sunnuntai 6. elokuuta 2017

I love bananas!


Rakastan banaaneja, nykyisin vielä enemmän kuin aiemmin! Ai miksi? No siksi kun ne ovat niin monipuolisia ja monikäyttöisiä! Kunpa olisin jo lapsena tiennyt, että näin helposti voi tehdä sorbettia niin olisin tehnyt sitä aina. Silloin jokaisessa reseptissä oli kilo sokeria, enkä niin mielelläni sokeria kamalan paljon tahtoisi syödä. Banaaneista tehtäessä ei tarvita kuin kohmeisia banaaneja ja muita makuja halutessaan. Banaanijäden sekaan voi laittaa esimerkiksi kaakaota, marjoja, hedelmiä, superfoodjauheita... Nicecream on tosi hyvää! Ei siis ihan perinteistä jäätelöä mutta silti yhtä hyvää. Jotkut heittää massan sekaan kookoskermaa mutta minä en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Tosin voisi se olla hyvää, täytyy testata joskus. 

Banaanijäätelö on myös meidän Kolmeveen lemppari. Hän pyytää monesti, että tee äiti sitä banaanijäätelöä. Siitä syystä meillä onkin pakastin täynnä banskuja, osa kuorineen, osa viipaloituina. 

Tähän satsiin heitin banaanin (2 kpl) lisäksi hunajamelonia, viherherukoita ja mangososetta. Mutta sekaanhan voi laittaa oikeastaan mitä tahansa. Tällä yhdistelmällä massasta tuli pirtelömäinen, joten laitoin sen pakkaseen jähmettymään. Sekoitan massan ihan perus blenderillä ja pakastan nicecreamit muovirasiassa, josta jädeä on helppo ottaa. Umpijäässä olevaa massaa tosin pitää sulattaa jonkin aikaa ennen kuin sen kimppuun pääsee lusikan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti