K niin kuin...
Etsin tätä postaustani koko iltapäivän sitä löytämättä. Olinko siis vain kuvitellut julkaisevani sen. Selkeä mielikuva kuitenkin oli vaikka tuosta oletetusta julkaisusta onkin kulunut nelisen vuotta.
Ehkä sitten vain ajatustasolla elelin. Se oli sitä aikaa kun vanhempani yllättäen menehtyivät ja kaikki oli sumuista. Niinkuin kaikki on edelleenkin vähän sekaisin tai sumussa. Aika on menettänyt merkityksensä. Mennyt, tuleva ja tämä hetki on ikäänkuin samassa linjassa.
Olin aloittanut tämän teon ennen tuota kamalaa elämäni kohtausta. En tiedä mistä tuli kirjain K. Ehkä keväästä, kukista tai kesästä. Ehkä kiitollisuudesta, kauneudesta, kohtalosta.
Myöhemmin K sai synkempiä merkityksiä. Kuolema. Kärsimys.
No, elämä on monien asioiden summa. Rinta rinnan kulkevat ilo ja suru, viha ja rakkaus.
Kirjain on tehty kierrätysmateriaaleista kuten yleensäkin kaikki mitä teen tai olen tehnyt.
Vahvasta kartongista tai pahvista leikkasin muodot ja osat kiinnitin toisiinsa maalarinteipin avulla. Kalkkimaalia pintaan ja silkkipaperista sekä kirjansivuista tein ruusukkeita, jotka sitten liimasin kirjaimen etupuolelle. Ruusukkeiden väleissä erilaisia paperista leikattuja lehtiä.
Nämä yläkuvan hyllyt olivat ennen laatikko, josta irrotin pohjan ja kannen, ja nostin ne seinälle.
Kaatikselta löydetty rukin osa sai ylleen helmiäistä pinkkiä. Pinkki ei oikeastaan ole ikinä ollut lempivärejäni mutta silti yllättäen sitä löytyy nykyään lähes jokaisesta huoneesta.
Kuvan violetin ja vihreän sävyt sen sijaan ovat olleet lempivärejäni jo vuosikausia. Kanervan sävyt ovat löytyneet niin sisustuksesta kuin vaatteistani, ja olihan hääkimppunikin pelkkiä kanervanoksia.
Appiukon tekemällä pöydällä heinäseipäästä tekemäni koruteline. Ja keskellä taustalla miehen vanhasta pokaalista ja kukkaruukusta tuunaamani pöytäkoriste, jonka maalasin struktuurimaalilla.
Toisen roska, toisen aarre.
