Mietin taas tänään sitä, että ovatko lapsemme jääneet paljosta vaille kun emme ole koskaan käyneet kylpylöissä tai huvipuistoissa. Uimisesta kumpikaan ei ole suuremmin ollut kiinnostunut vaikka vesi elementtinä kiinnostaakin. Meillä ei ole lapsia patistettu harrastuksiin, kuten ei minuakaan omassa lapsuudessani. En ollut kiinnostunut sosiaalisista harrastuksista. Opettelin itsekseni soittamaan pianoa ja luovuus muilla tavoin on ollut lähellä minua lapsesta saakka. Miehelläkin aika samanlaiset lähtökohdat. Eikä kummallakaan meistä ole traumoja sen suhteen. Harrastukset on olleet kotona tai ilmaisia ja "itse kyhättyjä". Sellaiset itse kyhätyt taitaa silti olla kaikista parhaimpia lapsen kannalta. Sehän on vähän sama kuin jos lapsi kiinnostuu tavarapaljouden sijaan mieluummin pahvilaatikoiden kanssa puuhastelusta. Esikoisemme on aina ollut kiinnostunut tekemään asioita itse. Hän suunnittelee ja rakentelee päivittäin jotakin uutta. Aika usein ne suunnitelmat on aikuisen mielestä turhan lennokkaita ja täytyy miettiä miten sanoa lapselle, että lentokonetta ei voi itse rakentaa vanerista ja ruuveista. Siis sellaista joka lentää ja jossa voi koko perhe matkustaa. Siinä niitä vanhemmuuden haasteita - kertoako totuus vai antaako lapsen olettaa, että ihan kaikki on mahdollista.
No niin, tapani mukaan ajatukseni lähtivät taas liitämään ihan eri sfääreihin mistä alunperin oli tarkoitus kirjoittaa. Huvipuistoista. Olemme me käyneet tunnin ajomatkan päässä Veljekset Keskisellä, jossa kesäisin on ollut ilmainen tivoli alle 13-vuotiaille. Tivolin lisäksi alueella on Muumi-leikkipuisto ja sisätiloissa parikin eri leikkipaikkaa. Ilmaiset jutut on siis meidän mieleen ja ennenkaikkea lasten mieleen. Toinen uusi leikkipaikka on Härmän RoadHouse-kauppakeskuksessa sijaitseva pomppulinna. Pienet on ilot, voisi ajatella, mutta tuosta pomppulinnasta on tullut todella tärkeä juttu lapsille. Kyselevät viikottain, että koska taas mennään. Itse pääsin näkemään kyseisen pomppulinnan eilen ensimmäistä kertaa, muutoin lapset ovat aina käyneet joko mummolan tai isänsä kanssa siellä. Pomppulinna on suht iso ja alueella on lisäksi taaperokokoisille pieni liukumäki ja muuta viihdykettä. Ruokapaikkojakin löytyy.
Mies kehuu aina saamiaan burgerannoksiaan Junkerissa, ja isäni taas tykkää käydä Boulevard Bistrossa ja sielläpä minäkin kävin syömässä. Vanhempani kehuivat, että tuolla annokset ovat isoja ja yhdestä annoksesta syö useampikin ihminen. Tällä kertaa taisi olla eri kokki töissä, nimittäin tosi vähän oli perunoita lautasella. Tasalaatuisuus olisi tärkeää kaikessa. On tosi kurjaa jos kehut jollekin jotakin ravintolaa isoista annoksistaan ja sitten kun toinen ottaa neuvoistasi vaarin ja saakin pettyä pahasti. Tylsää. Neiti Taloudellinen astuu taas esiin ja toruu: kotona saisit samalla rahalla ruokittua koko perheen. Rahan arvon ymmärtämisessä on hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin kuuluu ne, kun et pysty nauttimaan mistään kun kokoajan takaraivossa jyskyttää ajatus "liian kallista", "rahat menee hukkaan", "säästääkin voisi". Ja sitten seuraava tunne astuu esiin, nimittäin se kun joku kysyy haluatko palan kakkua ja päässäsi raksuttaa vain yksi ajatus: onko järkeä ostaa niin kallista... ja kysyjä olettaa sinun olevan tyytymätön tai vaikeasti miellytettävä. Huoh. On rankkaa olla tällainen kaikesta liikaa pohtiva ihminen. En sano tätäkään, että näidenkin jäätelöannosten hinnalla olisin saanut kaupasta kahdeksan litraa jäätelöä. Joskus on vain nieltävä ajatuksensa ja annettava edes toisten nauttia pienistä jutuista.
Kauppakeskuksesta löytyy myös K-market, Juusto- ja lihatiskit, sekä lähileipomo-konditoria Bakery Voilá. Äitini kehuu leipomon tuotteita ja tälläkin kertaa hän osti kotiinviemisiä.
Ja alueellahan on tietysti myös PowerPark, tuo aina laajeneva huvipuisto hurjine vempeleineen. Mahtaisikohan tämä entinen hurjapää enää kestää näissä nykyajan laitteissa...
