keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Juhannusherkkuja



Vietimme juhannusta anoppilassa lasten tädin ja isovanhempien kanssa. Kaikenlaista tuli tehtyä ja puuhasteltua ja kaikkeen tähän liittyy tietysti aina myös herkuttelu.

Hampurilaiset syntyvät helposti myös kotikutoisesti ja siten raaka-aineiden valintaan voi itse varmasti vaikuttaa. Tämän herkun takana puuhasteli täti, ainoastaan kuvasta voin ottaa kunnian itselleni. Hampurilaisen väliin voi laittaa oikeastaan mitä vain, mutta näihin laitettiin maun mukaan itsetehtyä kermaviilikastiketta, tomaattia, jäävuorisalaattia, cheddaria, grillattua ulkofilettä ja sipulia. Lisäksi tarjolla oli kaalisalaattia. Hampurilaissämpylätkin tehtiin itse.


Minä tein kakun miehen nimppareiden kunniaksi. En voi edelleenkään sanoa olevani mikään kakkumestari mutta makuhan se kuitenkin on se tärkein juttu. Kakku voi olla vaikka miten kaunis ulkokuoreltaan mutta jos täyte ei ole hyvä ei kakkukaan ole. 
Vinkkejä kaipaisin silti siihen miten saada kakkupohja onnistumaan siten, että siitä tulee jämäkkä ja korkea. Tästäkin 5 munan kakusta tuli melkoisen lätyskä ja ohut. Ei siis miehen toivoma kymmenen sentin järkäle. 

Kakku sai ylleen kinuskihunnun, reunoille ja täytteeksi kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Hyvin teki kauppansa kuitenkin, kakku hävisi kahvittelijoiden vatsaan parissa tunnissa. Miksi kaikki hyvä katoaa aina niin nopeasti.

***

Mitenkäs teidän juhannus sujui?

Minä olen kerännyt metsämansikoita, neliapiloita ja kiviä. Olen asetellut kiviä jonoihin ja riveihin ja kuluttanut kasan puutarhahanskoja. Olen saunonut, vihtonut ja leikkinyt vesisotaa. Minut on heitetty altaaseen. Olen grillaillut, leiponut kakun ja herkutellut. Olen ollut mattopyykillä ja juhlinut syntymäpäivillä. Olen loikoillut teltassa ja puutarhakeinuissa.



2 kommenttia:

  1. Oma tekemät hampparit on aina niin herkullisia ja niissä on parasta juurikin se, kun täytteitä pystyy vaihtelemaan miten lystää! :) Oma juhannus vierähti pappalassa ja oli kyllä ihanan rentouttava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja leivänkin leipomiseen voi itse vaikuttaa jauhoja vaihtelemalla.
      Kiva, että juhannuksesi sujui hyvin :)

      Poista