Pumpkins pumpkins

Kun johonkin hurahtaa niin sehän on yleensä sitten menoa. Tämän hetkisistä hurahduksistani toinen on nettiostokset, ja toinen nämä kurpitsat.

Jälkimmäinen on ehkä järkevin siinä mielessä, että näiden tekeminen ei maksa oikeastaan mitään jos käyttää kierrätysmateriaaleja.

Koristekurpitsoihin kun käy oikeastaan mikä tahansa (kangas)materiaali. Olen hyödyntänyt mm. vanhoja villatakkeja, paitoja, housuja, hameen ja kaikenlaisia kangastilkkuja varaston kätköistä. P.S. Kuvioneuleesta tulee kivaa pintaa näihin.

Täytekin on ollut ilmaista kun olen ottanut vanun vanhoista tyynyistä.

Yleensä olen tehnyt vain pieniä ja keskikokoisia kurpitsoja esimerkiksi pöytäkoristeiksi. Mutta olen silti haaveillut näistä isommistakin nähtyäni jossakin vastaavan tyynynä myytävän. 

Keltainen on tosiaan siis tehty trikoisesta puolihameesta, jossa on pitsiä alareunassa. Hame ei vahingoittunut prosessissa - ja sen voi halutessaan ottaa uudelleen käyttöön vaatteena. Vedin vain kummatkin avonaiset päät suppuun narulla, ja alaosan suppu on sisäpuolella, joten se ei näy ulospäin. Päällimmäinen suppu taas on jätetty tarkoituksella näkyviin pitsin takia. 

Vihreä kurpitsa on tehty epämääräisen kokoisista sametinpalasista, kahdesta kappaleesta tarkalleen ottaen. Ompelin sivut ompelukoneella ja ala- ja yläreunan suputin harsimalla vahvalla narulla yhteen. 

Sisällä näissä on omissa sisäpusseissaan kierrätysvanua ja kurpitsan muoto on tehty paksulla hamppu-/juuttinarulla.

Inspiraatiota & tekemisen iloa!

 

Diy kurpitsat puutarhaan

Palava halu oli saada kurpitsoja ulos. Oikeita en löytänyt, enkä olisi malttanut ostaakaan sillä pienetkin olivat kaupoissa jo aika hintavia. 

Pinterestissä tuli vietettyä hetki jos toinenkin. Olihan siellä ideoita. Betonista valettuja ja paperimassasta tehtyjä. Njääh. Liian työlästä. 

Ja miten minun tyylistä. Suhaan netissä sivulta toiselle etsien sitä oikeaa ideaa, ja sitten kaiken sen kulutetun ajan jälkeen teenkin kaiken oman pään mukaan. 

Idea näihin lähti kyllä tavallaan niistä betonista valetuista. Kun mietin miten ne valaisin. Ilmapallo oli kaiketi tuhoontuomittu ajatus, mutta sitten silmieni eteen rävähti sukkahousut. 

Sukkahousujen jälkeen mieleen välähti idea toisesta kiviaineksesta - nimittäin hiekasta! Mitä jos täyttäisin sukkahousut hiekalla ja juuttinarulla tai vastaavalla kursisin palleroon kurpitsan muodon... 

Ja näinhän minä juurikin tein. Tadaa!

Ei pöllömpi idea. Vaikka myönnän, että vähän epäilytti miten sukkikset homman ottaa. Mutta kestihän ne. Toki näiden kurpitsojen täytyy pysytellä tasaisella ja kestävällä alustalla. Roikotusta nämä eivät siedä. 

Hyvin ovat kuitenkin pysyneet kuosissaan ulkosalla, vaikka säät ovatkin tutun syksyiset olleet. Ja sitten ajan kuluessa kun ei enää kurpitsoja halua katsella, niin riks raks ja poks. Hiekat vain takaisin laatikkoon. 

Tokipa vaivaa koituu hiekan haalimisesta tähän aikaan vuodesta. Mutta meillä se ei ole ongelma, sillä etupihalla on pari kuutiota hiekkaa lasten leikkialueella. Näköjään silläkään hiekalla ei leiki enää kuin minä...

Kaikenkaikkiaan näistä kurpitsoista tuli tosi kivat! Minä ainakin tykkään. Melkein jopa ekologiset, jos ei liian tiukilla laseilla katsele. Mutta tärkein ainakin itselle, että nämä syntyi vaivatta ja lähes ilmaiseksi, sillä kaikki materiaali löytyi jo valmiiksi kotoa.

Ihanaa kun luovuus välillä kukkii. 

Mukavaa syksyä ja halloweenin viettoa!

 

Valtakunnallinen heijastinpäivä 1.10.22

Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään 1.10.2022!

Nyt on se aika vuodesta, jolloin heijastimet kannattaa viimeistään kaivaa kaapeista ja kiinnittää vaatteisiin, asusteisiin, kenkiin ja laukkuihin. On se jännä miten kalliissakaan vaatteissa ei silti ole heijastimia valmiina, eihän se iso vaiva olisi ommella tai kiinnittää hihaan tai lahkeensuuhun pala heijastavaa kangasta. Aina se vaatteessa kiinni oleva heijastin on turvallisin vaihtoehto, silloin ei ole vaaraa, että roikkuva heijastin jäisi johonkin kiinni tai repisi vaatteita rikki. Ennen heijastimet kiinnitettiin yleensä aina hakaneulalla ja sekös se vasta vaatteita kuluttava vaihtoehto oli. Muistelisin myös, että ainakin omassa nuoruudessa heijastimet saattoivat lisäksi olla hieman nolo juttu. Onneksi nykyään heijastimiakin on saatavilla jos jonkin näköisinä ja muotoisina. 

Heijastimen  käyttö kannattaa. Sanotaan, että se on halpa henkivakuutus. Malleja on pilvinpimein joista valita omat suosikkinsa. Heijastin kun ei ole enää se perus läpikuultava ja ilmeetön roikotin vaan heijastimia saa värikkäinä, kuvioituina ja eri muotoisina. Uskoisin, että meidän lapsia kiinnostaisi erityisesti Fairy Tail-sarjan heijastimet, itseäni houkuttaa Hu-huu-sarjan pöllöheijastimet. 

Näissä kotimaisissa heijastimissa on metalliset, värikkäät ketjut ja helposti käytettävät klipsukiinnikkeet. Näissä klipsuissa ei ole hampaita, joten ne eivät vahingoita tekstiileitä ja mahdollisessa ongelmatilanteessa klipsu irtoaa vaatteesta luultavasti hampaallista versiota paremmin. Ulkonäön suhteen Safety Reflector Finland on ottanut huomioon kuluttajien toiveet, jotta heijastimet kelpaisivat paremmin. Tosin kiinnityksestä ei ole tingitty, heijastimen on tarkoitus olla heiluva, jotta autoilija huomaisi liikkujat paremmin ja nopeammin. Mitä enemmän heijastavaa pintaa löytyy, sen parempi. 

Safety Reflectorin heijastinmalleissa suositaan uusien mallien rinnalla perinteitä. Jo 1960-luvulla suunniteltu Lumikide-malli on edelleen tuotannossa, mutta siitä on tehty nykymarkkinoille suunnattuja uusia versioita kuten Anemone-malliston vuokkoja ja China Rose -malliston kiinanruusuja.  Myös monet muut perinteiset mallit ovat saaneet pintaansa uutta kuosia tai väriä.

Tiesitkö muuten, että laadukkaiden prisma-heijastimien tuotantolaitosta ja mallistoa ei ole maailmassa toista, ja siksi niille on kysyntää yli 30 maassa. Tuo yksi ja ainoa tehdas sijaitsee Suomessa. Kaiken kaikkiaan suomalaisia Coreflect®-heijastimia on myyty ympäri maailman jo yli 100 miljoonaa kappaletta (vuonna 2017). Huhhuh, aika moinen määrä.

Lisäinfoa kotimaisesta heijastinvalmistajastamme löytyy mm. täältä!

***

Heijastimia voi tehdä myös itse, mutra ne eivät silti välttämättä vastaa kriteereiltään virallista heijastintuotetta. Klikkaa tästä helppoon ohjeeseen Suvikukkasia-blogiin! 

Psst. Tiesitkös tämän heijastimen alkuperästä?

Jalankulkuheijastin syntyi Suomessa noin 60 vuotta sitten, kun pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti menetti hevosensa traagisessa onnettomuudessa. Jotta hevoskärryt näkyisivät pimeillä teillä paremmin, Lehti alkoi kehitellä niihin ruiskuvalutekniikalla heijastavia kolmioita.

Seuraavaksi Lehti keksi liimata kaksi ajoneuvoheijastimen puolikasta vastakkain ja lisätä heijastimeen ripustuslangan ja hakaneulan. Maailman halvimmaksi henkivakuutukseksi sanottu, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden matkaa turvaava innovaatio oli syntynyt!

Lehden Talousmuovi-yrityksen heijastimia myytiin Talmu-nimellä, joka tuli hyvin tunnetuksi ja suosituksi. Myöhemmin Lehti myi Talousmuovi-yrityksensä Hella Lightning Finland Oy:lle. Vuonna 2006 Coreplast Laitila Oy osti Talmu-jalankulkijaheijastinten liiketoiminnan ja muutti vuonna 2008 Talmu-nimen Coreflectiksi®. Vuodesta 2016 alkaen Safety Reflector Finland Oy vastaa Coreflect®-heijastinten tuotekehityksestä, varastoinnista, jakelusta sekä myynnistä ja markkinoinnista. Heijastimet valmistetaan edelleen Coreplast Laitila Oy:n tehtaassa.

(Juttu on ilmestynyt rinnakkaisblogissa jo vuonna 2017 ja päivitettynä julkaistu nyt vuonna 2022.)

K niin kuin kirjain

K niin kuin...

Etsin tätä postaustani koko iltapäivän sitä löytämättä. Olinko siis vain kuvitellut julkaisevani sen. Selkeä mielikuva kuitenkin oli vaikka tuosta oletetusta julkaisusta onkin kulunut nelisen vuotta. 

Ehkä sitten vain ajatustasolla elelin. Se oli sitä aikaa kun vanhempani yllättäen menehtyivät ja kaikki oli sumuista. Niinkuin kaikki on edelleenkin vähän sekaisin tai sumussa. Aika on menettänyt merkityksensä. Mennyt, tuleva ja tämä hetki on ikäänkuin samassa linjassa.

Olin aloittanut tämän teon ennen tuota kamalaa elämäni kohtausta. En tiedä mistä tuli kirjain K. Ehkä keväästä, kukista tai kesästä. Ehkä kiitollisuudesta, kauneudesta, kohtalosta.

Myöhemmin K sai synkempiä merkityksiä. Kuolema. Kärsimys. 

No, elämä on monien asioiden summa. Rinta rinnan kulkevat ilo ja suru, viha ja rakkaus.

Kirjain on tehty kierrätysmateriaaleista kuten yleensäkin kaikki mitä teen tai olen tehnyt.

Vahvasta kartongista tai pahvista leikkasin muodot ja osat kiinnitin toisiinsa maalarinteipin avulla. Kalkkimaalia pintaan ja silkkipaperista sekä kirjansivuista tein ruusukkeita, jotka sitten liimasin kirjaimen etupuolelle. Ruusukkeiden väleissä erilaisia paperista leikattuja lehtiä.

Nämä yläkuvan hyllyt olivat ennen laatikko, josta irrotin pohjan ja kannen, ja nostin ne seinälle.

Kaatikselta löydetty rukin osa sai ylleen helmiäistä pinkkiä. Pinkki ei oikeastaan ole ikinä ollut lempivärejäni mutta silti yllättäen sitä löytyy nykyään lähes jokaisesta huoneesta.

Kuvan violetin ja vihreän sävyt sen sijaan ovat olleet lempivärejäni jo vuosikausia. Kanervan sävyt ovat löytyneet niin sisustuksesta kuin vaatteistani, ja olihan hääkimppunikin pelkkiä kanervanoksia.

Appiukon tekemällä pöydällä heinäseipäästä tekemäni koruteline. Ja keskellä taustalla miehen vanhasta pokaalista ja kukkaruukusta tuunaamani pöytäkoriste, jonka maalasin struktuurimaalilla.

Toisen roska, toisen aarre.

 

Diy-projekti - unisiepparit

Unisieppari. Olen jo pitkään haaveillut näiden tekemisestä mutta sopivia pitsejä ei ole ollut saatavilla. Nyt sitten vihdoin löysin kirpparilta pari somaa ja pientä työhön sopivaa liinaa. Alunperin tein nämä joulukotiin mutta ovat jääneet pysyvästi keittiönseinälle.

Alunperin unisiepparit ovat olleet intiaanien käyttämiä taikakaluja, joiden avulla pahat unet suodattuvat pois ja hyvät unet astuvat tilalle. Nykyään unisieppareita käytetään myös vain koriste-esineinä. 

Jotkut sanovat, että unisiepparista on oikeasti apua. Se kuuluisi laittaa sängyn yläpuolelle jos tarkoituksena on vaikuttaa unien laatuun. Meillä nämä ovat keittiössä ja ainakin seuraava yö näiden ripustamisesta sujui yllättävän rauhallisesti. 

Perinteisesti unisiepparit koristellaan höyhenin, mutta minä olen tykästynyt kankaasta revittyihin suikaleisiin, jotka kiepsahtelevat kauniisti ja spiraalimaisesti alaspäin. En tiennyt, että alkuperäisen kaavan mukaan siepparit tehdään juuri pajusta. Itse päädyin pajuun siksi, että se oli ainoa sopiva materiaali, jonka käsiini sain. Pajua on helppo taivuttaa ja muotoilla, joten siitä sai helposti taivutettua kehät unisieppareihin. Teippasin liitoskohdat ja laitoin varmuudeksi vielä muutaman vahvistusteippauksen. Pajukranssin voi sitoa yhteen myös rautalangalla tai kukkateipillä. 

Revin vanhasta puuvillalakanasta 1-2 cm levyisiä metrin pituisia suikaleita, jotka kieputtelin pajukranssin päälle. Kun kranssi on kokonaan peitetty voi koristelun aloittaa. Isoimpaan kehään/kranssin keskiöön lisäsin pitsiliinan, jonka kiinnitin kuudesta kohtaa kiinni kranssiin ohuella ompelulangalla. Muina koristeina toimivat revityt kangassuikaleet, rouhea pellavanaru, huopapallot ja paperista leikatut ja taitellut tähdet. Pienempien unisieppareiden keskiöön kieputin pellavanarun tähden muotoon. 

Rakastan unisieppareiden ilmettä ja tyyliä. Niissä yhdistyvät monet sellaiset asiat ja yksityiskohdat, joihin tunnen vetoa: intiaanit, boheemius, luonnonmateriaalit ja herkkyys. Niissä on myös kiehtovaa salaperäisyyttä ja mystisyyttä. Ja kyllähän ne hyvät yöunet ovat tervetulleita ihan jokaiselle. Hyvin nukutun yön jälkeen jaksaa taas puuhastella. 

Julkaistu alunperin 2.12.2017

Ikuistuksia kankaalla

Jokin aika sitten vastaani tuli yritys nimeltä Elobina. Elobina.fi on sivusto, jossa voi suunnitella kuoseja itse ja sitten tilata kankaita ja kangastuotteita näillä omintakeisilla kuoseilla ja kuvioilla. Hetimiten otin yhteyttä Elobinaan ja aloin suunnitella mielessäni kuosivaihtoehtoja. Kuosisuunnittelu on ollut tärkeä osa elämääni jo vuosia, ja 2006 valmistuin tekstiilialan artesaaniksi 'pääaineena' painokankaiden suunnittelu ja valmistus. Jo opintoja aiemminkin olin tehnyt paljon painotöitä mutta lähinnä vain sabluunoiden avulla. Artesaanin opinnoissani opin valottamaan seuloja ja löysin uuden tavan kuvioida kankaita. Valmistumisen jälkeen olen tehnyt ja valottanut kotipimiössäni seuloja ja painanut sukulaisille verhoja ja pussilakanoita. Nyt sitten kun kehitys on tuonut mukanaan kaikkien saataville uusia tapoja kuvioida kankaita niin oli hienoa päästä luomaan itse kuoseja ja näkemään kättensä jälki digipainetuissa tekstiileissä. Digipaino on kyllä varsin mahtava keksintö! Se on ympäristöystävällinen vaihtoehto eikä painovärit sisällä vaarallisia kemikaaleja. Painotaloissa monesti tekstiilit painetaan bensiinipohjaisilla väreillä ja seulojen puhdistus vaatii sen mukaiset myrkyt. 

Halusin yhdistää kuosiin valokuvia sekä käsin piirrettyjä elementtejä. Käytin suunnitteluun ilmaista selainpohjaista kuvankäsittelyohjelmaa. Piirretyt elementit tein piirtämällä kuviot paperille, skannaamalla tai ottamalla kuvista digikuvat ja muokkaamalla niitä siten, että sain aikaiseksi kasan erilaisia png-tiedostoisia kuvaelementtejä. Tähän ei riittänyt yksi ohjelma vaan käytin useampaa ohjelmaa rinnatusten. Tarkoitus on siis sanoa, että omien kuosien suunnitteluun ja toteutukseen ei välttämättä tarvita mitään kalliita lisenssiohjelmistoja vaan työstä selviää maksuttomillakin ohjelmilla. Tosin se voi viedä enemmän aikaa. Kuosisuunnittelu itsessäänkin on aikaavievää ja haastavaa puuhaa. Oikea sommittelu, oikeat värisävyt, koot, asemoinnit ym. vievät aikaa ja monesti tahtoisi saada nähdä nämä eri vaihtoehdot valmiina tuotoksena joista voisi sitten valita sen oikean. Elobina.fi sivustolla on maksuton ohjelma, jonka avulla kuoseja voi asetella kankaalle ja siten tarkistaa miltä mikäkin sommitelma näyttää. 

Helmikuussa teetin niin sanotun testierän digipainettua kangasta. Tilasin metrin ihanan pehmoista samettia johon painatin Sukupuuksi nimeämääni kuosia. Tarkoitus oli luoda kangas, josta lapset voisivat katsella juuriaan ja pitää isoisovanhemmat tällä tavoin lähellään. Suku ja perhe on tärkeä ja on hyvä tiedostaa omat juurensa. Ompelin kankaasta isot tyynyt ja niistä tuli todella kivat! Sukupuu-kuosin pohjalta lähdin sitten ideoimaan tätä verhokangasta, josta tulisi verhot lastenhuoneeseen. Kankaassa olisi iso kuva lapsista, ja lisäksi joitakin muita elementtejä. Pyörittelin eri vaihtoehtoja pitkään ja kuvan saaminen kankaalle siten miten sen halusin tuotti haasteita ja työ jäi välillä hautumaan useiksi viikoiksi. Lastenhuoneen silloiset verhot oli tehty äidiltäni saaduista lakanoista ja äitini kanssa olin puhunut, että tarkoitus on kyllä tilata tilaan uudet verhot kunhan vain saan kuosin kuosiin. Meni viikkoja, ja aina äitini kyseli että joko uudet verhot ovat tulleet mutta oikea sommitelma haki vielä uomiaan. Verhojen kuosit vaihtuivat ja tein monta erilaista versiota kunnes sitten lopulta päätin muokata kuosista ihan erilaisen kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Piirtelin paperille erilaisia kuvioita, kukkia ja lehtiä, ja muokkasin niitä lasten kuvaan sopiviksi elementeiksi. Verhojen kummassakin sivussa kulkee ohuet raitamaiset kuvioinnit. Ne eivät ole raitoja vaan lasten nimet, jotka on kirjoitettu jatkumona yhteen putkeen. Lopputulos on herkkä. 

Kankaan valinnan suhteen pohdin pitkään oikeaa kangasvalintaa. Halusin painattaa ohuet ja keveät verhot. Valitsisinko luomupuuvillaisen ohuen popliinin vai ekopuuvillasatiinin. Pidän satiinisidoksisesta kankaasta, se on kaunista ja ylellistä. Siitä minulla ei kuitenkaan ollut näytepalaa kuten muista kankaista ja siksi valinta olikin haastavaa. Mutta päädyin kuitenkin Alnarp Ekoon, puuvillasatiiniin, ja se kannatti! Kangas on lähes ylellisestä. Sitä on helppo käsitellä ja ommella, ja painojälki on kaunis ja selkeä. Satiinisidos tuo kankaaseen viehättävää kiiltoa juuri sopivasti. 

Nyt verhot ovat vihdoin viimein valmiit. Tilasin kangasta useamman metrin siten, että kuosi toistuu metrin välein. Ompelin kankaasta kaksi kahden metrin pituista verhoa. Elobinalta voi tilata myös valmiiksi ommellut verhot mutta minä halusin tehdä työn itse. 

Kyseessä on yhteistyöpostaus ja normaaleissa oloissa teen yhteistyöt aina ajallaan.Tämä työ vaati toteutuakseen ihan liikaa aikaa mutta elämä on joskus sellaista, ettei kaikki mene kuten suunnittelee. Kuosin valmistuminen vei aikaa, mutta itse kangas tuli minulle parin viikon sisällä tilauksesta. Sain odotetun paketin 23.3. Innoissani avasin paketin ja odotin, että saan vihdoin näyttää valmiin kankaan äidilleni. Mutta en saanut. 24.3. sain kuulla uutisen jota en olisi ikinä halunnut kohdata. Äitini menehtyi yllättäen, äkkiarvaamatta. Varoittamatta. Kaiken piti olla hyvin. Muttei ollutkaan. Verhot jäivät pakettiinsa. Pari kertaa otin ne esiin aikomuksena leikata ne mutta en saanut mitään aikaiseksi. Kaksi kuukautta siihen meni, että sain voimia viedä työni päätökseen. Kaksi kuukautta on kulunut ja silti tuntuu, ettei aika liiku mihinkään. Olen edelleen shokissa. Kohtasin tuona aikana toisenkin menetyksen, isäni lähti kaksi viikkoa äidin lähdön jälkeen. En voi ymmärtää miksi elämä otti tällaisen suunnan. Viime vuosi oli erityisen raskas ja tähän vuoteen siirryttiin toiveikkaina. Mutta nyt kuusi lasta menetti tärkeät ja rakkaat isovanhemmat, ja kaksi lasta menetti elämänsä tukipilarit, rakkaat vanhempansa. Kaikella on tarkoituksensa. Mutta mikä oli tämän tarkoitus?

Nyt jäin vain pohtimaan - kaiken keskellä ja lisäksi - että sukupuukankaasta uupuu kaksi tärkeää henkilöä. Isäni ja äitini. Teitä suuresti ikävöiden ja kaivaten, me, rakkaanne.

Julkaistu aiemmin 28.5.2018

Älppäreistä amppeli

Innostuin tässä joku aika sitten sulattelemaan älppäreitä uuteen uskoon. Kirpparin 'ota tästä' hyllyssä oli suuri määrä LP-levyjä, joita tuskin kukaan ei enää kuuntele, senkään takia kun levyt olivat olleet jo jonkin aikaa ulkotiloissa. Niinpä sitten päätin kokeilla asiaa, jota olin jo pitkään haaveillut testaavani.

Levyjen sulattaminen olikin niin helppoa, että hurahdin siihen ihan kunnolla. Ruoanteon jälkilämmöllä sulattelin kymmenkunta levyä uuteen muotoon - kotona ja töissä. Lopputulemana joka paikka oli täynnä tarjottimia ja vateja. 

Innostuksen jälkimainingeissa tuli sitten niitä ideoita ja ajatuksia mihin tuotoksiani voisin käyttää. Ja yleensä nuo päähänpistot vaativat muutaman uuden sulatuksen. Älppäreistä syntyi kukkaruukkuja, tarjottimia, hedelmävateja, rairuohoalustoja. Osa päätyi lasten leikkeihin ja osa tilpehöörien säilytyskipoiksi. Työkaverit taisivat viedä omansa sisustuskoristeiksi. 

LP-levyjen sulattaminen on hauskaa puuhaa. Ja erittäin helppoa ja nopeaa. Mutta varovaisuutta homma vaatii kuumuuden takia. Itse etsin apua alkuunpääsemiseksi netistä ja siellä on nähtävillä sekä videoita että kuvallisia ohjeita. Näiden ohjeiden kanssakin täytyy silti käyttää harkintaa ja kokeilla itse miten levyt sulavat omassa uunissa, koska uuneissakin on eroja. 

Minä käytin levyjen sulattamiseen jälkilämpöä, uunin ollessa n. 200*asteessa. Jälkilämmöllä sulattelee noin 5-10 levyä. Mitä kuumempi uuni on, sitä nopeammin levyt sulavat. Tässäkin on omat haasteensa, koska jos uuni on liian kuuma, levyt sulavat liian nopeasti ja menettävät samalla kiiltonsa, ja toisaalta taas liian haalea lämpö pysäyttää sulamisen ja muodon muokkaamisesta tulee vaikeaa. Kokeilemalla näkee parhaiten! Mutta keskimäärin levy sulaa 200*asteessa 1-2 minuutissa.

Muotojen muokkaamiseen voi käyttää kuumuutta kestäviä keraamisia, lasisia tai teräksisiä vateja, kulhoja, piirakkavuokia, kuppeja, peltipurkkeja jne. Itse laitoin uuniin ritilälle lasi- tai metallikulhon, jonka päälle laitoin LP-levyn. Kun levy notkistui ja pehmeni, otin sen uunista pois ja laitoin kuumuutta kestävän suuren kulhon päälle ja painoin levyn kulhon pohjalle toisella, pienemmällä, kulholla. Levy jähmettyy ja kovettuu muutamassa minuutissa uuteen muotoonsa ja kovettumista voi nopeuttaa laittamalla se esim. ulos tai jääkaappiin. 

Kun näitä uudelleen muotoiltuja levyjä käyttää esim. kukkaruukkuina niin pohja kannattaa vuorata teipillä tai jollakin muulla vastaavalla, joka estää kosteuden siirtymisen ulos. 

Tähän kukkaruukkuun tein amppelin vahvasta narusta. Ruukun pohjan teippasin kumminkin puolin, jotta kosteus pysyy ruukun sisällä. Kesällä aion istuttaa orvokkeja ja yrttejä vastaaviin ruukkuihin. 

Netistä löytyy lukuisia muitakin käyttökohteita älppäreille. Niistä voi tehdä viinipullotelineitä, lehtitelineitä, valaisimia, seinäkoristeita, laukkuja, kelloja...melkein mitä vain. Ja värillisistä levyistä saa sitten ihan erinäköistä ilmettä!

Alkuperäinen julkaisu 27.4.2020

Huopatipuja ja diy-liimaa

Tiedät varmaan tunteen kun jokin asia vaatii aikaa kypsyäkseen. Se voi olla esimerkiksi idea, joka on olemassa tietyllä tasolla mutta ei ole vielä saavuttanut täyttä mittaansa. Minulla sellaisia ideoita ja ajatuksia on vähän väliä. Toisinaan vain pitää antaa ajan kulua ja jaksaa odottaa inspiroitumista ja ajatusten selkeytymistä. Pakolla ei kannata mitään tehdä, ei ainakaan mitään luovaa työtä. Pakotettu lopputulos erottuu yleensä aidosta ajatusten virrasta. 

Ideoiden lähtökohtanani usein on työt, joita voi tehdä lasten kanssa (ja jos omat lapset ei innostu, niin jos joidenkin muiden lapset innostuisivat). Ja koska tykkään kierrätysmateriaaleista niin niitä minä sitten käytänkin usein. 

Puhelinluetteloiden sivut ovat ihanan ohuita ja monikäyttöisiä, sen lisäksi että ne toimivat loistavina suojapapereina erilaisissa maalaus- ja painotyöprojekteissa. 

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä liimaa itse. Olen törmännyt useissa projekteissa jauhoista ja vedestä tehtyyn liimaan/liisteriin. Sillä on kiinnitetty niin kangasta, tapettia kuin paperiakin milloin millekin pinnalle. Olin siis hyvin inspiroitunut kokeilemaan sen tekoa myös itse. DIY-liiman teko on varsin yksinkertaista: 1 osaa vehnäjauhoja ja 2 osaa vettä sekoitetaan tasaiseksi seokseksi joka sitten kuumennetaan. Kuumentaminen saa seoksen paksuuntumaan ja muuttumaan liimamaiseksi seokseksi. Tällä liimalla voi turvallisin mielin liimailla lasten kanssa, ei haittaa vaikka sitä joutuu iholle, vaatteille tai suuhun. Tosin pesut ja puhdistukset kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti koska tämä liima todellakin pitää otteensa kuivuttuaan. 

Näiden paperimunien pohjana käytin vesi-ilmapalloja, joiden päälle sivelin itsetehtyä liimaa ja puhelinluettelon sivuista repimiäni pieniä palasia ja suikaleita. Ensimmäisistä munistani tuli turhan paksuja, ajatus oli että mitä useampi paperikerros sen tukevampi muna, mutta käytännössä munat kyllä pysyivät kasassa yhdelläkin paperikerroksella, kunhan paperinpalat asettelee reilusti limittäin. Ohuetkin paperimunat kestivät maalauksen kalkkimaaleilla. 

Kun liimaus on valmis kannattaa töiden antaa kuivua rauhassa useampi tunti, mieluusti yön yli. Sama maalauksen suhteen. Maali vetyttää ohutta paperipintaa ja haurastuttaa rakennetta. Mutta kunhan työ saa kuivua maalauksen jälkeen kunnolla niin rakennekin muuttuu jälleen kovaksi ja jämäkäksi. 

Maalattuani paperiset munankuoret leikkasin puhelinluettelon sivuista ohuen ohuita suikaleita joista pyöräytin pienet "heinäkeot" kuoren sisälle. Huovutetuista villapalloista sai somat tipuset pesään kun teki paksusta kartongista/pahvista nokat ja liimasi ne huopapalloon. 

Tokihan tipuksi käy muukin materiaali tai ainahan voi käyttää chenilletipuja. Minulla vain sattui olemaan iso määrä aiemmin huovuttamiani huopapalloja, jotka kaipasivat käyttöä. 

Iloa & Inspiroitumista pääsiäiseen!

Ensijulkaisu 13.3.2018

Diy Pandasynttärit!

Lapsen toiveesta synttärien teemaksi valikoitui Pandat.

Sitten vain touhuamaan ja strömsöilemään! 

Valkoisiin kahvikuppeihin piirsin pandan naamat...

Väreiksi valikoitui valkoinen, musta ja vihreä. Kukkina ja pöytäkoristeina toimivat hyvin apilat ja saniaiset.

Pandaköynnökset askartelin tekemistäni pandanaamoista ja erivärisistä vihreistä papereista leikkaamistani lehtikuvioista. Köynnösten pohjana toimi hyvin serpentiini!

Näin syntyivät melkein ilmaiset koristeet. Rahaa käytin lähinnä vain paperimukeihin, muut tarvikkeet löytyivät jo valmiiksi kotoa.

Tykkäätkö sinä tehdä asioita mieluummin itse kuin ostaa valmiina?