keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Muistoja menneestä


Kellohame heilahtaa... 
Muistatteko vielä ne somat paperinuket, joilla lapsena leikittiin? Aika huonossa muistissa se on kyllä itsellänikin, aika kultaa muistot. Mutta vaikka ajankohta on hukassa on mielessäni silti muisto näistä paperisista nukeista. Niitä leikeltiin lehdistä ja niiden ylle puettiin mekkosia.


Me Paperillalaiset päätimme tehdä itse omat paperinuket, kukin omanlaisemme. 

Minä päätin kokeilla tällaista fiftarihenkistä nukkea, sen ajan vaatteilla tahtoisin itsekin kaappini täyttää. Tällä hetkellä ei kaapeistani silti taida löytyä kuin yksi kellohame ja kankaat toiseen on odottaneet ompelijaa jo varmaan yli vuoden...ehkä jossain vaiheessa saan aikaiseksi. Kellohameen teko pitäisi olla ihan simppeli juttu.

Tein nukelleni vaatteet hieman erikoisella tavalla. Leikkasin vaatteet kuviopaperista, tarkalleen ottaen valmiista tekstiilikuvastosta, jossa oli kuvattuna erilaisia huopia ja tekstiilejä. Niistä sai mielenkiintoista ilmettä ja elävää kankaan tuntua.

Tämä Neiti Paljasjalka pukee iltamenoihinsa punaisen tyköistuvan mekkonsa ja sujauttaa kukkasen hiuksiinsa. Musta nahkalaukku käteen ja helman alta pilkottaa hieman alushameen helmaa.


Muistan lapsuuden paperinukkeleikeistä sen, että vaatteet eivät meinanneet millään pysyä nuken päällä niiden paperi"liepeiden" avulla, joten tällä kertaa kiinnitinkin vaatteet ja asusteet pienellä palalla sinitarraa. Siten vaatteet pysyvät hyvin nuken yllä eikä tarvitse pelätä, että tipahtaisivat. Sinitarralla saa helposti kiinnitettyä myös nuo pienet asusteet, jotka muutoin olisi hankalaa kiinnittää "liepeiden" avulla.

Paperinukkeaskartelu oli aikas kivaa puuhaa. Vielä kun hieman kehittyisi tässä vaatesuunnittelupuolessa niin saisi neiti Paljasjalka lisää kaunista ylleen.


3 kommenttia:

  1. Muistan hyvinkin lapsuuden paperinuket. Ne eivät olleet noin neitimäisiä. Mutta vaatteita tein aina vain lisää, väritin ja koristelin vaatteet erilaisiksi.
    Tavallaan kaava oli sama mitä nuken mukana tulevat vaatteet. Hienoa aikaa.

    VastaaPoista
  2. Muistan, että mummolle tuli Apu-lehti ja siitä piti aina ottaa talteen paperinuket. Mutta niiden kanssa leikkimisestä en sitten muistakaan mitään. Paperinukkesi on todella ihana.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Oli aika mielenkiintoista tehdä nukkekin itse. Näinhän sitä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Muistan myös nuo Apu-lehden nuket!

    VastaaPoista