tiistai 25. lokakuuta 2016

Kaulin käyttöön!


 Aina täytyy jotakin kokeilla ja aina sitä parempi mitä enemmän pystyy itse tekemään.

Meillä kuluu talouspaperia runsaasti. Lapsemme ovat paperin suurkuluttajia. Ruokaillessa suu täytyy pyyhkiä jokaisen lusikallisen jälkeen. Pelkään toisinaan, että joku kerta heidän suunsa lähtevät kovan pyyhkimisen tuoksinassa irti. Onhan se tietysti hyvä, että ovat oppineet tällä tavalla siisteiksi, ja lähes pakkomielteen kaltainen toiminta saattaa olla peräisin minulta...

 Paperirulla on siis aina pöydässä, siitä on helppo napata pala kun tarve vaatii. Sen verran nuuka minä kuitenkin olen, että puolitan aina nuo isot arkit, koska muutoinhan se olisi jo lähes tuhlausta. Varsinkin jos siihen isoon palaan jostakin syystä pyyhittäisiin vain kerran. 

Paperiteline seinässä on aivan liian kaukana, ja silloin pöydästä pitäisi pongahdella pois lukuisia kertoja ruokailun aikana. Pelkkä paperirulla pöydässä taas on aika ankeaa ja tylsää. 
Arvatenkin jotakin piti keksiä ja kun näin polttopuiden joukossa rikkinäisen kaulimen, hyökkäsin oitis löytöni kimppuun! Sahasin kaulimen toisen 'nupin' irti, jotta sain sisällä olevan 'kepin' pois. Pahoittelut, sanavarastoni on tähän aikaan vuorokaudesta hivenen puutteellinen. Yhdistin kaulimen osasen puukiekkoon naulaamalla osat kiinni toisiinsa. Ja valmista tuli! Näppärä ja persoonallinen talouspaperiteline on valmis käyttöön. Asettelin irtileikatun nupin paperirullan sisään tukea antamaan, tällä tavoin ei paperirulla heilu liikaa paperia otettaessa.

Innovatiivista tiistaina!



3 kommenttia:

  1. Vau! Todella tyylikäs rullateline ja mahtava idea!!

    VastaaPoista
  2. Pöytäteline on minun mielestä kätevin, todistettu kahden hengen taloudessa sekä kun kaikki tenavat ovat kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Arkea helpottavat jutut on niitä parhaimpia.

      Poista