Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Hinta vai laatu + matkailuvinkki!

Mietin taas tänään sitä, että ovatko lapsemme jääneet paljosta vaille kun emme ole koskaan käyneet kylpylöissä tai huvipuistoissa. Uimisesta kumpikaan ei ole suuremmin ollut kiinnostunut vaikka vesi elementtinä kiinnostaakin. Meillä ei ole lapsia patistettu harrastuksiin, kuten ei minuakaan omassa lapsuudessani. En ollut kiinnostunut sosiaalisista harrastuksista. Opettelin itsekseni soittamaan pianoa ja luovuus muilla tavoin on ollut lähellä minua lapsesta saakka. Miehelläkin aika samanlaiset lähtökohdat. Eikä kummallakaan meistä ole traumoja sen suhteen. Harrastukset on olleet kotona tai ilmaisia ja "itse kyhättyjä". Sellaiset itse kyhätyt taitaa silti olla kaikista parhaimpia lapsen kannalta. Sehän on vähän sama kuin jos lapsi kiinnostuu tavarapaljouden sijaan mieluummin pahvilaatikoiden kanssa puuhastelusta. Esikoisemme on aina ollut kiinnostunut tekemään asioita itse. Hän suunnittelee ja rakentelee päivittäin jotakin uutta. Aika usein ne suunnitelmat on aikuisen mielestä turhan lennokkaita ja täytyy miettiä miten sanoa lapselle, että lentokonetta ei voi itse rakentaa vanerista ja ruuveista. Siis sellaista joka lentää ja jossa voi koko perhe matkustaa. Siinä niitä vanhemmuuden haasteita - kertoako totuus vai antaako lapsen olettaa, että ihan kaikki on mahdollista.

No niin, tapani mukaan ajatukseni lähtivät taas liitämään ihan eri sfääreihin mistä alunperin oli tarkoitus kirjoittaa. Huvipuistoista. Olemme me käyneet tunnin ajomatkan päässä Veljekset Keskisellä, jossa kesäisin on ollut ilmainen tivoli alle 13-vuotiaille. Tivolin lisäksi alueella on Muumi-leikkipuisto ja sisätiloissa parikin eri leikkipaikkaa. Ilmaiset jutut on siis meidän mieleen ja ennenkaikkea lasten mieleen. Toinen uusi leikkipaikka on Härmän RoadHouse-kauppakeskuksessa sijaitseva pomppulinna. Pienet on ilot, voisi ajatella, mutta tuosta pomppulinnasta on tullut todella tärkeä juttu lapsille. Kyselevät viikottain, että koska taas mennään. Itse pääsin näkemään kyseisen pomppulinnan eilen ensimmäistä kertaa, muutoin lapset ovat aina käyneet joko mummolan tai isänsä kanssa siellä. Pomppulinna on suht iso ja alueella on lisäksi taaperokokoisille pieni liukumäki ja muuta viihdykettä. Ruokapaikkojakin löytyy. 


Mies kehuu aina saamiaan burgerannoksiaan Junkerissa, ja isäni taas tykkää käydä Boulevard Bistrossa ja sielläpä minäkin kävin syömässä. Vanhempani kehuivat, että tuolla annokset ovat isoja ja yhdestä annoksesta syö useampikin ihminen. Tällä kertaa taisi olla eri kokki töissä, nimittäin tosi vähän oli perunoita lautasella. Tasalaatuisuus olisi tärkeää kaikessa. On tosi kurjaa jos kehut jollekin jotakin ravintolaa isoista annoksistaan ja sitten kun toinen ottaa neuvoistasi vaarin ja saakin pettyä pahasti. Tylsää. Neiti Taloudellinen astuu taas esiin ja toruu: kotona saisit samalla rahalla ruokittua koko perheen. Rahan arvon ymmärtämisessä on hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin kuuluu ne, kun et pysty nauttimaan mistään kun kokoajan takaraivossa jyskyttää ajatus "liian kallista", "rahat menee hukkaan", "säästääkin voisi". Ja sitten seuraava tunne astuu esiin, nimittäin se kun joku kysyy haluatko palan kakkua ja päässäsi raksuttaa vain yksi ajatus: onko järkeä ostaa niin kallista... ja kysyjä olettaa sinun olevan tyytymätön tai vaikeasti miellytettävä. Huoh. On rankkaa olla tällainen kaikesta liikaa pohtiva ihminen. En sano tätäkään, että näidenkin jäätelöannosten hinnalla olisin saanut kaupasta kahdeksan litraa jäätelöä. Joskus on vain nieltävä ajatuksensa ja annettava edes toisten nauttia pienistä jutuista.



Kauppakeskuksesta löytyy myös K-market, Juusto- ja lihatiskit, sekä lähileipomo-konditoria Bakery Voilá. Äitini kehuu leipomon tuotteita ja tälläkin kertaa hän osti kotiinviemisiä.

Ja alueellahan on tietysti myös PowerPark, tuo aina laajeneva huvipuisto hurjine vempeleineen. Mahtaisikohan tämä entinen hurjapää enää kestää näissä nykyajan laitteissa...




perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vietä kiva päivä Farmarissa!


Ja mihinkäs suuntaan sitä lähdettäisiin? Viiteviidakossa menee pää pyörälle. Farmarin näyttelyalue on niin iso, että sen kiertämiseen vaadittaisiin vähintään pari päivää. Mutta tällä kertaa meillä oli käytettävissä vain yksi päivä ja nelihenkisen sakin kanssa ei voinut mennä aina sinne minne kukin olisi halunnut. Varmasti jotain jäi näkemättäkin. Kuvien saldokin jäi yllättävän vähäiseksi. Sama juttu tosin oli viimeksikin kun Farmari oli Seinäjoella. Silloin meitä oli matkassa kolme, mutta lasten ollessa mukana ei aina voi mennä sinne minne aikuinen tahtoo. 

Eläimiä oli näyttelyssä kaikenkokoisia. Nuo parin päivän ikäiset tipuset olivat niin suloisia. Kuka tuollaisia haluaa syödä! Aina kun näen kotieläimiä haluaisin ne sellaisina pitääkin - vapaina ja pitkäikäisinä. Lehmiä ja possuja nähdessäni tulen vain surulliseksi niiden kohtalosta. Sama juttu kaikkien tuotantoeläimien kanssa. Silloin kasvissyöjäksi vaihtaminen tuntuu aina ainoalta vaihtoehdolta, ja sellaiseksi varmasti ryhtyisinkin jos eläimet pitäisi itse teurastaa. Eri asia tietysti jos eläimet saisivat elää ja kuolla luonnollisella tavalla, silloin lihaa voisi syödä hyvällä omallatunnolla. Mutta olen silti sekasyöjä, ja sellaisen suusta nämä puheet saattavat kuulostaa tekopyhältä. Mieleni silti pyörittää päässäni ajatuksia siinä lihariskillä "jos et osta niin nämäkin eläimet ovat kuolleet turhaan".


Meidän lapsia kiinnostivat eniten kaikki koneet ja härvelit. Jokaisessa traktorissa ja mönkijässä piti käydä istumassa mennessä ja palatessa. Nuorimmaista tosin kiinnosti myös nuo siliteltävät koirat ja taisi hän isänsä kanssa kiertää possualueenkin läpi. Ilmapalloja kerättiin muutama mutta sinne ne katosivat taivaan tuuliin. Mahtaa taivas näyttää jännältä kaikkine karanneine palloineen.


Ruokamaistiaisia alueella oli valtavasti! Niillä jo pelkästään täytti vatsansa. Minulla olisi ollut käytettävissä buffetlippukin ravintolaan mutta annoin sen tuttavalleni. Olisi nimittäin ollut turha alkaa tunkea vatsaan enempää ruokaa kun olin jo syönyt useamman jogurtin, rahkan, ihanan Elovena-vadelmapuuron suklaalla ja cashew-pähkinöillä. Niin ja muutaman nakin ja Atrian Grillaamon lautasen. Kesän ensimmäiset herneetkin bongasin.


Areenalla Makualueellakin sai maistella lähiruokatuotteita. Tulipa bongattua muutama tuttu tuote ja valmistajakin. Areenassa oli lisäksi Taito-alue, jossa esillä on käsityöyritysten tuotteita. Ja lisäksi Areenan vanhassa osassa eri näytteilleasettajat esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan - ja jakavat kaikkea mahdollista irtotavaraa kuten karkkeja, kyniä, saippuakuplapulloja, viivoittimia, parkkikiekkoja ym. Voitte varmasti arvata, että kaikkea näitä ja paljon muuta päätyi meidän messukasseihin, joita niitäkin oli useampi. Niin ja onnenpyöräpelistä voitettiin jokin minitaskulamppu ja pallonheitolla saatiin pari pussia tiskitabletteja. Ei pöllömpi juttu.


Pöyröötkin meitä oli vastassa messuhallissa. Kaikenkaikkiaan mukava päivä ja kivaa vaihtelua lapsillekin. Paljon koettavaa, nähtävää ja maisteltavaa. Kannattaa poiketa, ja muista ottaa pari vesipulloa mukaan! Alue on iso ja askeleita kertyy satoja kun kulkee alueelta toiselle. Tälle päivää tulikin oikea hellekeli. Aamulla kun kotoa lähdimme ilma oli vielä viileähkö, mutta keskipäivän tullen paahde alkoi tuntua iholla. Taisi niskavillat kärvähtää meillä aikuisilla.








tiistai 6. kesäkuuta 2017

Tutustumisenarvoinen kotieläinpiha!

Meidän kesä alkoi tutustumisella maatilan elämään. Täällä lapset ja aikuiset pääsevät katsomisen lisäksi kokeilemaan itse monia asioita. Koivuniemen Herran MuuMaa on hauska ja monipuolinen paikka runsaine aktiviteetteineen Satakunnassa, Merikarvialla. Matkaa esimerkiksi Seinäjoelta MuuMaahan on 145 km ja Tampereelta 150 km. Suuri alue kattaa monenlaisia aktiviteetteja ja toimintapisteitä, alueen kartan mukaan eri kohteita on yhteensä 42. 

Avajaispäivänä 3.6. väkeä ei vielä ollut runsaasti paikalla johtuen koulujen päättymisestä. Meille hiljainen päivä oli kuitenkin vain etu. Saimme kulkea rauhassa ja jonottamatta pisteestä toiselle. Sääkin suosi auringonpaisteella vaikka edelleen tuulipuku oli tarpeellinen. Lämpöisinä kesäpäivinä kohde tarjoaa monia lisäjuttuja, joihin nyt emme voineet tai viitsineet tutustua. Koivuniemen herran alueella on nimittäin pieni uimaranta, ja vastaanotosta voi lainata veneen tai kanootin ja tehdä retken Merikarvianjoella. 

MuuMaan isäntäväki painottaa, että tila on tarkoitettu kokemiseen ei vain katselemiseen. Vierailijat saavat siis osallistua tilan töihin ja alueella saa vapaasti kulkea ja tutkia paikkoja, ohjeita ja opasteita noudattaen tietysti. Lapset saavat kiipeillä puissa ja tutkailla ympäristöään kaikilla aisteilla. 

Meillä vierähti alueella vaivatta yli neljä tuntia. Otimme omat eväät mukaan ja söimme niitä puuhastelujen lomassa. Alueella on runsaasti piknikpaikkoja, joissa hengähtää hetki. Alueeseen voi tutustua ihan omin päinkin tai sitten voi ottaa osaa päiväohjelman aktiviteetteihin. Tilalle saapuessa vieraat saavat lehmänkellokortin, johon saa kerätä leimoja eri toimintapisteistä. Päivämme alkoi rohkeustestillä, jossa saimme silittää ihkaoikeaa rottaa. Sen jälkeen menimme kanalakierrokselle, jossa lapset saivat etsiä ja kerätä munia. Sen jälkeen syötimme sikaa, lypsimme lehmää (kukin halutessaan) ja juuri lypsettyyn lämpimään maitoon sekoitimme kaakaojauhetta ja joimme niin tuoretta kaakaota kuin vain mahdollista! Hyvää oli! Sitten vierailimme merirosvon luolassa, istuimme traktorin kyydissä, kävimme poniajelulla ja tutustuimme kotitonttuun ja viljan puintiin. Näiden lisäksi oli vielä kutun lypsy, karitsan syöttö tuttipullolla ja voin kirnuaminen satavuotiaalla kampikirnulla. Myös hevosella pääsi ratsastamaan. 

Keräsimme korttiimme yhteensä 13 leimaa, jes! Niin ja päivän päätteeksi saimme tutustua vielä sukkanauhakäärmeeseen. Tarantella, kilpikonna, kotilot ja karvaiset jyrsijätkin tilalla asustelevat. Monipuolinen tarjonta siis, nähtävää ja koettavaa on runsaasti kaiken ikäisille! Päiväranneke maksaa yli 2-vuotiailta 12,50€.

Lähtiessä kävimme tarkastamassa passimme ja saimme suut makiaksi. Päivä oli kaikenkaikkiaan mukava, hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Olen käynyt MuuMaassa kerran aiemminkin, kuutisen vuotta sitten kun esikoinen oli masuasukkina. Nyt sitten lasten kanssa tuli nähtyä ja koettua enemmän ja eri tavalla kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Tilan isäntä- ja työväki ottaa vieraat vastaan avosylin ja ottavat mukaan toimintaan. Tällä kertaa saimme maistaa vastalypsettyä maitoa, juuri kirnuttua voita ja rintasokeria. Saimme pitää eläimiä sylissä, silitellä niitä ja antaa näkkileipää ja heinää, kaikille muille paitsi hevosille. 

Kannattaa tutustua! Koivuniemen herrassa on myös majoitusmahdollisuus.



Kiitos siis Koivuniemen herran väelle mieleenpainuvasta päivästä!

Terkuin,


| Yhteistyö |

Aukioloajat:
la 3.6.–su 6.8. välisenä aikana:
Tiistai-sunnuntai kello 11–18.


tiistai 23. toukokuuta 2017

Tutustu monipuoliseen Farmariin

Enää muutama viikko ja sitten starttaa Farmari 2017 Seinäjoella! Farmari on alan ammattilaisten, harrastajien ja kuluttajien kohtaamispaikka, tapahtuma jossa on jokaiselle jotakin. Lapsiperheille nähtävää on erityisen runsaasti! Meillä lapset jo odottavat kovasti koska pääsevät katselemaan ja tutkimaan isoja koneita, maatilan eläimiä ja muita aktiviteetteja. Kävimme esikoisen kanssa vuonna 2013 Farmarissa ja silloinkin lapsille oli järjestetty mukavasti puuhaa eri pisteissä.

Kuvat vuoden 2013 Farmarista.


Tänä vuonna Farmarissa vahvasti esillä ovat mm. kädentaidot ja lähiruoka, näille on varattu ihan oma hallinsa. Maku -alueella pientuottajien elintarvikkeet ovat esillä monin eri tavoin. Lähiruokatorilla on erityisesti eteläpohjalaisyrityksiä. Taito -alue on suunnattu kotimaisesta käsityöstä kiinnostuneille ihmisille.
Kuvat: Taito EP



Kädentaitojen hallissa Taito-alueella on myymässä tuotteitaan noin 70 suomalaista käsityön ammattilaista ja yrittäjää, joihin pääset tutustumaan myös mm. haastattelujen kautta lavan ohjelmassa. Taito-alueella voit osallistua yhteisölliseen taideteokseen “Minun maaseutuni” ja jättää ajatuksesi siitä, mitä maaseutu sinulle merkitsee – kirjaimin tai piirroksin. 

Suomen juhlavuosi tulee näkymään kädentaitojen hallissa Suomi 100 henkisinä valmistuotteina sekä materiaaleina. Kädentaitojen hallista löytyy myös runsas valikoima uusia työvälineitä ja materiaaleja niin käsityöhön kuin askarteluunkin. Taiteilijoitakin hallista löytyy; Marika Koskimäki-Ketelän työnäytös pyörii messuosastolla koko ajan ja hänen kuvioimansa ison kolmiulotteisen lehmän valmistumista voi seurata päivittäin. Suosittuihin miniryijyihin saat ideat ja vinkit eteläpohjalaisten blogistien valmistamista miniryijyistä, joista on koottu näyttely. Kaiken tämän lisäksi Käsityö- ja muotoilukoulu Näppi ottaa pienet Farmari tapahtumakävijät huomioon järjestämällä hauskan pajan, jonne lapsi voi tulla kuvioimaan tiskirätin. Paja sopii kaiken ikäisille!
Kuvat: Taito EP

Kädentaitojen hallissa on myynnissä mm.
- lasten ja naisten vaatteet
- käsityö- ja askartelumateriaalit
- nahkatuotteet
- puu- ja pläkkipeltituotteet
- puukot




Farmari2017
Lisätietoja Taito-alueesta löydät täältä, klik!

Yhteistyössä Suvikukkasia / SOblogit | Farmari2017




lauantai 4. maaliskuuta 2017

Simpsiön helmet


Huipulla tuulee.

Näitä aakeita laakeita osaa arvostaa ihan eri tavalla kun ne näkee eri perspektiivistä. Tasaiset pellot näyttäytyvät ihan uudessa valossa. Kuvanottohetkellä taivas oli pilvinen ja maisema sumuinen. Simpsiön isot mastot näkyivät vain puolittain kun huiput olivat valkoisen sumun takana piilossa. Utuinen sumu väritti kaukana siintävät metsät siniharmain eri sävyin - kaunista!

Meidän perheen kalentereita ei vielä harrastukset täytä, joten kaikki perheemme puuhat ovat lähestulkoon ilmaisia tai minimibudjetilla toteutettavia juttuja. Toisaalta 2- ja 5-vuotiaiden kanssa ei paljon muunlaisiin kannata vielä lähteäkään koska keskittymiskyky ja kiinnostuksen ylläpito ovat vielä aika heikot. Ulkoaktiviteetit ovat kuitenkin kivoja, pulkkamäki tai makkaranpaisto laavulla. Laavun sijaan pääsimme kokeilemaan miltä tuntuu viettää aikaa kodassa. Nyt sitten oltiin koko perheen voimin paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Miehen kanssa juotiin kuumaa glögiä termarista ja kokeiltiinpa jopa poksautella muutamat popcornit kattilassa tulella. 

Tämä kota sijaitsee Simpsiöllä, hotelli Simpsiönkullaksen pihapiirissä. Pääsimme siis tutustumaan myös itse hotelliin, mutta siitä lisää myöhemmin. Kota on hotellin asiakkaiden vapaassa käytössä. Sinne mahtuu kerralla enemmänkin väkeä. Todella tunnelmallinen ympäristö. Kota on Sedun rakennuspuolen tekemä ja viileinä talvipäivinä voit tulen loimussa kietoa harteillesi Lapuan Kankureiden ihanat villashaalit, niitä löytyy kodasta. Hienosti ovat paikalliset tahot tehneet yhteistyötä.

***


Simpsiö on monipuolinen vapaa-ajankeskus rinteineen ja latuineen.  Simpsiö on läntisen Suomen suurin monirinteinen laskettelukeskus. Hiihtäjille Simpsiö tarjoaa valaistut hiihtoladut vaihtelevassa maastossa. Myös pulkkamäki löytyy ja perheen pienimmät voivat opetella laskemisen taitoja ilmaisessa naruhississä. Viitoitettujen luontopolkujen lisäksi Simpsiöltä löytyy maastopyöräreitti sekä kiintorastiverkosto. Uutuutena Simpsiön metsäpoluille on rakennettu 18-väyläinen Frisbeegolfrata, joka täyttää myös SM-radan mitat. 

Ylväänä kohoava hotelli on valmistunut vuonna 2012. Hotelli Simpsiönkullas sijaitsee 3,5 km päässä Lapuan keskustasta ja noin puolen tunnin ajomatkan päässä Seinäjoen keskustasta. Huoneistohotellissa on kahdeksantoista viihtyisää huoneistoa: kaksitoista 25 m2 yksiötä ja kuusi 45 m2 kaksiota. Ylimmässä kerroksessa sijaitseva kaksio toimii myös morsiussviittinä. 

70 paikkainen ravintola on sisustukseltaan kaunis, hillitty ja valoisa. Ikkunoista avautuvat jylhät metsämaisemat, sijatseehan hotelli yli 130 metrin korkeudessa. Ravintola toimii tilausperiaatteella, ja tilat soveltuvatkin hyvin erilaisten perhejuhlien järjestämiseen. Ruoka tehdään itse ja raaka-aineissa suositaan lähiseudun toimittajia.


Hotellihuoneet ovat tasokkaita ja hyvinvarusteltuja. Jokaisessa asunnossa on lisäksi sauna ja kalustettu parveke. Huoneiden sävyt ovat kauniin siniharmaat tai punasävyiset. Pääsin tutustumaan lähemmin sinisävyiseen huoneistoon, jonka sävyt yhdistyivät todella kauniisti ikkunasta näkyviin maisemiin, upea sävyharmonia toistui sisältä ulos ja takaisin. 
Muutama hyvä juttu mitä varmasti varsinkin rinteissä päivänsä viettäneet asiakkaat arvostavat ovat kuivauskaappi, joka löytyy pesuhuoneesta, sekä hotellin yleisissä tiloissa sijaitseva pyykinpesukone. Asiakkaat arvostavat myös hyvin varusteltua keittiötä, jossa ruoan valmistaminen itse onnistuu vaivatta, aamiainen kuitenkin kuuluu hintaan. Jos aika meinaa käydä pitkäksi niin asunnoissa on toki myös TV ja langaton netti. Myös koirat ovat tervetulleita hotelliin. 



Hotellin johtaja Liisa Tiitu.

 Lakeudelle-perhekohteissa riittää villejä elämyksiä, shoppailua ja tapahtumia koettavaksi - kaikenikäisille! Paikalliset SObloggaajat perheineen tarttuivat lähimatkailuhaasteeseen ja lupaavat jakaa kaudella 2017 mielenkiintoisia kokemuksiaan lakeuden perhekohteista ja tapahtumista.





keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Elämyksiä kaupungin ytimessä


Tämän postauksen myötä pääset kurkistamaan mielenkiintoiseen paikkaan keskellä Seinäjokea. Itsekin kävin täällä ensi kertaa viikko sitten. En olisi kyllä uskonut, että tällainen paikka löytyy keskeltä lähiötä.


Joupin Vanha Tupa ja Komiat Hetket tarjosivat meille SObloggareille elämyksellisen hetken keskellä kaupungin sykettä. Täällä rauhan tyyssijassa tuntui kuin aika pysähtyisi ja kaikki ympärillä oleva katoaisi tai lakkaisi hetkeksi olemasta. Tänne kannattaa vetäytyä kun arjen hektisyys painaa rintaa.


Joupin Vanha Tupa on vanhan ajan miljöö, jossa voidaan järjestää juhlia laidasta laitaan. Se toimii myös kokoustilana ja siellä voidaan järjestää monenlaisia tapahtumia tykypäivistä polttareihin. Alueella on myös saunatilat paljuineen. 
Päärakennuksessa on tilat 50 henkilölle ja saunaosastolla 20 henkilölle. Yhteensä alueella on tilat jopa 200 henkilölle kun käyttöön otetaan tallit ja aitat.

Päärakennuksessa on myös keittiö, joka on vieraiden käytettävissä. Voit siis tuoda omat ruoat mukanasi tai tilata ruoat pitopalvelusta.


Kaksifooninkinen päärakennus on sisustettu tyyliin sopivasti, sisällä vanha ja uusi kohtaavat ja elävät sulassa sovussa keskenään.







Täällä voidaan pistää jalalla koriasti tai istua iltaa tunnelmallisessa valaistuksessa. 


Saunatiloista löytyy tilavan saunan lisäksi suihkutilat ja vilvoittelualue.


Kauniin miljöön lisäksi meitä hellittiin herkullisella ruoalla. Komiat Hetket tarjosivat meille maukkaan lankkumenyyn.
Komiat Hetket Oy järjestää laadukkaat  TYKY -päivät, kokoukset, saunaillat, juhlat ja polttarit. Komiat Hetket tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, mm. retkiä, vaelluksia ja kisailuja.

Komiat Hetket toimii myös pitopalveluna ja heiltä voi tilata ruokaa aina pikkupurtavasta juhlamenuun, joko omien toiveiden tai valmiiden menuiden mukaisesti. Myös astiat, kattaukset ja kuljetukset voidaan tilata samasta paikasta. Tarpeen mukaan myös tarjoilijat ja kokki saapuvat paikan päälle. 


Pääruokana lankkumenyy ja jälkiruokana nokipannukahvit ja lemon posset.
Alkukuohuvat tarjosi rakennusyritys Sarkoa.

Miehet kaiken takana...


Yhteistyössä Komiat Hetket & Joupin Vanha Tupa




Psst.. kurkaapa muutkin SObloggareiden blogit:

Kolmen Tähden Koti