torstai 21. joulukuuta 2017

21.luukku - Joulukattaus luonnosta



Kauniit paikkamerkit syntyvät kävyistä. Halutessaan kävyt voi myös maalata tai koristella. Minä maalasin toisen struktuuri-spraymaalilla, jolla sai rouhean ja hiekkamaisen ilmeen. Toisen kävyn koristelin valkoisella maalilla, tarkemmin ottaen korjauslakalla (pensselillä levitettävää).

Lasipurkeista saa helposti tuikkujen kanssa kauniita elementtejä juhlapöytään. Koristele purkki pienellä risukranssilla ja suolataikinasta tehdyllä tagilla. Tagi on värjätty taikinavaiheessa elintarvikevärillä ja kaulimisvaiheen jälkeen painoin lintu-leimasimella ja tavallisella leimasinmusteella taikinaan kuvia, sitten leikkasin muotoja, tein ripustusreiän ja kuivatin ne huoneenlämmössä.

Kynttilöiden suhteen täytyy aina olla huolellinen ja tarkkana eikä niitä saa jättää  vartioimatta. Pilttipurkkien käytöstä lyhtyinä oikeiden kynttilöiden kera on monia mielipiteitä. Minulla ei ole ikinä ollut niiden suhteen ongelmia eikä yksikään lasipurkki ole hajonnut tai vahingoittunut vaikka olen käyttänyt oikeita tuikkuja. Halutessaan jokainen voi valita myös led-kynttilän.

Risut lyhdyn koristeena voi myös tuntua vaaralliselta mutta esimerkiksi kattauksissa ne ovat hyvin vartioituja koska paljon ihmisiä on ympärillä. Tein eräisiin sukujuhliin pöytäkoristeet tällä tyylillä ja turvallisesti sujuivat juhlat, palava materiaali pitää vain pitää erillään avoliekistä.

Esimerkki luonnonmateriaaleista kattauksessa


Puukiekko asetiksi, risukranssi ja oksia koristeeksi sekä käpy paikkamerkiksi.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti