keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juhannusherkkuja



Vietimme juhannusta anoppilassa lasten tädin ja isovanhempien kanssa. Kaikenlaista tuli tehtyä ja puuhasteltua ja kaikkeen tähän liittyy tietysti aina myös herkuttelu.

Hampurilaiset syntyvät helposti myös kotikutoisesti ja siten raaka-aineiden valintaan voi itse varmasti vaikuttaa. Tämän herkun takana puuhasteli täti, ainoastaan kuvasta voin ottaa kunnian itselleni. Hampurilaisen väliin voi laittaa oikeastaan mitä vain, mutta näihin laitettiin maun mukaan itsetehtyä kermaviilikastiketta, tomaattia, jäävuorisalaattia, cheddaria, grillattua ulkofilettä ja sipulia. Lisäksi tarjolla oli kaalisalaattia. Hampurilaissämpylätkin tehtiin itse.


Minä tein kakun miehen nimppareiden kunniaksi. En voi edelleenkään sanoa olevani mikään kakkumestari mutta makuhan se kuitenkin on se tärkein juttu. Kakku voi olla vaikka miten kaunis ulkokuoreltaan mutta jos täyte ei ole hyvä ei kakkukaan ole. 
Vinkkejä kaipaisin silti siihen miten saada kakkupohja onnistumaan siten, että siitä tulee jämäkkä ja korkea. Tästäkin 5 munan kakusta tuli melkoisen lätyskä ja ohut. Ei siis miehen toivoma kymmenen sentin järkäle. 

Kakku sai ylleen kinuskihunnun, reunoille ja täytteeksi kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Hyvin teki kauppansa kuitenkin, kakku hävisi kahvittelijoiden vatsaan parissa tunnissa. Miksi kaikki hyvä katoaa aina niin nopeasti.

***

Mitenkäs teidän juhannus sujui?

Minä olen kerännyt metsämansikoita, neliapiloita ja kiviä. Olen asetellut kiviä jonoihin ja riveihin ja kuluttanut kasan puutarhahanskoja. Olen saunonut, vihtonut ja leikkinyt vesisotaa. Minut on heitetty altaaseen. Olen grillaillut, leiponut kakun ja herkutellut. Olen ollut mattopyykillä ja juhlinut syntymäpäivillä. Olen loikoillut teltassa ja puutarhakeinuissa.



Paikka puussa


Kesällä on ihana rakennella majoja ja suloisia piilopaikkoja, niistä pitävät niin lapset kuin aikuisetkin. Jokin juttu näissä riippuvissa ja keinuissa on, ne kiinnostavat ja houkuttelevat ainakin minua. Jos meillä olisi oma talo, tahtoisin sellaisen amerikkalaishenkisen koko talon ympäri menevän terassin ja sinne ulko-oven viereen sellaisen katosta roikkuvan keinun. Se olisi aika unelma.


Nyt täytyy kuitenkin tyytyä siihen mitä on saatavilla ja mikä on mahdollista toteuttaa. Mies pelasti töistä roskisuhan alta tällaisen rottinkisen keinun. Veimme sen mummulaan ja keinu löysi paikkansa vanhasta terijoensalavasta. Lapset tykkäävät leikkiä puussa, välillä se on lentokone, toisinaan laiva. Puun isot oksat nousevat pesämäisesti kohti taivasta ja keinu sopi loistavasti lehvästen alle hieman piiloon muusta maailmasta. 


Pyysin lasten mummulta josko hänellä olisi antaa ylimääräinen pitsiverho keinun kaunistukseksi, lisäksi se myös toimisi suojana hyttysille ja muille öttiäisille. Pitsi sopii mielestäni kauniisti kesäiseen luontoon. 
En kiinnittänyt verhoa mitenkään erityisesti keinuun, koska kangas on haurasta ja se voisi käytössä repeytyä mahdollisista ompelukohdista. Siispä kiedoin pitkän verhon keinun ympärille ja solmin verhonpäät keinun pohjan ristikoihin.


Keinu kestää painoa noin 120 kg verran, joten siinä voi helposti keinutella aikuinen ja lapset yhdessä.


Tekokuituinen verho kestää hyvin sadettakin joten keinussa voi haaveilla ja uneksia pienellä sateellakin, puun runsas lehvästö sekin antaa hieman suojaa.

Hyödynsin muuten turhaksi jäänyttä hoitopöydän muovista alustaa ja tein siitä keinuun istumatyynyn/selkänojan pehmusteen. Se kestää sadettakin ja on helppo pitää puhtaana.






torstai 23. kesäkuuta 2016

Suomen selkein kuvausopas!


Olen ollut kiinnostunut kuvaamisesta ihan pikkutytöstä asti. Silloin räpsin filmikameran täyteen vähän mitä sattuu, vaikka vanhempani antoivatkin luvan vain yhteen kuvaan. Ei uponnut pikkunassikkaan selitys, että kameraan mahtuu enää yksi kuva. Pitihän sitä testata, että mahtuuko filmille silti enemmän kuvia. Filmin kehitys oli kallista puuhaa, eivätkä vanhempani tainneet kovasti olla innoissaan kun filmi olikin täynnä turhanpäiväisiä räpsyjä. Nykyään on ihan eri meininki. Nyt niitä räpsyjä vasta otetaankin, oikein olan takaa. Filmin sijaan kuvat tallentuvat kortille ja sieltä tietokoneelle, harva taitaa edes enää kuvia paperisiksi asti teettääkään. Eräs valokuvaaja on sanonut, että jos nyt tuhat kuvaa ottaa niin ehkä sieltä yksi onnistunut yksilö löytyy.

Tässä vuosien varrella olen saanut ja ostanut aina vähän parempia kameroita, siirtynyt pokkareista järkkäreihin, mutta asetuksiin en silti ole jaksanut kauheasti panostaa. En sentään automaatilla kuvaile vaikka sanovat nuo itseään proona pitävät, että ei se P-asetuskaan sen parempi vaihtoehto ole. Suht tyytyväinen olen silti kuviini ollut. Parantamisenvaraa tietysti aina on, mutta asetusten opiskeleminen on aina tuntunut jotenkin haasteelliselta. Jokunen aika sitten se tuli kuitenkin eteen kun edellinen kamerani sanoi suhteemme irti ja tuli aika hankkia uusi kamera. Ja siinähän sitä olikin ongelmaa. Minkälaisen ostan ja mitä oikeasti tarvitsen. Mikään kamera ei tuntunut yhtä hyvältä kuin se, jota olin vuosia käyttänyt. Sainhan minä jopa parilta eri suunnalta vinkkauksia, että olisiko aika katsoa peiliin ja mennä kuvauskurssille. 
Kurssia ei ollut saatavilla mutta kirjoja oli. Hankin käsiini Docendon Digikamerakoulu - selkeä, havainnollinen kuvausopas -kirjan ja aloin tutkailla kuvaamista ja eri asetuksia uusin silmin. Ja kyllähän se avarsi maailmaa. Koin niinsanotusti valaistumisen kirjan oppien myötä, ja blogitapaamisessa sain vielä lisävinkkiä mikä asetus olisi hyvä peruskuvaamisessa. Näiden oppieni myötä aloin suhtautua kameraani uudella innolla. Alussa kylläkin kirja sai aikaan sen mitä jo aluksi uumoilinkin - kaikki se tieto sai minut jumiin ja tuntui siltä etten halua enää kuvata lainkaan. Jälkikäteen huvittaa kun kirjan alkupuolella sanotaan "Tärkeää on aloittaa kuvaus" ja itseni teki mieleni tehdä juuri päinvastoin. 


Bloggaajalle kamera on kuitenkin yksi tärkeimmistä työkaluista ja sen sujuva hallinta on suuri etu. En sano, että olisin vieläkään harrastelijaa paremmalla tasolla mutta ehkä silti parempaan päin. Opin myös sen, että kuvankäsittely on ihan yhtä tärkeää kuin itse kuvaaminenkin. Aiemmin olin ajatellut päinvastoin, että kunnon kuvaaja saa täydellisen kuvan suoraan kamerasta. 


Kirjassa tutustutaan digikameraan ja -kuvaukseen ihan A:sta alkaen. Ensin tutustutaan kameraan ja sen rakenteeseen ja eri osiin. Sen jälkeen laitetaan perussäädöt kuntoon. ISO-arvo, värimaailma, tarkennus, valotus, liike ja syväterävyys tulevat tutuiksi kirjan sisällön avulla. Kaikki nämä ja paljon muuta on kerrottu selkein esimerkkikuvin ja tekstin kautta. Kirjasta löytyy lisäksi hyödyllistä tietoa mm. kuvauskohteen asettelusta, miten luoda onnistuneita henkilö- ja maisemakuvia, millaisia asetuksia kannattaa käyttää erilaisissa tilaisuuksissa, ja sisä- ja ulkokuvauksissa. Lisäksi tutustumaan makromaailmaan, kuvankäsittelyohjelmiin ja kirjan loppuosasta löytyy kätevä digikuvaajan sanasto. 

Tietoa kirjassa on paljon ja helposti alkaa päätä pyörryttää kaikki uusi tieto. Mutta ei kannata luovuttaa, tekemällä ja kokeilemalla oppii parhaiten, pelkkä teoriatieto ei välttämättä avaa asioita samalla tavalla. Tämän oppaan pariin voi aina palata uudelleen.

Pekka Punkari
Docendo, 3.painos



keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Elämyksiä kaupungin ytimessä


Tämän postauksen myötä pääset kurkistamaan mielenkiintoiseen paikkaan keskellä Seinäjokea. Itsekin kävin täällä ensi kertaa viikko sitten. En olisi kyllä uskonut, että tällainen paikka löytyy keskeltä lähiötä.


Joupin Vanha Tupa ja Komiat Hetket tarjosivat meille SObloggareille elämyksellisen hetken keskellä kaupungin sykettä. Täällä rauhan tyyssijassa tuntui kuin aika pysähtyisi ja kaikki ympärillä oleva katoaisi tai lakkaisi hetkeksi olemasta. Tänne kannattaa vetäytyä kun arjen hektisyys painaa rintaa.


Joupin Vanha Tupa on vanhan ajan miljöö, jossa voidaan järjestää juhlia laidasta laitaan. Se toimii myös kokoustilana ja siellä voidaan järjestää monenlaisia tapahtumia tykypäivistä polttareihin. Alueella on myös saunatilat paljuineen. 
Päärakennuksessa on tilat 50 henkilölle ja saunaosastolla 20 henkilölle. Yhteensä alueella on tilat jopa 200 henkilölle kun käyttöön otetaan tallit ja aitat.

Päärakennuksessa on myös keittiö, joka on vieraiden käytettävissä. Voit siis tuoda omat ruoat mukanasi tai tilata ruoat pitopalvelusta.


Kaksifooninkinen päärakennus on sisustettu tyyliin sopivasti, sisällä vanha ja uusi kohtaavat ja elävät sulassa sovussa keskenään.







Täällä voidaan pistää jalalla koriasti tai istua iltaa tunnelmallisessa valaistuksessa. 


Saunatiloista löytyy tilavan saunan lisäksi suihkutilat ja vilvoittelualue.


Kauniin miljöön lisäksi meitä hellittiin herkullisella ruoalla. Komiat Hetket tarjosivat meille maukkaan lankkumenyyn.
Komiat Hetket Oy järjestää laadukkaat  TYKY -päivät, kokoukset, saunaillat, juhlat ja polttarit. Komiat Hetket tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, mm. retkiä, vaelluksia ja kisailuja.

Komiat Hetket toimii myös pitopalveluna ja heiltä voi tilata ruokaa aina pikkupurtavasta juhlamenuun, joko omien toiveiden tai valmiiden menuiden mukaisesti. Myös astiat, kattaukset ja kuljetukset voidaan tilata samasta paikasta. Tarpeen mukaan myös tarjoilijat ja kokki saapuvat paikan päälle. 


Pääruokana lankkumenyy ja jälkiruokana nokipannukahvit ja lemon posset.
Alkukuohuvat tarjosi rakennusyritys Sarkoa.

Miehet kaiken takana...


Yhteistyössä Komiat Hetket & Joupin Vanha Tupa




Psst.. kurkaapa muutkin SObloggareiden blogit:

Kolmen Tähden Koti



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Puukiekkoja puutarhaan


Puukiekot on kivoja ja monipuolisia. Ne vain ei ole aina niin helposti saatavissa. Onneksi suvusta löytyy metsuri ja puita. Olen aiemmin käyttänyt kiekkoja sisustuselementteinä, maalannut niitä liitutaulumaalilla ja tehnyt keittiön seinälle kollaasin. 

Nämä kiekot ovat odottaneet paikkaansa jo jonkin aikaa, ja varastossa odottaa vielä kassillinen lisää. 


Näissä kiekoissa on jännä kuviointi keskellä, kuin keijukainen tai enkeli. Tuon kuvion takia minä puun otinkin talteen. 
Näille ei ole tehty hionnan lisäksi muuta käsittelyä. Lakkaus voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta nämä kappaleet ovat jo hieman halkeilleet, joten saavat pysyä tällaisina.

Isä oli nähnyt kirpparikierroksella tällaisesta kiekosta tehdyn naulakon ja niinpä hän teki samanlaisen itse. En tiedä mikä oli kirpparilla ollut vastaavan hinta mutta eipä sen tekemiseen itsekään paljon aikaa ja vaivaa mennyt. Porakone, liimaa ja muutama puutappi. 


...Ja valmista tuli!


Riippuva avainnaulakko on valmis käyttöön!


Onko puukiekot sinulle tuttu juttu? 
Miten olet käyttänyt niitä hyödyksesi tai mitä kivaa olet niistä luonut?






maanantai 20. kesäkuuta 2016

Mietteitä...


Katsoin äsken kelloa ja huomasin samalla kuluvan päivämäärän. Jo 20.pv ajattelin. Kylläpä se aika on mennyt taas nopeasti. Koko ajan vain miettii, että kesäkuu on vasta aluillaan mutta nyt ollaankin jo loppusuoralla. Kylmiä kelejä on piisannut, mutta senhän pitäisi olla tiedossa jos vähääkään Suomen kesiä tuntee. 
Olin muutaman päivän poissa netin ääreltä, mutta enpä ole tainnut mitään menettää. Ainoa asia mikä hieman ahdistaa on tämä hiipunut 'blogeilu'. Olin pitkään ilman kameraa, joten sekin on osakseen ollut suuri syy siihen miksei päiviteltävää ole ilmaantunut. Toisekseen itsekritiikki on kait lisääntynyt, ei enää niin helposti tule postailtua mitään. Ideat ja ajatukset tulee vedettyä turhan usein turhan monen mankelin läpi.


Jokunen aika sitten pohdin minkä kameran valitsisin hajonneen tilalle ja tietysti päätin kysyä asiaa valokuvausta harrastavilta. Kyllähän sinne kommenttiviidakkoon eksyi niitä myönteisiäkin yksilöitä, mutta pitkälti se oli sitä pätemisentarpeisten epäystävällistä kommentointia. Ja siitäpäs tämä herkkä yksilö hieman hämmentyi. Mutta enhän minä oikeastaan mitään kameroista ymmärräkään, kuvailen vain ja kokeilen kuvatessa. Olisihan tässä 15 vuoden aikana ehtinyt jos jonkinlaista kuvausopasta ja -kurssia käydä läpi jos vain olisi tarpeeksi ollut intoa. Olen vain vähän semmoinen, että mieluummin kokeilen itse ja tyydyn siihen mitä saan enkä ole tarpeeksi motivoitunut hakemaan uutta tietoa. Tai en jaksa odottaa sitä vastausta.

Tässä olen sitten muutaman viikon ajan kahlaillut läpi kuvausoppaita ja järkkärin säätöjä ja kävi kuten arvasin. Kaikki tieto sai meikäläisen jumitilaan. Tuntui siltä, että ei tee mieli ottaa enää yhtään kuvaa. Aloin pohtia liikaa asetuksia ja sitä miltä täydellisen kuvan tulisi näyttää. Kuvausintohimosta katosi siis se nautinto. Yritän nyt römpiä tästä suosta ylös ja tarttua kameraan, turhia pohtimatta. Mikä taas tuntuu lähinnä vitsiltä, siis se pohtimattomuus. Se kun ei oikein sovi meikäläisen yhtälöön. Minä on yhtäkuin pää täynnä ajatuksia ja asioiden tuumaamista jokaisesta vinkkelistä.


Sosiaalinen media voi siis olla sekä voimavara että energiasyöppö. Varsinkin jos on liian herkkä ottamaan liikaa itseensä ja ajattelemaan kaikkea. Yritän siis tässäkin asiassa petrata, ja ehkä tulen täyttämään blogini jonkun mielestä jonninjoutavilla postauksilla, mutta niiden turvin yritän vetää itseni kuiville ja takaisin maan pinnalle. Ideoitten ja luovuuden pariin. Ne kun kuitenkin yleensä ottaen ovat se arjen henkireikäni.

Mukavaa viikkoa kaikille!

t.


Pitsiä...


Kesä ja kukkaset - AH!
Rakastan kesää. Rakastan kukkasia. Rakastan vihreää luontoa.
Vaikka sataisikin. Rakastan siitäkin huolimatta.


Tuunaa lasipurkki maljakoksi liimaamalla/kietomalla sen kylkeen erilaisia pitsejä.





keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Muistoja menneestä


Kellohame heilahtaa... 
Muistatteko vielä ne somat paperinuket, joilla lapsena leikittiin? Aika huonossa muistissa se on kyllä itsellänikin, aika kultaa muistot. Mutta vaikka ajankohta on hukassa on mielessäni silti muisto näistä paperisista nukeista. Niitä leikeltiin lehdistä ja niiden ylle puettiin mekkosia.


Me Paperillalaiset päätimme tehdä itse omat paperinuket, kukin omanlaisemme. 

Minä päätin kokeilla tällaista fiftarihenkistä nukkea, sen ajan vaatteilla tahtoisin itsekin kaappini täyttää. Tällä hetkellä ei kaapeistani silti taida löytyä kuin yksi kellohame ja kankaat toiseen on odottaneet ompelijaa jo varmaan yli vuoden...ehkä jossain vaiheessa saan aikaiseksi. Kellohameen teko pitäisi olla ihan simppeli juttu.

Tein nukelleni vaatteet hieman erikoisella tavalla. Leikkasin vaatteet kuviopaperista, tarkalleen ottaen valmiista tekstiilikuvastosta, jossa oli kuvattuna erilaisia huopia ja tekstiilejä. Niistä sai mielenkiintoista ilmettä ja elävää kankaan tuntua.

Tämä Neiti Paljasjalka pukee iltamenoihinsa punaisen tyköistuvan mekkonsa ja sujauttaa kukkasen hiuksiinsa. Musta nahkalaukku käteen ja helman alta pilkottaa hieman alushameen helmaa.


Muistan lapsuuden paperinukkeleikeistä sen, että vaatteet eivät meinanneet millään pysyä nuken päällä niiden paperi"liepeiden" avulla, joten tällä kertaa kiinnitinkin vaatteet ja asusteet pienellä palalla sinitarraa. Siten vaatteet pysyvät hyvin nuken yllä eikä tarvitse pelätä, että tipahtaisivat. Sinitarralla saa helposti kiinnitettyä myös nuo pienet asusteet, jotka muutoin olisi hankalaa kiinnittää "liepeiden" avulla.

Paperinukkeaskartelu oli aikas kivaa puuhaa. Vielä kun hieman kehittyisi tässä vaatesuunnittelupuolessa niin saisi neiti Paljasjalka lisää kaunista ylleen.


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Loruja kotieläimistä


"...Siis voitaisiinko tehdä näin, 
että tästä eteenpäin 
siat, possut kautta maan 
pääsisivät tonkimaan..."

Loruja kotieläimistä tutustuttaa ihmislapset maatilan pihapiirin eläimiin. Kirjan sivuilla esiintyvät mm. possut, hevoset, vuohet, lehmät, kanat, kalkkuna ja aasi. 
Loruissa riimitellään eläimistä ja niiden elämästä. Aihepiireissä esiintyvät myös maatilan elämä, viljely ja luonto sekä maatilan ympäristössä liitelevät linnut ja heinikossa lymyilevä kissa.

Kirjan kauniista ja värikylläisestä kuvituksesta vastaa "oman kylän poika" Benjam Pöntinen. Hän on ammattiluontokuvaaja (Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n jäsen) ja kustantaja, joka on kuvittanut 28 valokuvateosta (1988−2016). 

Loruja kotieläimistä kuuluu kirjasarjaan, josta aiemmin on ilmestyneet: Loruja keväästä ja kesästä (2015), Loruja ötököistä (2014), Liituri (2013), Loruja nisäkkäistä (2012) sekä toiseen painokseen yltänyt Loruja linnuista (2011).Kirjasarjan tekijät Elina Kynsijärvi (lorut) ja Benjam Pöntinen (kuvat).

Hauskojen ja suloisten runojen ja kuvitusten taustalla on tunnusteltavissa myös aatteellinen puoli, luonnon ja eläinten hyvinvointi. Aikuisen silmiin osa runoista kirvoitti jopa pienet kyyneleet kun mietin ihmisen vastuuta ja eläinten oikeuksia ja luonnonsuojelua. Kuinka pieniä eläimet ihmisen rinnalla ovatkaan ja miten paljon ihminen jättää ympäristöstään huomaamatta - tahattomasti tai tarkoituksella. 

"...Mikä nimi annetaan? 
Vasikalle ihanalle, joka syntyi navetalle, 
tähtitaivaan alle.."

Myös tämä Arkaileva aasi -runon sanoma kosketti ja se sopii niin hyvin myös meihin ihmisiin.

"...Vaan kuinka muut sen ymmärtää,
etten ole omapäinen,
en itsekäs, en itsepäinen,
en jäärä, jurmu, jästipäinen,
vaan pelokas ja arka
pieni aasi parka."

Niinpä. Siinä on ajateltavaa meille monelle.