torstai 28. kesäkuuta 2018

Nurinkurinen opas hyvään elämään


Roisi kielenkäyttö ja naseva kirjan nimi riittävät mielenkiinnon herättämiseen. Mukaansatempaavan röyhkeä teksti pistää lisää vettä myllyyn. Koukussa ollaan. Kirjan sanoman voi kiteyttää muutamaan sanaan, jotka löytyvätkin näppärästi kirjan kannesta. Perusajatus on oikeastaan melko sama kuin kirjassa  Viis veisaamisen elämänmullistava taika, mutta Kuinka olla piittamaatta paskaakaan on vain miehen näkövinkkelistä kirjoitettu versio samansuuntaisesta aiheesta. Oikeita asioita nurinkurin ajateltuna, kirjaa lukiessa tulee tunne, että kaikki vedetään läskiksi ja vitsiksi, mutta sitten yhtäkkiä suunta vaihtuukin vakavasävyiseksi.

Kirja auttaa harkitsemaan kylmäpäisemmin mille asioille elämässä kannattaa antaa arvoa ja mitkä taas jättää omaan arvoonsa. Älä piittaa paskaakaan on kiteytys, jonka tarkoitus on auttaa kohtuullistamaan elämälleen asetettuja odotuksia ja valitsemaan jyvät akanoista. Kun hyväksyy sen, että elämään kuuluu väistämättä myös epäonnistumisia, pettymyksiä, menetyksiä, katumusta ja kuolemaa, oppii samalla hyväksymään sen, että vastoinkäymiset ovat osa elämää. Kivun voi selättää vain, jos oppii sietämään sitä. Kirja auttaa muuttamaan koetut ongelmat hieman paremmiksi ongelmiksi. Kirja myös antaa monia ajattelemisen aiheita ja se kyseenalaistaa monia nykypäivän trendi-ajattelutapoja, mm. elämäntapaoppaiden suoltamaa ajatusta siitä, että kaikki ovat poikkeuksellisia. Haitallinen on myös ajatusmalli, joka sanoo, että tavallisuus ja keskivertous ovat yhtäkuin epäonnistuminen. Jos kaikki olisivat niin kovin poikkeuksellisia, silloin kukaan ei ole poikkeuksellinen. Loogista vai mitä? Toinen ongelmakohta nykyihmisten elämässä on some. Sosiaalisessa mediassa ei nimittäin elämän ankeuksia mainita, vaan kaikki on niin mahtavaa, tai tarkemminottaen kaikkien elämä on niin mahtavaa ja huisin upeaa, että tavallinen tylsä tallaaja helposti ahdistuu kun näihin verrattuna oma elämä tuntuukin aivan kuolettavan tylsältä. Missä vika kun ei nauti tai ei liihota pilvissä. Tähän auttaa se, että antaa tunteiden tulla ja mennä, ja se ettei yritä liikaa (olla jotakin muuta). Kyseessä on Mark Mansonin mukaan takaperoisuuden laki. Se kun asiat loksahtelee paikoilleen juuri silloin kun lakkaa pitämästä jotakin asiaa turhan tärkeänä.

Mark Mansonin ajatuksissa on ideaa, hän kehottaa mm. unohtamaan itsensä ja itsensä määritelmät, sillä silloin ihminen on vapaa rajoituksista ja siten vapaa kasvamaan. Hän myös sanoo, että epäonnistuminen on tärkeää koska sitä kautta saavutetaan onnistuminen. Ei siis kannata masentua epäonnistumisista, harva on seppä syntyessään. Viimeinen tärkeä pointti elämän suhteen - siis sen lisäksi että opit sanomaan ei - on "tee edes jotain" -periaate, joka tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että  päästäksesi kohti tärkeää (elämän-)muutosta, sinun täytyy tehdä edes jotain. Vaikka ihan pienikin teko, se on silti aina pieni askel kohti haavetta tai unelmaa.

Mark Manson
Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Nurinkurinen opas hyvään elämään
Atena 2018


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti