lauantai 24. syyskuuta 2016

Kuormalavatuunausta

Kuormalavatuunaukset on vissiinkin ihan so-last-season mutta minä tulenkin aina vähän jälkijunassa kaikissa villityksissä. Onhan näitä ideoita tullut katseltua ja kerättyä jo pitemmän aikaa, ja muutamia lavoja olen nurkkiinikin kasannut, mutta väkertelyille ei vain ole ollut tilaa tai paikkaa. Nyt sitten kun muutimme hieman väljemmille vesille saimme vihdoin ja viimein toteutettuakin joitakin napattuja ideoita. Oikeastaan tämän penkin teki kyllä mies, ja kuulemma ihan omasta päästä - siis tuo kokoamistapa. Mututuntumalla taisi toimia ja kokeilemalla katsoa miten homma kannattaisi tehdä. Tässä käytettiin niitä isompia, parimetrisiä lavoja. Istuinosaan meni kolme lavaa ja selkänojaan yksi (tai oikeastaan puolet tuollaisesta isosta lavasta). Mies kehuskeli käyttäneensä kaikki lavoista irroittamansa naulat uudestaan, joten tähän penkkiin ei tarvinnut uusia osia käyttää lainkaan.


Ompelin penkkiin mustasta tekonahasta pitkän tyynyn, täytteenä vaahtomuovia. Äitini oli ottanut sisukset talteen omista puutarhatuolin pehmuisteistaan ja minä sain ne nyt hyötykäyttöön. Tekonahat olivat alunperin roskisuhan alta pelastettuja huonekaluliikkeen sänkyjen jalkasuojia. Leikkasin palat sopivan mittaisiksi ja ompelin niistä pitkän "tyynypussin". Selkänojaan laitoin samanlaisen pitkän jalkasuojan. Penkille pitäisi vielä jotakin tehdä, hioa ainakin. Ehkä puuosat maalataan tai sitten teen siihenkin hupun peitoksi/suojaksi. Heti siis kunhan aikaa ja inspiraatiota löytyy tarvittavasti.


Ihan kiva tästä tuli, ja ihan kamalan painava. En jaksanut kantaa, juuri ja juuri sain sen nousemaan ilmaan. Huh. Mies sitten "kävelytti" sen paikoilleen terassille, en kyllä tiedä miten sai tuon möhkäleen liikkumaan. Ensi keväänä saa sitten tuskastella miten sen saa alas terassilta kun aloitetaan terassin maalaus. Kellarin varastohuoneessa odottaa purkki V33-terassimaalia. Hieman murehdituttaa, että miten tuo terassin lattia kestää sinne asti kun puuosia ei tietääkseni ole käsitelty mitenkään. Nytkin jo meinaa näyttää niin kuivuneelta ja osa laudoista on alkanut vihertää. No, ei auta kuin pelätä pahinta ja toivoa parasta. Enää en tähän aikaan vuodesta kuitenkaan uskalla alkaa maalaamaan, kun ilmankosteus on jo niin suuri.


2 kommenttia: