keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lohitäytteiset krepit




Meillä oli eilen sukulaisia kylässä ja tykkään aina leipoa jotakin tarjottavaksi. Olen haaveillut jo pitempään voileipäkakun tekemisestä. Äitini tekee niitä aina kaikkiin juhliin, yleensä pyynnöstä. Jossakin vaiheessa se taisi olla jo vähän 'solastseason' mutta nyt voileipäkakut taitavat taas olla suosiossa, ainakin jos uutuuskirjoihin on uskominen. Minä en niinkään trendejä seuraa orjallisesti, jos jokin asia tuntuu hyvältä niin se saa kuulua elämääni on se sitten muodissa tai ei. 

Voileipäkakkua ei nyt kuitenkaan syntynyt. Olisi pitänyt aloittaa sen valmistaminen vähän aiemmin, tuorejuusto on silti jääkaapissa odottamassa, eli eiköhän se suolainen kakku tässä jossakin välissä silti synny. Mieheni äiti toi tullessaan itsetehtyä saaristolaisleipää, siitä voisi lohen kanssa syntyä maukas kakku!


Voileipäkakun sijaan tein kreppejä eli lättyjä eli ohukaisia ja täytteeksi makean version sijaan tein suolaisen lohitäytteen. Hyvää oli! Ohukaiset on niin helppo tehdä ja niitä pyöräyttää hätätilanteessa nopeasti lisääkin. Tähän ohjeeseen ei makeutta lisätty, vain maitoa, suolaa, jauhoja ja yksi muna.


Täytteeseen laitoin 

n. 350 g kylmäsavulohta
120 g smetanaa
200 g tuorejuustoa, makuna paahdettu sipuli (Valio Viola)
mausteeksi ripaus mustapippuria ja vihreitä sipulin varsia silputtuna.

Täytteen ainekset sekoitin tasaiseksi massaksi ja laitoin jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa kun paistoin ohukaiset. Taikinasta tuli n. 10-12 kpl.

Taikinan ohje:

5 dl täysmaitoa
1 muna
1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja

Taikina tuntui aluksi aika paksulta mutta kaadoin paistinpannulle n. 1/2 dl taikinaa ja kiepsauttelin pannua siten, että taikina levisi koko pannun paistoalalle, siten ohukaisista tuli sopivan ohkaisia ja -kokoisia. Ohukaisten halkaisijaksi tuli n. 17 cm, paistinpannuni on suht pieni.

Ohukaiset voi täyttää valmiiksi ja asetella tarjolle, tai tehdä kuten minä, eli laittaa täytteet ja ohukaiset erikseen pöytään ja jokainen saa pyöräyttää sellaisen krepin kuin haluaa. Illalla vieraiden lähdettyä tein itselleni ja miekkoselle vielä yhdet täytetyt ohukaiset ja laitoin lohitäytteen lisäksi salaatinlehden tuomaan rapsakkuutta ja raikkautta. Helppoa ja hyvää ja lapsetkin tykkää!





2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä. Itse olen täyttänyt jauhelihalla+kasviksilla.Hyvin kävi kaupaksi. Voileipäkakkua en ole koskaan tehnyt.

    VastaaPoista