lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää Ystävänpäivää...

...ja hyvää hääpäivää ystävilleni tämän kortin muodossa  
  


Vaikeaa tämä tasapainottelu yksinkertaisissa töissä.
Huomasin sen jo Askartelutaivaan DT-töissä, Yksinkertainen on kaunista -haasteessa. Vaikka itse luui tehneensä yksinkertaisen ja pelksitetyn työn, ei se välttämättä siltikään pysynyt annettujen raamien sisäpuolella.
Tässäkin kortissa hieman on sellaista mietintää, että onko jo valmis vai tarvitseeko jotakin.
Ja mitä se olisi, ilman että ilme kärsii.
Ehkä jätän tämän kuitenkin tällaiseksi.


Vinkkivinkki!
Jos tulostinta ei ole käytössä, kopsaa fontti koneelta ja hahmottele teksti käsin paperille.
Näin minä tein kun en uskaltanut lähteä ihan vapaalla kädellä tekstaamaan - siinä kun usein menee jokin mönkään. Ehkei tämäkään vaihtoehtoinen tapa se paras ole mutta ensihätään toimii.
Ei saa olla liian kriittinen. Siinäpä hyvä neuvo, mutta vaikeasti toteutettava.

Sydämet leikkasin Fiskarsin vipulävistimellä maalivärikartoista.

Mutta muitta puheitta,
hyvää ystävänpäivää Teille ja minä menen juhlimaan hääparia!
Nähdään taas   




perjantai 13. helmikuuta 2015

Love&hearts


Ja minun vaakarivini on
VAALEANPUNAINEN - REVITTY - TEIPPI

Ystäväni menee naimisiin ystävänpäivänä, joten aiheesta inspiroituneena tein hääparille tällaisen sydänkoristeen. Saavat sitten joko laittaa esille, tai piilottaa pöydän alle. Sitähän kun ei koskaan voi tarkalleen tietää mistä kukakin tykkää. Mutta minä tykkään askarrella ja tällaisten sydänten tekeminen on mieluista myös.

Vanhasta kirjasta revin erikokoisia sydämiä, ja asettelin sydämet kerroksittain päällekäin.
Joka toiseen kerrokseen suihkuttelin punaista elintarvikeväriä (vettä + väriä) ja rypistelin kaikki kerrokset sivu kerrallaan.

Koristeeksi häiden teemaan sopivaksi hieman bling blingiä, hopeaa ja kimallusta.
Ja pinkki ruusu, joka on myöskin tehty kirjan sivusta: 
-> leikkaa ympyräinen ja siitä spiraali, ja sitten vain pyörittelemään ja rullailemaan ruusukkeeksi.

Teipin asemaa tässä työssä ajaa kaksipuoleinen teippi, jolla kiinnitin koristeita kiinni.



Hyvää Ystävänpäivää!





keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Luonnonväriaineet


Luonnonväriaineet
Riikka Räisänen, Anja Primetta, Kirsi Niinimäki

Luonnonväriaineet on todella kattava ja laaja kasvivärjäykseen perehtynyt teos, joka sopii hyvin myös oppikirjaksi alan kouluihin ja koulutuksiin. Kirja on jaettu kolmeen osaan: ensimmäisessä osassa käsitellään väriaineiden lähteitä eli mistä kasvista saadaan mitäkin väriä. Toinen osa pitää sisällään käytännön ohjeita värjäykseen ja kankaanpainantaan ja kolmannessa osassa tarkastellaan luonnonväriaineiden teknologiaa,  perehdytään tarkemmin luonnon väriaineisiin, niiden ominaisuuksiin, värjäyksen ja kankaanpainannan prosesseihin sekä 
väriaineiden tuottamisen haasteisiin.

Sininen, punainen, keltainen, vihreä, ruskea ja musta. Kaikkiin näihin väreihin on mahdollista saada väriaineita luonnosta. Kukat, puut, sienet ja levät on esitelty tarkasti, luonnontieteellisiltä, maantieteellisiltä ja historiallisilta ominaisuuksiltaan.

Toisessa osassa kerrotaan alusta lähtien koko värjäysprosessi. Tekstiilikuitujen esikäsittelystä väriliemen valmistamiseen ja puretteiden ja muiden apuaineiden esittelyyn. Ja tietysti myös erilaiset värjäysreseptit on esitelty kirjan sivuilla.

Luonnon aineksilla värjääminen tuntuu hyvin mielenkiintoiselta ja olisi enemmän kuin mukavaa päästä testaamaan kirjan ohjeita ja teoriaa käytännössä. Indigovärjäys on jonkin verran tuttua, ja olenkin käynyt indigovärjäys-kurssin. Kirjaa lukiessani en huomannut puhuttavan kovinkaan paljon lipeän vaaroista, mutta tuolla mainitsemallani kurssilla käytössämme oli runsaat suojavarusteet aina kaasunaamarista lähtien ja värjäysliemet valmistettiin laboratorio-olosuhteissa, lipeäliemet painekaapeissa. Indigohan ei itsessään ole terveydelle haitallista 
mutta värjäyksessä käytettävä lipeä sen sijaan on.

Vaikka Luonnonväriaineet –kirja onkin kattava ja ammattitasoinen teos, en silti välttämättä lähtisi omin nokkineni testaamaan luonnon väriaineilla värjäämistä, vaikka aiempaa kokemusta luonnonväriaineilla värjäämisestä löytyykin. Tarvitsisin taustatueksi vaikkapa värjäyskurssin, jossa voisin palauttaa mieleeni värjäyksen periaatteet ja käytännön jutut.

Muistelen opettajani sanoja siitä, että luonnon väriaineet eivät välttämättä ole ekologisempi tai parempi vaihtoehto, koska värjäyksessä käytettävät apuaineet ovat melko haitallisia ja terveydelle vaarallisia. Myöskään veden ja sähkön kulutuksen kannalta kasvivärjäys ei välttämättä ole aina ekologisin vaihtoehto. Mutta kasvivärjäyksen henkeenhän sopisi vallan mainiosti nuotio ja pata, eli värjäyksen voi aina suorittaa myös ulkona nuotion loimussa. Sellaisen kokemuksen minäkin tahtoisin saada.

Nämä kaikki seikat kirjassa on kuitenkin huomioitu, ja kolmas osa käsittelee aihetta tarkemmin. Kirjassa esitellään tarkasti värjäykseen soveltuvia kasveja, niiden heikkouksia ja vahvuuksia, sekä myös sitä, mihin muuhun tarkoitukseen kyseisiä kasveja voidaan käyttää. Ajatuksena on siis ekologisuus ja kasvien kokonaisvaltainen hyötykäyttö. Ympäristön hyvinvointi on niin ikään tärkeässä roolissa. Kehitettävää on vielä paljon, 
mutta paljon on silti jo tutkittu ja tuotekehittelyä tapahtuu kaiken aikaa.

Kirja on visuaaliselta ilmeeltään näyttävä. 
Luonnonläheinen ja rouhea.
Tykkään kirjan paksuista kansista, jotka on jätetty pelkistetyn huolitelluiksi.

***

"Ihminen on värjännyt vaatteita ja muita tekstiilejään jo vuosisatoja. Raaka-aineet tähän on saatu ympäröivästä luonnosta, mutta synteettisten väriaineiden yleistyttyä 1800-luvun lopulla luonnonväriaineiden käyttö loppui lähes kokonaan.
Luonnonväriaineiden mahdollisuuksiin on havahduttu nyt uudestaan. Ne ovat uusiutuvia raaka-aineita, joita käyttämällä ympäristö voidaan ottaa entistä paremmin huomioon 
tuotantotapoja kehitettäessä.
Luonnonväriaineet tuo esille luonnonvärien monipuolisuutta ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia erilaisissa tekstiileissä.
Perinteisesti luonnonväriaineet on yhdistetty pienimuotoiseen käsityöläisyyteen, mutta nykyään niitä voidaan hyödyntää jopa teollisen mittakaavan tuotannossa. Luonnonväriaineet sisältää useita reseptejä, joissa näytetään konkreettisesti sanoin ja kuvin, mitä kaikkea tekstiilin värjäämiseen kuuluu kasvin poimimisesta aina lopulliseen kankaaseen asti. Teoksessa esitellään väriaineiden lähteistä niitä kasveja, sieniä ja leviä, jotka kasvavat Suomen luonnossa tai soveltuvat viljeltäväksi ainakin maan eteläisissä osissa.
Samalla värjäyksen teoriaa tarkastellaan seikkaperäisesti kemian ja fysiikan näkökulmista. Pohditaanpa teoksessa myös, miten luonnonväriaineilla värjättyjä vaatteita voitaisiin parhaiten markkinoida kuluttajalle.

Käsillä on ensimmäinen suomenkielinen teos, jossa paneudutaan kattavasti ja monitieteisesti luonnonväriaineisiin tutkimuksen ja teorian näkökulmista. Se sopii tietokirjaksi värikasveihin ja luonnonväriaineiin vihkiytyneille sekä värjäysoppaaksi harrastajille. Yhtenä tavoitteena on ollut tuottaa oppimateriaalia taide-, käsityö- sekä luonnonvara-alan koulutuksiin."
Tiedote - Maahenki

 


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Digikuvauskirja


Digikuvauskirja – reseptit valokuvaukseen

Jos haluat oppia kuvaamaan ja saamaan aikaan ammattitason kuvia, sinun kannattaa tutustua tähän kirjaan. Kirjan on kirjoittanut Scott Kelby. Scott Kelby on maailman eniten myyty valokuvauskirjojen tekijä sekä kehutun Photoshop User Magazinen toimittaja ja julkaisija. 

Kirja saa aikaan ahaa-elämyksiä. Tässä kirjassa siis kerrotaan miten kuvat otetaan. Ensiksi kirjan luvuissa esitellään valmis kuva, ja sen jälkeen kerrotaan miten se otettiin. Jokainen aukeama käsittää yhden kuvan ja kuvan/kuvaamisen neljä eri vaihetta: Kulissien takana, kameran asetukset, ajatusprosessi ja jälkikäsittely.
Scott Kelby selittää asiat niin, että tyhmempikin sen tajuaa. Siis käyttämättä ammattislangia tai vaikeasti ymmärrettävää ammattitermistöä. Hän kertoo asiat kuin kertoisi ne ystävälleen, joka pyytää apua: mitä painiketta painaa, mitä asetusta muuttaa tai mihin sijoittaa valaisin, 
ilman teknisiä selityksiä. 

Tällainen tyyli sopii ainakin minulle vallan mainiosti. En nimittäin jaksa ikinä paneutua manuaaleihin vaan testailen (ja tuskailen) itsekseni eri asetuksia. Yleensä vielä toivoisin, että joku antaisi tarkat ohjeet siihen mitä nappia painaa ja millaiset asetukset (täsmälliset sellaiset) minun täytyy asettaa saadakseni tietynlaisia kuvia. No nyt toiveisiini on vastattu tämän kirjan muodossa.

Kirjasta löytyy neuvot mm. 
- muotokuvien ottamiseen luonnonvalossa
- miten käyttää lisävalaisimia
- miten pehmentää salamavaloa
- miten ottaa lähikuvia yksityiskohdista
- virtaavan veden kuvaamiseen
- tähtitaivaan kuvaamiseen

Lisäksi luku yhdeksän käsittelee jälkikäsittelyä (Lightroomilla tai Photoshopilla), mm.
- luova valkotasapaino
- mustavalkokuva
- varjostus ja lisävalotus

Ja p.s. Tosikoille huomioksi, kirjoittajalla on humoristinen tyyli kirjoittaa, joten älä hämäänny vaan keskity pääasiaan eli hyviin vinkkeihin ja opastuksiin.
Kirjasta on varmasti apua valokuvaajien lisäksi myös bloggaajille, koska mitä parempia ja hyvälaatuisempia kuvia, sitä miellyttävämpi on lukukokemus. 
Ja sitä paremmin jokin tietty blogi jää mieleen.





perjantai 6. helmikuuta 2015

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia


HARRI VIROLAINEN, ILKKA VIROLAINEN
Uskallatko avartaa ajatteluasi?

Tiedemiesten asiantunteva ja viihdyttävä johdatus arkisen ymmärryksemme ylittäviin ilmiöihin kuten jälleensyntymään, enkeleihin ja kuolemanrajakokemuksiin.
Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediassa kysytään, ovatko yliluonnolliset ilmiöt eriskummallisia ensinkään. Kun tiede kehittyy, paljastuu yhä useampi ihmeeksi luokiteltu ilmiö kuitenkin luonnolliseksi.
Harri ja Ilkka Virolaisen matkassa lukija pääsee kiehtovalle matkalle selvänäkijöiden, ufojen ja kummitusten maailmaan. Millaisia kokemuksia suomalaisilla on edellisistä elämistä, rukouksen voimasta ja energiahoidoista? Entä mitä tieteelliset tutkimukset kertovat telepatiasta, enneunista ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen?

Satuin huomaamaan kirjan sattumalta uutuuksien joukossa, ja mielenkiinnolla siihen tutustuin. 
Ja yllätyin.
Mahtavaa, että tällainen kirja on suomalaisten tekemä. Hienoa! Vastaavat teokset kun usein ovat käännettyjä teoksia. Koen ylpeyttä siitä, että kotimaastammekin löytyy yliluonnollisuuden tutkijoita. Toisaalta tuntuu hassulta, että tätä aihetta täytyy tieteen ja tutkimusten kautta todistaa, koska niin monelle, itseni mukaan lukien, tämä kaikki on luonnollista ja totta.

Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia on kattava teos yliluonnollisista ilmiöistä, sisältäen tieteellisiä tutkimuksia, tiedemiesten kommentteja ja suomalaisten kokemuksia.
Mukavaa oli myös löytää itselle tuttuja nimiä tekstin seasta, kuten Allison DuBois – jonka elämästä on tehty myös TV-sarja Näkijä.

Suosittelen kaikkia aiheesta kiinnostuneita tutustumaan tähän kirjaan, siitä löytyy runsaasti tietoa aiheen eri osa-alueista ja lisäksi runsaasti vinkkejä alan muusta kirjallisuudesta, johon itsekin täytyy tutustua.




torstai 5. helmikuuta 2015

Ilmapalloja...


ILMAPALLOJA

Pskarteluhaasteen aiheena siis ilmapallot.
Ja kun tuo ystävänpäiväkin on lähellä, niin teinpäs tämmöisen sydänpallosen.


tiistai 3. helmikuuta 2015

Sydämellä


Paperillan kevään ensimmäisiä DT-töitäni.
Paperisydän rakkaalle - ystävälle - omaksi iloksi.

Idea tähän syntyi kokeilemalla. Lasta päiväunille nukuttaessa oli aikaa ajatella ja suunnitella ystävänpäivän askarteluja ja hetimiten täytyi päästä ideaa myös toteuttamaan. Aina ei idea näytä toteutettuna siltä miltä sen ajatteli tai toivoi näyttävän, mutta tällä kertaa olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Tästä tuli mielestäni todella ihana! Ja niin yksinkertainen toteuttaa. Useinhan ne yksinkertaisimmat jutut on niitä parhaimpia - olen kuullut sanottavan.

Tein näin:
- Revin erikokoisia sydämiä kirjan sivuista. Jokaista kokoa on aina vähintään 3 kerrosta, 
jotta sydän pysyy ryhdissään. 
- Värjäsin joka toisen kerroksen sumuttamalla paperiin vesi-elintarvikeväri-seosta. Annoin kuivua.
- Osan sivuista rypistelin ja sen jälkeen suoristin, jotta sain elävyyttä ja kuohkeutta.
- Kasasin sydämet limittäin päällekäin ja nidoin yhteen keskeltä.
- Täytin/koristelin sydäntä erilaisilla paperikoristeilla kuten värjätyllä kakkupaperilla, leikatuilla perhosilla ja stanssatuilla koristeilla.
- Päälle leimasin 'love'-tekstin. Ajatuksena oli alunperin laittaa 'rakkaus' ihan suomeksi mutta sanana ja leimattuna se olisi ollut liian iso ja pitkä tämän kokoiseen työhön.
- Lopuksi nidoin ripustuslangan työn taakse kiinni.

Design by Suvikukka2015