torstai 3. maaliskuuta 2016

Tarjottimen uusi funktio



Vanhasta, käyttämättömästä tarjottimesta saa kauniin muistitaulun magneettien avulla.


Maalasin kierrätyskeskuksesta ostetun kaapin oven kahteen kertaan, ensin lilahtavalla sävyllä ja päälle valkea maali. Hioin ja rapsuttelin eri kerroksia näkyviin puukolla, santapaperilla ja viilalla.
Somisteina pieni roikkuva taulu, rikkimenneet koristevalot, joissa kultaisia osasia ja kuparisia helmiä.
Lisäksi valkoinen rauta-avainnippu.


Tässä samalla testailen myös Canonilta lainaksi saamaani pikkujärkkäriä EOS M10.
Ihan näppärä laite, mutten ole vielä ihan varma olisiko tästä minulle uudeksi kameraksi.
Sen huomaan, että kuvien muokattavuus on parempi kun pikseleitä on enemmän.





Kranssi on tehty koivunoksista, kranssi on maalattu valkoiseksi.
Koristeena itsetehtyjä paperinarukukkia ja kirjansivuista tehtyjä liljoja. 
Lisäksi vielä vaaleanvihreitä helmiä.







2 kommenttia: