keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Liitutaulumaalia keittiöön


Uuteen kotiin tutustuessani huomasin liesituulettimen yllä olevan kaapin oven olevan röpelöinen. Ensin ajattelin sen vain olevan vanhuudesta johtuvaa, mutta tarkemmin ovea tutkiessani tajusin sen olevan pintavaurio, lieden höyryt luultavasti hapertaneet sen. Keittiökalusteet ovat Ikeasta, mutta en ihan tarkasti tiedä mitä materiaalia kalusteet ovat, luultavasti kuitenkin pinnoitettua mdf-levyä. Aika jännä silti, että jos kyseinen ovi ja materiaali on tarkoitettu juuri tuohon tarkoitukseen, niin luulisi pinnan kestävän paremmin kulutusta. 

Lastenhuoneeseen liitutaulua maalatessani päätin kokeilla liitutaulumaalia tähän kyseiseen oveen. Hioin pinnasta karheudet ja rösöt pois ja maalasin sen kahteen kertaan liitutaulumaalilla. Kuivuminen kesti normaalia kauemmin mutta pinnasta tuli lopulta todella siisti. Katsotaan nyt miten kauan maalipinta tuossa kestää. Nyt on kuitenkin kiva kun on jokin paikka mihin kirjoittaa kauppalista tai muita muistettavia asioita. Mustaksi maalattu ovi tuo myös kivaa särmää muuten valkoiseen ilmeeseen.

Tuohon siniseen sävyyn en oikein ole vielä tottunut. Jostakin sain päähänpiston, että haluan sinisen keittiön mutta sävyvalinta tuotti paljon päänvaivaa. Sellaista sävyä joka minulla oli mielessäni ei meinannut millään löytyä valmiista värikartasta. Nyt täytyy sitten vain tuumailla ja tunnustella, miltä sävy näyttää eri valoissa ja tunnelmissa. Ehkäpä vielä ihastunkin siihen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti