Ihme juttu. Aina sama homma, vaikka miten aikaisin valmistelut aloittaisi.
Joulukuusi me jo eilen perheen kanssa laitoimme, se taas jää sitten nähtäväksi onko siitä muksujen käsittelyjen jälkeen aattona enää mitään jäljellä.
Joulukortit tein eilen lasten kanssa - tai no isompi ei suostunut tekemään muuta kuin itselleen yhden. Pienempi läiski poronpäitä minun avustuksellani, ja loput tein sitten itse. Päät on siis sormella painettu. Käytin valkoista kangaspainoväriä kun sitä oli kaapissa ja pakko käyttää niitä edes johonkin ettei ihan käyttämättä jää ja turhaan pilaannu. Nenän piirsin punaisella tussilla ja mustalla ohuella tussilla muut. Korttipohjat ja tussin sain CCHobbylta blogiyhteistyön myötä ja tuo värssyleimasin on Finnstamperin jouluvalikoimista, sekin blogiyhteistyön kautta saatu.

Niin ja samalla tämän postauksen myötä toivotan onnea ja ilmoitan, että SOblogit täyttävät tänään 1 vuotta! Onnea siis meille sobloggareille! :) Tervetuloa katselemaan eteläpohjalaisten bloggareiden päivityksiä facebookiin ja blogialustalle.
Niin ja kannattaa seurata SOblogeja facebookissa nyt joulukuussa, meillä pyörähtää käyntiin JOULUKALENTERI, joka sisältää ideoita ja arvontoja, mm. kirja-arvontaa ja tuotearvontoja tiedossa!



















4 kommenttia:

  1. Söpöjä! Haastan sinut mukaan joulukorttilinkkaukseen blogissani http://kuitetekee.blogspot.fi/2015/11/ideat-itse-tehtyihin-joulukortteihin.html

    VastaaPoista
  2. Tosi hauskoja poro kortteja! Tervetuloa mukaan mun blogissa olevaan joulukortti linkkaukseen: http://kuitetekee.blogspot.fi/2015/11/ideat-itse-tehtyihin-joulukortteihin.html

    VastaaPoista
  3. Onpa hauskat kortit :) Liisa

    VastaaPoista