tiistai 13. helmikuuta 2018

Olohuoneen uusi - ja lämmin - katseenvangitsija


Sisustus- ja remppaohjelmista saa ideoita ja vinkkejä omaa kotia ajatellen. Olen seuraillut paljon ruotsalaisia sarjoja, esimerkiksi Remonttipainajaista ja Sofian enkeleitä. Kummassakin sarjassa on esitelty kauniita sisustuksia ja mieleenpainuvia hetkiä, sekä erilaisia työtapoja ja materiaaleja, joista olen sitten yrittänyt selvitellä lisää kotimaan markkinoilta. Yksi tällainen juttu on ollut sisustuspatterit. Niitä on näissä ohjelmissa käytetty ja suositeltu paljon. Sisustuspattereiden asennus näytti TV-ruudulta katsottuna niin helpolta ja näppärältä, ja lämmityksen ja lämmityskustannusten kannalta niissä tuntui olevan monia etuja. Ajattelin, että tuollaisen minäkin haluan omaan kotiin! Varsinkin kun lämmitysvaihtoehtoja on tullut jonkin verran mietittyä ja talossamme on luultavasti suurilta osin alkuperäiset patterit, joista osa toimii toisinaan kehnonlaisesti. 

Patterin tuleva sijainti, ulkoseinä.
Lämmitys on tärkeä osa taloa. Asumismukavuuden lisäksi se luo kotoisaa tunnelmaa. Kylmä koti ei ole mukava. Sekin on koettu viime talven pakkasilla. Arjen pyörittäminen on hankalaa kun raajat ovat jäässä lukuisista vaatekerroista huolimatta. Vaikka tosin minulla on aina sormet jäässä, ja villasukkia käytän kesälläkin. 

Koko taloa koskevan lämmitysjärjestelmän uusiminen tai vaihtaminen ei ole pikku juttu. Ja vaikka asennus sujuisikin ongelmitta, niin kovat kustannukset pistävät nopeasti stopin suunnitelmille. Jotkut patteriedustajat kävivät jokin aika sitten tekemässä ilmaisen kartoituksen ja hinta-arvion yhdeksän patterin vaihdolle ja summaksi taisi tulla lähes viisitoistatuhatta euroa. Huhhuh. Aikamoinen summa. Lämmityksen osalta tämä toinen asuttu vuosi tässä talossa on ollut huomattavasti miellyttävämpi, öljynkulutuskin on ollut pienempi, kiitos poltinhuollon. Silti osa pattereista huollosta riippumatta ei ole lähtenyt toimimaan halutulla tavalla. Yksi niistä on olohuoneen toinen vesikiertoinen patteri. Sen myötä päädyin poistattamaan sen kokonaan käytöstä ja vaihtamaan tilalle uuden. 

Patteri kiinnitettynä paketissa tulleiden kiinnikkeiden avulla.

Koska sisustuspatterit kiinnostivat kovasti, yritin ottaa niistä mahdollisimman paljon selvää, muun muassa että mistä niitä saa, kuka valmistaa ja millaisia vaihtoehtoja on. Ja olihan niitä. Ihan liikaa tietoa jota ei ymmärtänyt. On sähköllä toimivia sisustuspattereita ja sitten on näitä vesikiertoisia. Sellaisia ohuita levymäisiä lasisia en tosin löytänyt ainakaan suomenkielisiltä markkinoilta. Niitä joita noissa sisustusohjelmissa mainostettiin. Lopulta päädyin Purmon sivuille. Ja sain pääni entistä enemmän pyörälle. Nyt puhuttiin jo radiaattoreista, eikä tutusti pattereista. Tunsin jo itseni tyhmäksi kun patteriviidakossa en meinannut pysyä kärryillä saamastani informaatiosta. Helpointa oli ottaa yhteyttä Purmoon ja kysellä mieltä askarruttavista seikoista. 

Osaavissa käsissä työ sujui vaivatta.

Ajattelin ensin, että sähköradiaattori olisi helpompi tai parempi vaihtoehto mutta päädyin lopulta vesikiertoiseen koska sille olisi putket ja paikka valmiina. Vesikiertoisia radiaattoreitakin on monenlaisia ja monenkokoisia, on vaakasuuntaisia ja pystymallisia, lisäksi niitä saa tilattua monissa eri väreissä, tarkalleen ottaen 71 eri sävyssä. Ja siinäpä taas pientä päänvaivaa pohdinnan merkeissä, että millaisen haluan. Löysin värikartasta lukuisia kauniita ja miellyttäviä sävyjä, joista valitsin lopulta sävyn Pigeon blue (RAL 5014). Kyseinen sävy muistuttaa jokseenkin ovikarmeissamme olevaa Ametisti-sävyä. Värin valintaa hankaloittaa se, että värikartan 'väriruudut' ovat pieniä ja tietokoneen näyttö voi vääristää sävyjä. Sen lisäksi sävy on aina hieman erilainen pienellä ja isolla alalla, ja tila ja valon määrä vaikuttavat osaltaan värin sävyyn. Mutta täytyy sanoa, että Purmon sivuilla olevan värikartan sävy ja lopullisen patterin sävy luonnossa vastaavat kiitettävän hyvin toisiaan.

Toinen tärkeä seikka patterin valinnan ohella on se, onnistuuko sen asentaminen valittuun kohteeseen. Itse soittelin muutamaan eri LVI-firmaan ja kyselin kyseisen radiaattorin asennuksesta. Jokaiselle tuote oli vieras eikä sen takia kustannusarvionkaan antaminen ollut mahdollista. Joiltakin sain silti suuntaa-antavan kustannusarvion ja jokaisessa näissä liikuttiin useammassa sadassa eurossa. Sekin tuntui aika suurelta summalta, erityisesti jos koko talon patterit uusisi samalla kertaa. Moni asentaja tuotetta näkemättä arvioi asennusajaksi kokonaisen työpäivän. Nämä seikat kannattaa kyllä ottaa huomioon kun suunnittelee sisustuspatterin hankintaa. Itse patteri saattaa nimittäin maksaa vähemmän kuin sen asentaminen. 

Kun asentaja työlle löytyi ja hän kävi paikan päällä patteria ja tilannetta tutkailemassa niin huomattiinkin, että ihan perustyöstähän tässä onkin kysymys. Olin lähettänyt hänelle sähköpostitse lisätietoa ja asennusohjeita koskien KOS V -radiaattoria. Uuden ja vieraan elementin asennus tuotti aluksi hämmennystä niin meissä kuin asentajissakin mutta tarkempi tutustuminen tuotteeseen poisti turhat huolet. Enää piti löytää sopiva asennusajankohta. Mitä vähemmän pakkasta sen parempi koska lämmitysjärjestelmä piti sammuttaa ja veden tulo pattereihin katkaista asennuksen ajaksi. 


Ensin asentajan kanssa suunniteltiin, jotta vanha patteri jää paikoilleen lisälämmön lähteeksi mutta lopulta päätimme ottaa sen pois käytöstä ja jättää paikoilleen esteettisistä syistä. Ei nimittäin ollut varmuutta siitä mitä patterin takaa tulee esiin. Kaiken pähkäilyn päätteeksi vanhaa patteria ei kuitenkaan enää asennettu paikoilleen vaan seinäpinta ehostetaan kuntoon myöhemmin. Nyt sen edessä on sohva, joka peittää repsottavat tapetit ja paljaan huokolevyn. 

Uutta patteria varten piti tehdä uudet putkivedot, koska patterin sijainti vaihtui ja sen asennustapakin on erilainen vanhaan verrattuna. Osaavissa käsissä uuden patterin asennus sujui parissa tunnissa. Eniten aikaa meni ehkä kiinnikkeiden asennuksessa. Tämä pystymallinen patteri asennettiin seinään kiinni kolmella kannattimella, alhaalle tuli kaksi ja keskelle yksi. Kannattimet eivät jää näkyviin koska patterin sivuille asennettiin ns. reunapalat, jotka viimeistelevät ulkoasun. Jännitin asennuksessa sitä, että onko seinä tarpeeksi vahva kannattelemaan patteria, joka painaa n. 53 kg + veden paino. Mutta hyvinpä tuo näytti kiinnittyvän ja edelleen on tukevasti paikoillaan. Sisustuselementiksi suunniteltu pystymallinen radiaattori on kuin suunniteltu paikalleensa. Asentajien mielestä asennus sujui vaivatta eikä siinä lopulta ollut juuri mitään eroa perinteisten pattereiden asennukseen verrattuna, ainoastaan pystyyn asennus oli heille uutta. Tekisivät homman toistekin, nyt kun kokemusta aiheesta on. 

Vanha, mutta toimiva patteri taka-alalla.


KOS V -sisustusradiaattori saatu tuotetestauksena PURMO:lta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti