tiistai 8. marraskuuta 2016

Hirmuisat herkut!

Muksujen Halloween-kemuissa herkut taisivat kadota lähinnä aikuisten suihin. Lapsilla oli kiire leikkimään ja syöminen oli toissijaista. Enemmän taisivat popsia porkkanoita, rusinoita ja sipsejä kuin pullaa ja kakkua. Paisi meidän Viisvee, joka yllätyksekseni söi nyhtöpullaa kuin karkkia. Vielä seuraavanakin päivänä hän söi tuosta vain kolme palaa ja pyysi tekemään pullaa toistekin. 

Kauppoihin on tullut uutuusmaku tuorejuustoihin, nimittäin lakritsi. Tykkään lakuista mutta en ole ihan varma tykkäänkö lakritsin mausta leivonnassa tai ruoassa. Halusin silti testata ja tehdä lakritsan makuisen juustokakun. Eihän sitä tiedä jos ei maista. Ajattelin ensin yhdistää reseptiin sitruunaa tai appelsiinia mutta lopulta jätin ne kuitenkin pois. Halusin tutustua lakun makuun ihan omana itsenään. 

Pohja
150g oreokeksejä tai vastaavanlaisia tummia täytekeksejä

Täyte
200 g lakritsi-tuorejuustoa (Creme Bonjour)
2 dl kuohukermaa
2 liivatelehteä + 2 rkl kuumaa vettä
2 tl vaniljasokeria
1 rkl muscovadosiirappia

Koristeeksi kookoshiutaleita, keksinmurusia ja valkosuklaakoristeita

Pohjaan en laittanut muuta kuin täytekeksejä. Murustin ja sekoitin keksit täytteineen massaksi ja taputtelin sen kelmutettuun irtopohjavuokaan.

Täytteessä vatkasin ensin kerman vaahdoksi, lisäsin joukkoon tuorejuuston, makeutusaineet ja liivatteet. Sitten vain täyte pohjan päälle, kelmu vuoan päälle ja vuoka jääkaappiin oleentumaan ja jähmettymään seuraavaan päivään. 

Aika jännän makuista, lakritsi olisi mielestäni saanut maistua enemmänkin. Täytyy katsoa tuleeko toistekin tehtyä. Oletteko te tehneet lakritsanmakuisia leivonnaisia?



Tein suklaapoppareita nyt toistamiseen ja tykkään näistä kyllä. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii. Sulatin ensin suklaan (maitosuklaata ja tummaasuklaata sekaisin, n. 150g yhteensä) ja sekoitin lämpimään suklaasulaan paistetut popkornit isolla lusikalla. Tällä suklaamäärällä sai "kuorrutettua" n. 3 litraa poppareita.

Tarjolla oli lisäksi nyhtöpullaa, suolapähkinöitä, rusinoita, porkkanatikkuja, makeisia ja muumionakkeja eli lehtitaikinalla päällystettyjä nakkeja. Nakin sijasta käy hyvin myös pekoni.

Vieraat saivat mukaansa haamutikkarit (valkoinen lautasliina+naru+tikkari+musta tussi).






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti