tiistai 1. elokuuta 2017

Terassin ja portaiden maalaus - V33

On säitä pidellyt. No kyllä on ollut niin outo kesä säiden puolesta tänä vuonna! Hankin jo vuosi sitten maalit terassin lattiaa varten mutta sen verran oli jo syksy silloin pitkällä, että kosteuden vuoksi maalaus piti siirtää tälle kesää. Tälle kesää taas oli työn ja tuskan takana löytää muutaman päivän selkeä ja sateeton putki, että edes pystyi harkitsemaan maalausta. Alkukesästä tosin oli muutama lämminkin päivä, mutta silloin taas (meille) maalareille ei sopinut. Ihan yksin  en viitsinyt hommaan lähteä vaan mies sai toimia apurina - vai kumpikohan sitä nyt sitten olikaan se apumies. 

Maalattava pinta on siis terassi, jota ei ole katettu. Ja tämä terassi on myös pääsisäänkäyntimme yhteydessä joten sekin hieman hankaloitti asiaa. Onneksi kellarin kautta pääsimme kulkemaan, tosin hieman jännitti miten lapset muistavat kulkea sitä kautta. Ja olihan se vaarallisempikin reitti, koska kellariin menee sisäkautta aika jyrkät portaat ja lisäksi piti kulkea ns. konehuoneen kautta. Kissaakin piti yrittää ohjeistaa kulkemaan oikeita reittejä jottei tassuttelisi tuoreella maalilla. Maalausprojektiin meni aikaa noin viisi vuorokautta koska maalasimme terassin ja portaat erikseen säistä johtuvista syistä. Maalikerrosten välissä tuli olla vähintään 8 tuntia ja maalauksesta käyttöönottoon tuli kulua vähintään 48 tuntia. Haasteellista mutta onneksi selvittiin hyvin. 


Terassi on rakennettu muutama vuosi sitten entisen asukkaan toimesta. Lattiaa ei ole käsitelty mitenkään mutta laudat oli tietääkseni painekyllästetyt joten ihan tuoreeltaan pintoja ei olisi voinutkaan käsitellä. 

Mietin eri pintavaihtoehtoja ja kyselin ihmisiltä kommentteja ja kokemuksia. Suurin osa suositteli öljyä. Minä päädyin kuitenkin silti maaliin. V33 -sarjasta löytyy peittävä terassimaali terasseihin ja portaisiin, ja se sopii hyvin juuri tällaisiin projekteihin. Sen käyttökohdemääritelmä on laaja: se soveltuu kaikille puulaaduille kuten painekyllästetyt, pihkaiset, eksoottiset ja uralliset pinnat, jalopuut, sekä sileät pinnat, myös aiemmin öljytyille ja maalatuille pinnoille.

V33-terassimaalissa on lisäksi anti-slip-pinnoite, joka tekee maalatusta pinnasta hieman karhean ja estää siten liukastumista. Moni terassilla tepastellut on luullut lattian maalin olevan vielä hieman tuoretta ja siitä syystä tahmea mutta pieni tahmeisuus johtuu juurikin tuosta anti-slip-pinnoitteesta. Maalatessa maali näytti ihan kuin siinä olisi mukana helmenhohtoa. Maalipinnasta tuli todella siisti ja pidän todella paljon tästä ruskeanharmaasta väristä! 

Terassi katettiin isolla pressulla maalausten ajaksi ja portaat suojattiin muovilla, jotta mahdollinen sade ei pääse vaurioittamaan juuri maalattua pintaa. Nyt toivon todella, että maali kestää säitä ja käyttöä. Pinnat maalattiin kahteen kertaan, enempää ei tällä määrällä olisi saanut maalattua. Maalin riittoisuus on 10 m2 1 litralla. Meillä terassiin ja portaisiin oli varattuna 2,5 litran ja 5 litran pönikät. Ison purkin pohjalle jäi korjauksia varten pieni nokko mutta muutoin maalin menekki oli laskettu tarkasti. 

Terassin lattialaudat ovat melko lähekkäin, joten välit eivät ole suuria. Siitä huolimatta jokainen rako ja väli piti maalata erikseen pensselillä ja sen jälkeen pinnat maalattiin telalla. Portaissa laudat ovat uraisia ja siihen ei tela sovi vaan maalaus tehtiin isolla ja leveällä ulkosiveltimellä. Maalasin osittain myös terassin alareunassa olevat ohuet rimat terassimaalilla, vaikkakin niissä oli jo ennestään samansävyinen mutta jo kulunut maalipinta.

V33 -terassimaalin käyttöohjeissa mainitaan, että kovalle koetukselle altistuvat pinnat tulisi huoltomaalata tarvittaessa. Meillä ei maalia enää siihen ole jäljellä. Nyt täytyy vain seurata tilannetta ja tarkastella miten maalattu pinta kestää säitä ja kulutusta. Portaissa ja terassilla kuljetaan päivittäin useaan otteeseen ja ihmiset tuovat jaloissaan hiekkaa ja muuta moskaa. Terassin kattaminen on harkinnassa, se osaltaan auttaisi pintoja kestämään pitempään.


Terassin eteen laitettiin vielä muutama pihakivi, jotta terassilta pääsee helpommin nurmikolle. Pihan sora on karkeaa, ja paljain jaloin tepsuttelu sattuu helposti. Pihalaatat ovat oikeasti aurinkovarjon jalkoja mutta pääsivät meillä pihalaattojen asemaan. Toimii hyvin!


Yhteistyö - V33 / terassimaali


4 kommenttia:

  1. Kertoisitko kokemuksia, miten maali on kestänyt käyttöä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päivi! No erittäin huonosti, en voi suositella ollenkaan. Kovan työn jälkeen maalipinta näytti hyvältä sen syksyn mutta, talven jälkeen kevään tullessa n. 80% maalista lähti irti! Lattiasta ja, portaista tuli kanalan laikukkaat eikä korvauksena saatu maalinpoistoainekaan tehonnut vaan maali irtoili miten sattuu sieltä täältä. Nyt parin vuoden jälkeen maalin jämiä on mutta hankala niitä on edelleen irrotella. En tiedä miten tuon saisi kuntoon. Tosi kurja kokemus tämän tuotteen osalta.

      Poista
  2. Kiitos kestävyyteen liittyvästä kommentista. Olimme juuri hankkimassa tuota maalia. Onneksi kommenttisi ehti ajoissa ja tiedämme välttää ainetta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos rehellisesti palautteesta. Laitamme myös tämän maalin esitteet roskiin ja vaihdamme suunnitelmaa.

    VastaaPoista