torstai 22. marraskuuta 2018

Testasin stailausapua verkossa

Asukokonaisuus 1.
Tarvitsetko stailausapua?
Olen kauan haaveillut siitä, että joku ammattilainen valitsisi juuri minulle sopivat vaatteet ja asukokonaisuudet. Yleensä olen stailannut  itse itseni ja useimmiten ihan hyvällä lopputuloksella mutta painonvaihtelujen myötä omakuva on muuttunut hämärämmäksi. En enää tiennyt kuka olen, minkä kokoinen ja mallinen. Vaatteiden ostamisesta en ole  juuri koskaan nauttinut, suurimmaksi osaksi siitä syystä, että oikeanlaisia vaatteita on ollut vaikea löytää. Silloin harvoin kun jokin ihanuus on silmiin osunut niin viimeistään sovituskopissa on silmäkulma kostunut kun peilikuva ei näytäkään hyvältä ja vaate muodottomalta rievulta päälläni. Monet ahdistukset ja alakulot on saaneet alkunsa juuri shoppailusta. TV:n stailausohjelmia katsellessa olen silti kokenut helpotuksen tunteita siitä, että kaikkien ei tarvitse olla unelmavartaloisia, että kokoon katsomatta ihminen voi kokea olevansa kaunis ja tyylikäs. Varsinkin Trinnyn ja Susannahin ohjelmaa katsoessa olen oppinut, että oikeilla vaatteilla ja asusteilla voidaan korostaa vartalon parhaita puolia ja vastaavasti piilottaa ne joita ei halua tuoda esiin tai jotka tuottavat ahdistusta. 

Stailausavun saaminen voi kuitenkin olla vaikeaa ja oma kynnys ensinnäkään mennä stylistin pakeille voi olla jo liian korkea. Siksi onkin hienoa, että asia hoituu myös etänä, verkossa. Dress Like  Marie -sivustolla voi tehdä ilmaisen stailaustestin joka ei sido mihinkään. Vastaat vain muutamaan kysymykseen ja lisäät halutessasi oman kuvasi palveluun ja sen jälkeen stylistit analysoivat vastauksesi ja luovat sinulle tyyliehdotuksia Dress Like Marien vaatevalikoimien vaatteista. Halutessasi voit myös lisätä testiin oman suosikkisi heidän tuotteistaan ja stylisti ottaa tämän huomioon mahdollisuuksien mukaan. Minäkin annoin muutaman ehdotelman, vaatteen, joihin ihastuin ja olihan se mukava kuulla, että stylistinkin mielestä ne olivat vartalolleni sopivia malleja. Kun saat tietää sinulle valitut tuotteet voit tutustua niihin rauhassa verkkosivuilla ja sen jälkeen valita joko kaikki tai osan vaatteista testiin kotiin ja päättää sitten mitkä pidät itselläsi. Tuotteilla on aina ilmainen palautus. 

Stailaustesti on helppokäyttöinen ja muutamassa minuutissa tehtävä. Testissä kysytään mm. ikä, pituus, hiusten väri, vartalomuoto ja omaa silmää miellyttävä väriympyrä. Parissa päivässä sain testituloksen sähköpostiini. 

Asukokonaisuus 2.

Dress Like Marien valikoima koostuu mm. tunikoista, paidoista, housuista ja asusteista. Tausta-ajatuksena on ollut tuoda vaatteita kaikenkokoisten naisten saataville. Ja eritoten kauniita, persoonallisia ja laadukkaita vaatteita sopivaan hintaan koska jokaisella on oikeus saada tuntea itsensä kauniiksi. Kokotaulukko venyy aina 4XL asti ilman, että malli ja istuvuus kärsii. 

Dress Like Marie on perheyritys, joka sai alkunsa Oravaisissa 2009, pienessä kylässä Pohjanmaalla Suomessa, mutta nykyisen muotonsa yritys sai vuonna 2011. Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Portugalissa eettisissä oloissa. Vuonna 2016 syntyi Dress Like Marie Design, heidän oma vaatemallistonsa. Vaatteiden suunnittelun pohjana on vuosien kokemus stailauksen ja vaatteiden parissa. Dress Like Marien tuotteissa ja verkkokaupassa näkyy selkeästi perustajansa Marie Backman-Thorsin elämänilo ja positiivisuus, pelkästään sivuilla vierailu saa hymyn huulille. 


Asukokonaisuus 3.
Tutustuin Dress Like Marieen kaupallisen yhteistyön myötä ja sain valita yhden näistä stylistin tekemistä kokonaisuuksista itselleni. Palaan valintaani myöhemmin kunhan pääsen tutustumaan tuotteisiin paremmin.

Kaupallinen yhteistyö Dress Like Marie
Somessa.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti