torstai 18. tammikuuta 2018

Dance in the shower!


Tästä se lähti. Designtarrat.fi ehdottivat yhteistyötä ja tottahan toki olin innostunut ehdotuksesta. Heidän tuotevalikoimansa on laaja. Tarroja on monenkielisinä, löytyy kuuluisuuksien sitaatteja ja erilaisia kuvia niin lastenhuoneisiin, keittiöön kuin muihinkin kodin tiloihin. Voit luoda sisustustarran myös omalla tekstillä. Fonttivaihtoehtoja on useita ja tarran värivaihtoehtojakin löytyy kahdeksan. Designtarrat.fi:n tarroissa käytetään ainoastaan parhaita, juuri sisustuskäyttöön tarkoitettuja mattapintaisia tarramateriaaleja. Tuotteen mukana tulee selkeät asennusohjeet ja siirtokalvon avulla tarran asennus paikoilleen onnistuu vaivatta. Toki isomman tarran asettelussa kannattaa olla kaveri mukana. Seinäpintojen (myös tapettipinnat) lisäksi tarrat käyvät mm. ikkunoihin ja peileihin. 

Vaikka - tai ehkä juuri siksi - tarravalikoima oli laaja, en meinannut löytää sopivaa tarraa. Mietin asiaa useamman kuukauden. Aluksi tosin pohdintaan vaikutti kohteen epäselvyys, mutta kun oikea tarran tuleva sijainti oli selvillä täytyi vain päättää millainen tarra siihen laitetaan. Minulla oli jo melko varma vaihtoehto valittuna kunnes mies tyrmäsi ajatukseni täysin. Se oli kuulemma liian ilmiselvä ja "teinimäinen". Hmph, no johan nyt. Olin jo ihan varma, että ehdotukseni saisi kannatusta mutta ei. Tarkoitus oli siis löytää sopiva tarra pesuhuoneen ikkunaan. Tila on siitä erikoinen, että samassa tilassa on myös sauna, ilman ovea. Tarra piti siis saada piiloon kuumuudelta mutta silti näkyvälle paikalle. Kylpyhuone on kellarissa ja ikkunat siellä ovat pienet ja kapeat. Ikkunat ovat melkein maanpinnan tasolla mutta naapurista on silti jonkinlainen näköyhteys pesutilaamme. Halusin tarran toimivat osittaisena näköesteenä. En halunnut lasiin maitolasimaista pintaa koska haluan kuitenkin katsella ikkunasta vapaasti ulos ja toimiihan ikkuna myös valonlähteenä varsinkin kesäaikaan. Sauna tosin vetää ikkunan höyryyn joten sen avullakin saa tilapäisen näkösuojan. Valitsemani tarra ei nyt taida siltikään olla kummoinen näkösuoja mutta tuo se silti kivaa ilmettä tilaan.

Vihdoin löysin sopivan tarravaihtoehdon, joka sopi myös miehelle. Mutta en silti ollut ihan valmis tilaamaan tuotetta vaan päätin kysyä asiakaspalvelusta, että onnistuisiko tarran tekstin muokkaus. Alkuperäinen tarran teksti on tämän postauksen alussa. Tekstin lopussa sanotaan 'Dance in the Rain', mutta koska tarra oli tulossa kylpyhuoneeseen niin näppäränä ideoin tekstin hieman erilaiseksi ja vaihdoin 'Rain'-sanan tilalle 'Shower'. Asiakaspalvelussa eivät tyrmänneet ideaani vaan lupasivat kokeilla onnistuuko tekstin muokkaus, ja onnistuihan se. Sen jälkeen pyysin vielä, että onnistuisiko tarran saaminen peilikuvana ja sekin onnistui ongelmitta. Peilikuvana siksi, että asensin tarran sisäikkunan "takapuolelle" siten, että tarra on suojassa kosteudelta ja kuumuudelta ja näkyy oikeinpäin pesutilaan. 

Kysyin vielä varmistuksena asiakaspalvelusta, että saanko mainita tuon tekstinmuokkausmahdollisuuden jutun yhteydessä ja sain luvan. Sanoivat, että kenellekään ei ole edes tullut asia mieleen eikä kukaan aiemmin ole asiasta kysynyt. Tarrojen tekstejä voi siis mahdollisuuksien mukaan muokata jos asiakkaalla on sellaiseen idea.

Tarran asennus siirtokalvon avulla onnistuu helposti. Mutta tätä vaihetta ennen on muutama muu tärkeä vaihe, jotta tarran asennus onnistuu hyvin. Ensiksi täytyy löytää oikea sijainti, ja sen jälkeen kannattaa merkitä kynällä tai teipillä kohteeseen asennusmerkit, joiden avulla tarran saa suoraan. Ihan aluksi kannattaa varmistaa, että tarra on kunnolla kiinni siirtokalvossa ja poistaa ilmakuplat tarran pinnalta. Tämä onnistuu joko käsin tai vaikka pankkikortin avulla. Asennuksen jälkeen ennen siirtokalvon poistoa tarran kiinnittyminen alustaansa kannattaa varmistaa sillä samaisella pankkikortilla tai vastaavalla jämäkällä apuvälineellä. Sen jälkeen kalvon voi varovasti irrottaa.  


Olen tyytyväinen lopputulokseen. Tekstistä puuttuu yksi pieni osanen, heittomerkki. Se ei jäänyt asennuskalvon mukaan vaan puuttui tarrasta alkujaan mutta en viitsinyt noin pienen asian takia tehdä reklamaatioilmoitusta. Senkään suhteen tosin ei yrityksen kanssa ollut mitään ongelmia. Sain nimittäin tarran aluksi oikeinpäin peilikuvan sijaan, mutta kun ilmoitin asiasta ystävällisesti niin uusi tarra peilikuvana saapui parin päivän kuluttua. No problem. 

Life isn't about waiting for the storm to pass
it's about learning to dance in the shower

Suihkutilasta tulee tarkempaa juttua myöhemmin kunhan tila valmistuu kokonaisuudessaan - jossakin vaiheessa. Tilaa on odotettu niin kauan, että muutama lisäpäivä tai viikko ei tunnu enää missään. 

Mukavaa loppuviikkoa & inspiroitumisen iloa!

Yhteistyössä Designtarrat.fi
Psst. Designtarrat.fi:n valikoimista löytyy myös Runosuoni collection -tuotteet sisustusjulisteineen ja tarroineen. Niiden takaa löytyy Piia Raita, runoilua ja valokuvausta harrastava nainen. Sisustusjulisteissa on hänen ottamiaan kauniita luontoaiheisia kuvia ja hänen kirjoittamiaan runoja. Samoja runoja löytyy myös sisustustarroina. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti