torstai 22. helmikuuta 2018

Pientä promoa


Sain tilaisuuden tutustua Printtivaate.fi :n tuotteisiin. Hetki tuli hyvään saumaan koska miehen uutuuskirja on tuloillaan. Painatusidean keksiminen ei siis ollut mahdoton tehtävä koska nyt pystyin yhdistämään "promo-ajatuksella" kaksi asiaa - tuotetestauksen ja mainospaidan, tai hupparin. 

Printtivaate.fi sivustolla on mahdollisuus suunnitella omanlaisensa painotuote. Hupparin lisäksi painatuksen voi tehdä mm. T-paitaan, reppuun, jumppakassiin tai pipoon. Ja nyt kun tsekkasin sivut uudelleen niin sinnehän on ilmestynyt runsaasti muitakin vaihtoehtoja, mm. vauvojen body, huppari ja ruokalappu. Yrityksille ja seuroille valinnanvaraa on vielä enemmän. Painatusten lisäksi yritys tekee myös brodeerauksia, ja työt jotka vaativat ulkoistamista ulkoistetaan, jotta asiakas saisi haluamansa tuotteen. Palvelu on muutoinkin asiakaslähtöistä, hinnat yritetään pitää mahdollisimman edullisina ja toimitusajat lyhyinä.

Painatusten suunnitteluun on tulossa mahdollisuus käyttää asiakkaan omia kuvia, mutta tällä hetkellä käytettävissä on suunnitteluohjelman kuvat ja lukuisat eri fontit. Vaihtoehtoja on tuhansia. Asiakas voi myös käyttää ohjelman valmiita designideoita ja muokata niistä haluamansa kaltainen painatus. 

Kuten sanoin, painatusidean luominen ei tällä kertaa ollut vaikeaa koska yhdistin siihen promotuotteen. Muutoin painatuksen keksiminen olisikin ollut haastavaa. Kuvavaihtoehtoja on suunnitteluohjelmassa lukuisia ja fontit siihen päälle. Painatuksen värivaihtoehtojakin on kymmenkunta. Tällä hetkellä omien kuvien lisääminen ei siis ole vielä mahdollista mutta vektoritiedoston avulla se olisi voinut olla mahdollista. Minulla oli kuvaidea paidan etupuolelle mutta se oli liian haastava toteuttaa ohuine ääriviivoineen. Painatus tehdään muovikalvon avulla, joka kiinnitetään kankaalle, ja ohuet ääriviivat rikkoontuvat helposti tarran irrotus- ja liitosvaiheessa. Itselläni taas ei ollut ohjelmaa, jolla muokata vektoritiedostoja joten päätin suunnitella ihan erilaisen printin etuosaan. Päädyin hyvin yksinkertaiseen tekstipainatukseen, joka kertoo julkaistavan kirjan nimen. Fontti on painatuksessa sama kuin kirjan kannessa. 
Selkäpuolelle suunnittelin aluksi kirjasarjan kirjojen nimiä ilmestymisvuosineen mutta päädyin lopulta yhtyeen nimeen joka tarinassa mainitaan. Se ei kerro heti kaikkea mutta idea avautuu niille, joille kirjan tarina on tuttu.

Tuote saapui nopealla aikataululla tilauksestani. Huppari tuntuu laadukkaalta (Clique) ja painatus on siisti. Vasta käyttö sen kertoo miten tuote kestää kulutusta. Pesu 40*asteessa. Silityksen suhteen kannattaa muistaa, että tarraprintin päältä ei voi silittää, muutoin printti on raudassa, ei paidassa.

***

Olet valoni, Audrey (Juha Mäntylä) julkaistaan syksyllä 2018 Reunakustantamon toimesta. Kirjasarjasta on ilmestynyt tätä ennen kolme muuta jazz-aiheista romaania. 




USK Wear Oy on helsinkiläinen vaatepainatuksiin erikoistunut yritys, joka myy tuotteita printtivaate.fi verkkokaupassa kuluttajille, yrityksille ja seuroille. Yrityksellä on oma brändi TKHKI CLOTHING, joka sai alkunsa vuonna 2013 aurinkolasiprinttipipoista. Brändin tuotteet valmistetaan päämateriaaleja myöten Suomessa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti