lauantai 16. joulukuuta 2017

16.luukku - Suklaiset joulupuustit



Kyselin veljeltäni, että mitä toisin tullessani aaton juhlapöytään. Vastaus oli odottamani kaltainen, "ei tarvi tuoda mitään". Mutta jotenkin itsestäni on epämieluisaa vain mennä ja syödä toisten ostamia/tekemiä ruokia kantamatta itse yhtäkään kortta kekoon. Isäni tekee rosollit ja äiti keittää sinapin. Eilen tein graavilohen, ja ajattelin viedä sitä mennessäni mutta äitini oli ehtinyt ensin. Taidan siis pitäytyä siinä perinteisessä makeassa viemisessä. Juustokakkuja olen tehnyt ja vienyt, ne on hyvin tehneet kauppansa. Mutta jotakin muutakin olisi kiva tehdä. Suunnitteluvaihe vaatii kokeiluleipomuksia ja tässä on yksi ihan varteenotettava vaihtoehto.


Jouluisissa suklaapuusteissani maistuu piparin ja suklaan maut. Käytin taikinassa 1/2 spelttijauhoja ja 1/2 perus vehnäjauhoja. Tämä siksi, että minulla ei ollut tarpeeksi spelttiä ja osittain myös siksi, että perheen makuaisti ei ole vielä tottunut speltin rouheaan makuun ja tuntuun. Voi olla, että veljen luo täytyy sitten tehdä kokonaan ilman spelttiä kun voivat ehkä vieroksua speltin olemusta. Nautin sitten itseni kesken spelttipullista. 

Suklaata, piparkakkua ja pullaa


Jouluiset suklaapuustit

3 dl täysjyväspelttijauhoja
2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
vajaa 1 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
1 pss kuivahiivaa
3/4 tl suolaa

2 dl täysmaitoa
1 muna
1/2 dl öljyä

Väliin 
'oman maun mukaan' voita, ceylonkanelia ja vaniljasokeria
1/2 dl valkosuklaata nappeina tai rouheena
1/2 dl tummaa suklaata nappeina tai rouheena

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon 42-asteinen maito, sekä muna ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi, taikina saa jäädä vähän löysäksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Mikro on hyvä paikka kohottaa, huomasin sen vihdoin itsekin. Vaivaa taikinaa sen jälkeen jauhotetulla pöydällä, ja kauli sen jälkeen taikina ohueksi levyksi. Lisää levyn päälle voi (minä vuolen voipaketista juustohöylällä lastuja ja revin lastuista palasia ja asettelen taikinalevyn päälle), vaniljasokeri ja ceylonkaneli, sekä suklaat. Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä halutunkaltaisia puusteja pellille. Puustit voi paistaa tässäkin vaiheessa mutta itselläni on tapana kohottaa niitä vielä toistamiseen hetkisen. Voitele puustit halutessasi ja koristele sokerilla. Paista uunissa keskitasolla 200*asteessa noin 10 minuuttia uunista riippuen. Tarkkailu on aikaa parempi vaihtoehto kypsyyttä seuratessa. Minäkään en juuri koskaan katso kelloa kun laitan jotakin uuniin, tarkkailen vain kypsyyttä ja otan tuotokset uunista pois kun näyttävät ja tuntuvat kypsiltä. 



Leipomisen iloa ja hyvää joulumieltä!


2 kommenttia:

  1. Ovat varmasti herkullisia, ainakin kun lueskelin mistä olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä hyviä :) Tein toisen erän ilman spelttiä ja lisäsin mausteiden määrää, jauhon vaihdolla ei silti ollut suurta merkitystä taikinan rakenteeseen. Joten jos terveellisempi vaihtoehto kiinnostaa niin suosittelen pysymään speltissä :)

      Poista