torstai 7. kesäkuuta 2018

Maistuuko hamppukeksi?


Tutustuin yhteistyön myötä Authentic Finnish -verkkokauppaan, joka koostuu nimensä mukaan kasvavasta valikoimasta alkuperäisiä suomalaisia tuotteita. Tuotteita, joita et välttämättä löydä aivan jokaisesta kaupasta. Monet verkkokaupan tuotteet tulevat pienyrityksiltä, taiteilijoilta ja käsityöläisiltä. Sivusto pyrkii osaltaan auttamaan ja edistämään heidän työtään ja tukemaan perinteiden säilymistä. Käsityöläisten tukeminen kuulostaa ja tuntuu hyvältä jo siitäkin syystä, että koen itsekin kuuluvani tähän ryhmään. Käsityötä arvostetaan edelleen aika heikosti mutta onneksi poikkeuksiakin löytyy. Käsityön arvostus tuntuu silti olevan nousussa, ja hyvä niin.

Tilasin verkkokauppaan tutustumisen yhteydessä valikoimista hampputuotteita. Hamppu on mielenkiintoinen ja monipuolinen kasvi ja halusin tutustua siihen tarkemmin. Tekstiiliteollisuuden lisäksi hamppu soveltuu kosmetiikkatuotteisiin ja elintarvikkeisiin, ja siitä päästiinkin jälleen leipomispuuhiin...

***

On aina yhtä huvittavaa tarjota ihmisille hamppukeksejä. Ainakin minun kiero huumorintajuni nauttii suuresti tästä sutkautuksesta. Hampunsiemenissä on tosi kiva pähkinäinen maku, näitä voisi napostella tällaisenäänkin, tai pyöräyttää pannulla mausteiden kera.

Kummipojalla oli valmistujaiset viime viikonloppuna ja halusin heti testata näitä yhteistyön kautta saamiani Impolankasvitilan tuotteita. Maukkaat, merilevältä näyttävät, suolakeksit syntyivät näistä speltin, merisuolan ja mustapippurin kera. Väriä antamassa aktiivihiilijauhe. Tykkään kokeilla uusia raaka-aineita ja luoda niistä reseptejä. Reilu vuosi sitten etsin sopivan helppoa suolakeksiohjetta ja löysin sellaisen. Sitä on tullut kulutettua runsaasti kuluneen vuoden aikana. Olen muokkaillut sitä toisinaan rankallakin kädellä poistelemalla ja lisäilemällä ainesosia. Nämä mustat suolakeksit keräsivät kehuja ja ohje vaihtoi omistajaa. 

Suolakeksien perusohje on helppo ja sitä voi vaivatta muuttaa haluamakseen. Ohje kestää suuretkin muokkaukset kunhan pitää nesteen ja öljyn suhteen samana. Alkuperäiseen ohjeeseen tuli voita mutta olen korvannut sen (nuukuussyistä) öljyllä. Näissä kekseissä osan öljyn korvasin Impolan hamppuöljyllä, joka sisältää erittäin monipuolisesti ja tasapainoisesti pehmeitä rasvahappoja, omega -3 ja omega-6,sekä E-vitamiinia ja karoteeneja (vihreä väri). Hamppuöljy sisältää myös harvinaista gammalinoleenihappoa. Impolan hamppuöljyä suositellaan käytettäväksi esimerkiksi salaatinkastikkeissa tai sellaisenaan ravintolisänä. Paistamista öljy ei kestä mutta sopii kuitenkin käytettäväksi taikinoissa, joissa kuumuus ei nouse liian korkeaksi. 

Hampunsiemen-suolakeksit

1/4 dl pellavansiemenrouhetta
1 1/2 dl spelttijauhoja
1 dl kuorittuja hampunsiemeniä (Impolan)
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
3/4 tl merisuolaa
muutama pyöräytys mustapippuria myllystä
1/2 tl aktiivihiilijauhetta (Rawnice) väriä antamaan

1/2 dl öljyä (valitse haluamasi vaihtoehto)

1/2 dl kylmää vettä

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi massaksi haarukalla tai lusikalla. Kumoa taikina leivinpaperin päälle. Laita toinen leivinpaperi taikinan päälle ja kauli taikina ohueksi levyksi kahden leivinpaperin välissä, näin saat helpoiten ohuen levyn eikä taikina tartu kiinni kaulimeen. Leikkaa ennen uuniin laittoa taikinalevy halutunkokoisiksi paloiksi. Paista 200*asteessa, ylätasolla, noin 5-7 minuuttia. 


P.S. Onko Somessa.com sinulle tuttu? Jokin aika näin siitä mainoksen ja kävin tutustumassa, että mistäs tässä on kyse. Somessa.com on palvelu, joka yhdistää vaikuttajat ja yritykset. Vaikuttajalla tarkoitetaan esimerkiksi bloggaajaa tai muuta somettajaa, jonka kanavana voi olla esimerkiksi Instagram. Vaikuttaja luo palveluun oman profiilin, jonka avulla hän kertoo yrityksille itsestään ja somekanaviensa sisällöstä. Yritykset vuorostaan etsivät itselleen sopivimmat vaikuttajat markkinoimaan yritystään ja/tai tuotteitaan. Katso lisää täältä jos kiinnostuit! Itse olen ollut mukana palvelussa ihan siitä saakka kun rekisteröityminen sisään aukesi, toiminta on ollut kehitysvaiheessa mutta siitä huolimatta olen päässyt mukaan jo kahteen yhteistyöhön. Selkeää ja simppeliä!

Tämäkin yhteistyö toteutui Somessa.comin kautta. Siellä Authentic Finnish-verkkokauppa etsi vaikuttajia tuomaan heille näkyvyyttä. Vaikuttajana sain mahdollisuuden testata heidän myymiään tuotteita. Kiinnostuin Impolan hampputuotteista, joista testissä minulla on tällä hetkellä näiden elintarvikkeiden lisäksi hamppukosmetiikkaa. Niistä kerron tarkemmin sitten myöhemmin.






2 kommenttia:

  1. No olipas juttu! En oo koskaan kuullutkaan mistään hamppukekseistä. Tämä ol yllättävää tietoa :D Enkä kyllä tiennyt moisesta somessa.com-sivustostakaan. Täytyypä käydä tutustumassa. Ja tuossa sun antamassa ohjeessa pisti huvittaan tuo mustapippurin määrä, itsellä kun ei ole mittään myllyjä käytössä, suoraan pussista, tosin käden kautta ruokaan :D Olen mutu-tuntuma- maustaja :D Hyvin on toiminut, mitä nyt välleen on himpun tulista :D Kivaa kesää sinulle ja kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaten olen minäkin, mutu-maustaja! :) On todella vaikea aina laittaa määreitä kun on tapana vaan hujauttaa pussin suulta tietty määrä maustetta. Juurikin esimerkiksi tuo mustapippuri on sellainen, että saatan käyttää sitä ruokalusikallisia kerralla :)

      Poista