lauantai 14. tammikuuta 2017

Helppo pinaattipasta!

Tästä ei pastan tekeminen helpotu! Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni itse pastaa ja haalinut mielin määrin reseptejä mutta eipä niitä vain ole tullut toteutettua kovasta aikeesta huolimatta. Meillä syödään aika usein pastaruokia ja varsinkin isomman lapsen suosituin ruoka koostuu makaroneista. Oikeastaan juuri lasta ajatellen olen pohtinut vaihtoehtoa tuolle melko ravintoköyhälle ruoka-ainekselle ja netin punajuuripastat ja muut näyttävät aina niin hyvältä, että tekisi mieli kokeilla. 

Mutta tässä tulee kyllä niin helppo ja nopea pasta, että oli ihan pakko kokeilla. Kyseistä ruokaa valmisti TV:ssa Jamie Oliver ja sieltä ohjeen nappasin. Tähän pastamassaan tulee vain kahta ainesosaa: tuoretta pinaattia ja jauhoja. Ohjelmassa määrät olivat 200 g pinaattia ja 300 g jauhoja, mutta itselläni oli valmiiksi pakattu pinaattirasia, jonka paino oli 125 g, niinpä siis muokkasin jauhomäärän siihen sopivaksi. 

Millähän muulla nimellä tätä yleiskonetta kutsutaan... no käytän sanaa silppuri, eli lisää jauhot ja pinaatti koneeseen ja pistä kone käyntiin. Reilussa minuutissa jauhot ja pinaatin kosteus muodostavat sitkomaisen taikinamassan. Lisäsin taikinaan jauhoja vähitellen, aluksi laitoin 2 dl ja lisäsin jauhoa tarpeen mukaan saadakseni oikeanlaisen koostumuksen.

Pastan muotoiluvaiheeseen voi ottaa lapsetkin mukaan. Yllätyin miten omat lapseni innostuivat ja lähtivät nopeasti mukaan tähän yhteiseen puuhasteluun. ViisVee innoissaan rullasi taikinasta otettuja pikkupallosia ohuiksi "naruiksi" tai pötköiksi ja siirsi jokaisen vuorollaan pellin päälle odottamaan seuraavaa vaihetta. Keräsin siis pastanarut pellin päälle odottamaan kun minulla ei tarjotinta tai vastaavaa isoa alustaa muuta ollut käytettävissä. 
Keitin pastanarut suolalla maustetussa vedessä noin kymmenisen minuuttia. Pasta sai kiehua sillä aikaa kun tein kirsikkatomaateista ja sipulista kastikkeen pastan oheen. ViisVee söi tekemänsä pinaattipastan tonnikalan kera - suurella innolla! Yllätyin kyllä koska hän on varsin nirso tapaus. Mutta nirsoilun sijaan lapsi sanoikin, että "Tämä on äiti niin hyvää, että tee tätä toistekin!" 
Pinaatti on terveellistä ja pasta tässä muodossa saa ihan erilaisen ulottuvuuden. Maku on silti kuin peruspastassa eli pinaatti ei puske liikaa läpi.


Ensimmäisen taikinaerän muotoilin papumaisiksi pötköiksi ja toisen osan kaulin ohueksi ja leikkasin kapeiksi soiroiksi. Kummallakin tavalla onnistuu vaivatta mutta ehkä tämä jälkimmäinen sujuu vieläkin nopeammin. Lapsi kylläkin oli hieman pettynyt kun ei saanutkaan tällä kertaa pyöritellä pötkylöitä.



Psst. Eikö ole ihana tuo vihreä väri!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti