lauantai 10. syyskuuta 2016

Tuhoa kirja!


Tämä kirja on kuin terapiaa minulle. Yleensä pidän kirjojani ja lehtiäni kuin kukkaa kämmenellä, pidän huolta ettei kukaan kolhi, ruttaa, sotke tai muutoin vahingoita niitä. En kestä jos lempikirjalleni käy jokin vahinko. Ja jos niin pahasti käy, että sivu taittuu tai likatahra ilmestyy sivuille niin jemmaan koko kirjan jonnekin kaapin kätköihin enkä enää lue sitä, en vaan pysty. Tai on ehkä pystyn jos vähän tsemppaan. Sama juttu esim. vaatteidenkin suhteen. Jos kivaan paitaan tulee reikä, en vain pysty pitämään sitä enää. Eikä kyse ole siitä, etten kestäisi sitä pientä reikää tai tahraa siksi, että olisin pinnallinen, vaan syy on jossakin syvemmällä. Ehkä se on syyllisyyttä omasta huolimattomuudesta tai siitä, että annoin jonkun toisen vahingoittaa omaisuuttani, ehkä vain pahaa mieltä tapahtuneesta. Vähän sama kuin se, että säilytän rikkinäistä kannettavaa kaapissani, konetta joka oli minulle tärkeä, jonka isä minulle osti, joka oli kallis ja jonka päälle minä sitten sinä yhtenä päivänä kaadoin vahingossa teekupin. Olen säilyttänyt konetta jo kohta kymmenen vuotta ja luultavasti säilytän hamaan tulevaisuuteen.

Huomasin tätä kirjaa täyttäessäni, että en osaa luvankaan kanssa olla spontaani tai vallaton. Heti alussa kun pyydettiin murtamaan kirjan selkämys kirjoitin sivulle "EI! En pysty." No en, onhan se nyt aika iso pyyntö. Olen kuitenkin pistellyt sivuille reikiä lyijykynällä, piirrellyt viivoja (lyijykynällä), sotkenut sivuja kahvilla ja viinillä ja nuolaissut yhtä sivua. Hyvä minä. 
Vielä kun olisi rohkeampi niin kirja pitäisi viedä suihkuun, sivuja pitäisi repiä, pestä, mytätä ja liimata takaisin paikoilleen. Kovasti haluaisin kaikkea tehdä mutta tässäkin suhteessa olen itseäni kohtaan liian kriittinen: käytän tylsiä värejä, en ole tarpeeksi luova, raapustelen tyhmiä. 

Kirja tuottaa silti mielihyvää kun luvan kanssa saa turmella. Tai oikeastaan vaaditaan tekemään hassuja asioita. Ehkäpä rohkaistun ja taitan kannen hiirenkorvalle, ja koen siitä vieläpä nautintoa ja hyvää oloa. Olen kai sen ansainnut, ei tee hyvää olla liian hikipinko. Huumoria peliin. Vapautuneisuus rentouttaa. Kyllähän tämä kirja alkoi heti huvittaa kun sen käsiini sain, jotenkin hulvatonta menoa. 

Väistyköön takakireys!

Tuhoa tämä kirja - Keri Smith - WSOY 2016



4 kommenttia:

  1. Minäkin olen tätä joskus harkinnut, mutta osaisiko sitä? Enkä oikein pidä siitä että käsketään tekemään jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän on tullut jo uusi tällainen kirja, värillisenä. Taidan jättää väliin kun en pystynyt tätä ensimmäistäkään turmelemaan.

      Poista
  2. tuntuu kuin olisit pukenut kokemukseni ko. kirjasta sanoiksi ^_^ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että vastaavia ajatuksia löytyy toisaaltakin <3

      Poista