tiistai 20. syyskuuta 2016

Keittiön muutos



Ollaan asuttu omassa kodissa kohta kuukauden ja tässä ajassa ollaan ehditty uudistamaan olohuone, lastenhuone, makuuhuone ja keittiö. Mitään isompia remontteja ei ole tarvinnut tehdä, eikä pintapuolisinkaan olisi heti tarvinnut tehdä mitään. Halusin kuitenkin jotakin omaa ja siitä syystä maalasimme vähän seinäpintoja uusiin sävyihin.

Keittiössä osa seinistä oli maalattu yläkuvassa näkyvällä tummalla limellä ja vastapäinen seinä kuvan karmien kaltaisella petroolilla. Toinen pitkistä seinistä oli tapetoitu mustavalkoisella tapetilla. Ovenkarmit oli maalattu samalla sävyllä kuin nuo ikkunakarmit, eli petroolilla. Lattialistat ovat tummat. 
En oikeastaan tiedä mistä tuo keittiön uusi sävymaailma edes tuli, en nimittäin ole mikään sinisen suuri ystävä. Mutta jostakin se vain päähän pälkähti, että keittiöstä tulee sininen. Sen oikean sävyn löytäminen olikin sitten eri juttu. Etsin sitä oikeaa sävyä Teknoksen sisämaalivärikartasta, mutta niistä pienistä ruuduista ei pystynyt hahmottamaan värejä kunnolla joten hain väriliikkeestä isompia värilastuja, liimasin niitä keittiön seinään ja vertailin, pähkäilin ja tutkailin miltä mikäkin värisävy näyttää. Jotenkaan en kuitenkaan silti löytänyt sitä mielessäni olevaa sinisen sävyä kyseisestä kartasta ja siksi kokeilin etsiä sitä Pinterestistä. Keräsin kasan ideakuvia, tein niistä kollaasin ja lähetin sen Teknokselle sähköpostilla ja kysyin ammattilaisilta, että löytyisikö siitä toivomani värisävy. Eipä kulunut aikaakaan kun postiluukusta kolahti kirje Teknokselta, ystävällinen designasiantuntija oli laatinut ideakuvani pohjalta värisävyliuskoja, joilla keittiön seinät voisi maalata. Näin jälkeenpäin minua hieman hävettää, että puolestani nähtiin niin paljon vaivaa tuon oikean värisävyn etsimisessä, kun sen lopullisen sävyn valitsin kuitenkin sieltä valmiista värikartasta. 
Mielessäni oli 50-luvun tyyliin sopiva turkoosiin taittava sininen, mutta jostakin syystä sellaiset sävyt toivat mieleeni sairaalan tai leikkaussalin, toisaalta taas vaaleansinisestä tulee helposti mieleen lakanat ja kalsongit, ja niitä mielikuvia en välttämättä tahtoisi yhdistää keittiöön. 


Lopullinen väri on tällainen hieman harmaalla taitettu taivaansininen. Jostakin syystä mieleeni tulee sana "pellavansininen". Eihän sellaista edes ole olemassakaan, mutta ehkä mielikuvani liittyy pellavan sävyyn sointuvaan sinisen sävyyn.


Lime seinä muuttui siis taivaansiniseksi ja petroolin sävy tummempaan taivaansinisen sävyyn, kumpainenkin väri on Teknoksen kartasta: T1189 ja T1190.


Maaliksi valitsin BIORA 7 seinämaalin. Kysyin Teknokselta mikä maali sopisi erityisesti tällaiseen vanhaan rintamamiestyyliseen taloon, jossa hengittävyys täytyy ottaa huomioon. Minulle suositeltiin seinäpinnoille BIORA BALANCE (täyshimmeä), 7 (himmeä) tai 20 (puolihimmeä). Näistä BIORA 7 on vesihöyryä läpäisevin. Listoihin ja oviaukkojen karmeihin pohjamaaliksi FUTURA AQUA 3 ja pintamaaliksi FUTURA AQUA 20. Karmeihin valitsin harmaalla taitetun valkoisen, T1373 ja lattialistoihin tummanharmaan, liki mustan T1383.

BIORA 7 seinämaali on vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali. Sillä oli helppo maalata, koostumukseltaan se oli paksuhkoa ja valumatonta. Jo yksi maalauskerta antoi peittävän, tasaisen ja himmeän pinnan, 4x4 metriseen seinään maalia kului noin litra / maalauskerros.

BIORA 7 on mahdollisimman käyttöturvallinen, koska se on täysin liuotinvapaa ja maalatessa siitä haihtuu vain vettä. Sillä voidaan maalata betoni-, rappaus-, tasoite-, tiili- sekä rakennuslevypintoja.
Tuote on saanut Suomen Allergia- ja Astmaliiton allergiatunnuksen sekä pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin käyttöoikeuden.

Tässä kuvassa näkee sävyeron aiemman petroolin ja nykyisen sinisen välillä.

* * *
Nyt kun seinät ovat valmiit, on kiva ideoida somistuksia, DIY-ideoita unohtamatta.


Yhden seinän jätin vielä maalamatta, tutkailen ja katsastelen tilaa hetkisen ja mietin sitten uudelleen mitä tälle tapettiseinälle teen. Tapettipinta on suhteellisen siisti, joten jos maalaan, maalaan suoraan tapetin päälle. Kyseisellä seinällä on melko runsaasti kaapistoja kiinnitettynä seinään, ja niiden irrotus olisi aika haastavaa, ja tapetin irrottaminen siististi saattaisi koitua ongelmalliseksi. Tapetin alla on luultavasti useampi kerros vanhempia tapetteja ja niiden alla huokoinen levy.

Keittiön patteri tuottaa hieman päänvaivaa, koska aiempi talon omistaja on maalannut sen kahteen otteeseen, lujalla turkoosilla ja aiemmalla limellä, joka irtoili muovimaisina liuskoina patterin pinnalta. Nyt pitäisi vielä jotenkin irrottaa tiukassa olevat limenväriset maalikohdat pois, jotta pääsisi maalaamaan patterin sille kuuluvalla maalilla. Miksi patterit yleensä edes pitää maalata, sitä tässä olen pohtinut, samoin kuin valokatkaisimetkin on peitetty maalilla. Ei kovin siistinnäköistä, ja lisäksi vaikeasti irrotettavaa.


Mies siivosi kellaria ja löysi edellisten asukkaiden jättämiä puunkappaleita. Niiden joukossa oli tämä ihana vanha lauta, jonka alkuperäistä käyttökohdetta en osaa sanoa. Ehkä se ollut hyllynä, ehkä keinulautana. Nyt siitä kuitenkin tehtiin rustiikkinen hylly. Nuo ihanat valurautaiset kannattimet ostin muinoin eräästä paikallisen liikkeen jäämistöstä ja ne ovat odottaneet sitä oikeaa paikkaansa jo jonkin aikaa. Kun näin tuon laudan, tiesin heti, että se tulee yhdistää näihin hyllynkannattimiin. 
Laudankappaleen minä hioin sileäksi ja poistin samalla pinnasta vanhat lohkeilevat maalinjämät, öljysin pinnan Osmocolorin puuöljyllä, annoin kuivua ja sitten mies saikin kiinnittää hyllyn paikoilleen. Hieman tuo lauta oli käyrä, mutta ihan hyvin sen silti kiinni seinään saatiin.

Metkatuotteen peltirasiat pääsivät vihdoin ansaitulle paikalleen, samoin kuin Perinnemestarin kirjat ja muutama tärkeä esine. Liikaa tälle hyllylle ei kannata painoa varata.

Verhon keittiön toiseen ikkunaan tein pellavakankaasta ja tummanharmaasta satiininauhasta. Ompelin suorakaiteen mallisen verhokappaleen, yläreunaan tankoa varten kuja ja sivuille satiininauhat, joilla saadaan aikaan niin sanottu valelaskosverho.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin keittiön kaapistot ovat Ikeasta.



*Blogiyhteistyö Teknoksen kanssa*




maanantai 19. syyskuuta 2016

Punajuurimuffinit!


Käytän taas hyväkseni hyväksi havaittua ohjettani ja kokeilen tällä kertaa lisätä muffinitaikinaan punajuurta!

2 munaa
1 dl sokeria

5 pienehköä punajuurta keitettynä ja soseutettuna
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Keitä/höyrytä ensin punajuuret kypsiksi ja soseuta ne.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon kuivat aineet ja voisula.
Lisää lopuksi punajuurisose taikinan joukkoon ja sekoita kevyesti kaikki sekaisin esimerkiksi lusikalla tai puulastalla. Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 175*asteessa n. 10-15 minuuttia. Tarkkaile uunia ja kypsyyttä.
Tästä määrästä tulee n. 12 muffinia.



Ajattelin lisätä seuraavaan erään 100 g tummaa suklaata rouheena. Suklaa ja punajuuri ovat kiva makupari. Jaksan aina ihmetellä miten lapseni, jotka eivät yleensä tykkää mistään erikoisesta, tykkäävät silti kovasti näistä muffineista, joihin olen ujuttanut bataattia, kurpitsaa tai punajuurta, ja pyytävät vieläpä jopa tekemään näitä uudestaan. Hyvähän se tietysti on että maistuu. Ja saanpa samalla piilotettua herkkuihin jotakin vähän terveellisempääkin raaka-ainetta. Juurekset, marjat ja hedelmät kun eivät muutoin oikein tee kauppaansa.

Mukavia leipomishetkiä!




Omenainen herkku!


Nyt niitä saa, omenoita siis.
Jokainen omenapuu on pullollaan hedelmää, ja ihmiset taitavat olla hieman hämmentyneitä mitä tehdä sillä kaikella omenamäärällä. Toiset tekee mehua, toiset hilloa. Toiset jakaa omansa muille.
Me saimme osamme sukulaisten omenista ja päätin tehdä niistä hilloa. Huomenna täytyy kokeilla saamaani omenahilloreseptiä, jossa omenat käytetään keittämisen sijaan uunissa.


Juustokakkujen ystävänä kokeilin tällaista omenaista kakkua tällä kertaa. Täytteeseen laitoin limeä ja jätin perinteisen valkosuklaan kokonaan pois. Ja kun suklaan jättää pois, täytyy makeutta lisätä jollakin muulla tavalla. Tähän kakkuun makeuden antajana toimi muscovadosiirappi ja vaniljasokeri. Vaniljan kanssa koen nykyään sen ongelman, että vaniljaa on vaikea saada maistumaan kunnolla. Vaikka sitä lisäisi miten paljon ei sen maku maistu riittävästi. Saa siis vinkata hyvää korviketta perinteiselle vaniljasokerille!



Pohja 

n. 200 g digestivekeksejä
50 g sulaa voita
ripaus merisuolaa
1-2 tl kanelia

Täyte

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
200 g Philadelphia-tuorejuustoa, maustamatonta
2 rkl muscovadosiirappia
1 rkl vaniljasokeria
1 limen mehu
2 liivatelehteä

Päällinen - omenasose

Keitä omenat hilloksi, soseuta ja mausta halutessasi sokerilla ja kanelilla.
Omenasoseen voi laittaa kakun päälle sellaisenaankin mutta halusin itse kokeilla suurrustaa sitä perunajauholla. Tein vedestä ja perunajauhosta (2 rkl) seoksen ja lisäsin sen ohuena nauhana kuumaan omenasoseeseen ja annoin soseen kiehahtaa. 
Sose kannattaa tehdä viimeiseksi ja lisätä se sitten heti täytteen päälle. Itse laitoin kakun jäähtymään pakkaseen tunniksi ja siirsin sen sitten jääkaappiin oleentumaan seuraavaan päivään.








perjantai 16. syyskuuta 2016

Nosta laatikot seinälle!


Kaunis koristelaatikkoni hajosi enkä voinut sitä poiskaan heittää. Ajattelin, että siitähän tulisi kiva koriste seinälle. Laatikosta irtosi siis kansi eikä siinä oikein voinut enää säilyttää mitään, ainakaan pikkuväen ulottuvilla.


Irrotin pohjaosasta saranat ja kiinnitin ne kansiosaan. Näiden saranoiden avulla sain kannen naulattua kiinni seinään. Kannesta tuli taulu ja pohjaosasta pieni hylly, ja tämän hyllyn ruuvasin kiinni seinään. 
Jossain välissä ihmettelin entisten asukkaiden tapaa kiinnittää kaikki sellaisilla jättikokoisilla ruuveilla, mutta ehkä syynä onkin tosiaan se, että vanhan talon seinät ovat hieman erilaiset kuin mitä uudemmissa taloissa on. Kipsilevyn sijaan lautaseinän päällä on kuitulevyä tai pinkopahvia ja siinä päällä muutama kerros tapettia, pieni naula tai ruuvi ei siis aina riitä pitämään esineitä paikallaan.


Seinän väri on muuten Tikkurilan Tunne Väri 2015 -kartan Lumo, maalina Coloria Greenline -sisustusmaali. Tätä maalia oli kiva maalata. Maalasin nämä makuuhuoneen seinät kokonaisuudessaan pensseleillä, yhteen maalikertaan kului noin 1 litra maalia. Huoneen koko on noin 4x4m ja huonekorkeutta 250cm. Maali oli juoksevaa ja helposti maalattavaa. Kiiltoasteena matta, josta tykkään kovasti. Maalin sävy vaihtui jännästi jokaisen maalikerroksen jälkeen. Ensimmäisen kerroksen jälkeen nimittäin ihmettelin, ettei sävy näytä yhtään siltä miltä se näytti väriliuskassa, mutta kolmannen kerran jälkeen tuttu sävy alkoi tulla kuivuttuaan esiin. 

Maalit blogiyhteistyön kautta.
Coloria Oy | Suvikukkasia2016


maanantai 12. syyskuuta 2016

Hyväskän parissa

Kuvat: lumikallio.blogspot.fi

Syksyn lähestyessä kuvioihin tulee mukaan blogitapaamiset. Viime maanantaina kaivauduin ulos kolostani (tästä talosta siis) ja huomasin, että elämää näköjään on näiden seinien ulkopuolellakin. Tämä talo on tuntunut hyvältä kotikololta, jonka sisuksissa olen viettänyt turvallista ja nähtävästi hyvin suojattuakin elämää koska jo postinhakeminenkin tien päästä tuntui jonkinlaiselta shokilta. Kun pari viikkoa sitten tänne tulin muuttokuorman mukana niin enpä ole tainnut paria kertaa useammin poistuakaan täältä. Tavaroita purkaessa ja maalipurkkeja availlessa on aikani kulunut varsin joutuisasti. 

Pari viikkoa sitten kävin siis tapaamassa blogikavereita ja samalla tutustuimme paikalliseen leipomoon nimeltä Hyväskä. Hyväskä on ollut täällä niin kauan kuin muistan ja vielä sitäkin kauemmin. Siellä me kaverin kanssa kävimme nuoruusvuosinamme juomassa teetä ja syömässä jotkut mehevät munkit. Nimestään huolimatta herkulliset räkäpossutkin ovat jääneet makumuistoihini. Hyväskästä on myös aina haettu leipää, meillä kotona ei juurikaan kaupasta ole ruisleipää - siis sitä pyoreää, jonka keskellä on reikä, ja jota syödään aina ja pelkästään ruoan kanssa - ostettu, vaan leipä on haettu aina tästä kyseisestä leipomosta. Äitini herkkua on Tiistaileipä, joka onkin paikan kuuluisuus. Tiistaileipä on ohut rukiinen reikäleipä, ja se on parhaimmillaan juuri ostettuna ja tuoreena. Siitä on kiva murtaa käsin palasia ja se maistuu taivaalliselta voin kanssa. Oi joi. Tiistaileipä on muuten todellista lähiruokaa, se nimittäin valmistetaan paikallisesta rukiista, joka on myös jauhettu Lapualla. Muutoinkin Hyväskän ruisleivät sisältävät 90% paikallista ruista.


Leipomon perustajapari kuuluu vanhempieni tuttaviin, joten ehkä siitäkin syystä Hyväskä on aina tuntunut jollain tapaa kotoisalta. Nyt leipomossa puhaltaa kuitenkin muutosten tuulet ja omistajuus on siirtymässä seuraavalle polvelle. 

Hyväskä on leipomon lisäksi myös suosittu lounaspaikka. Alle seitsemän euron hintaan saa keiton, juoman, salaatin, leivän ja lopuksi vielä leipomon pullaakin kahvin kera. Ei paha hinta laisinkaan. 

Me SObloggaajat saimme maistella ihan meitä varten valmistettuja leipomuksia, suolaisia piirakoita, pieniä makeita leivonnaisia ja kolmea erilaista hyydykekakkua, joissa makuerikoisuuksina mm. shampanjaa ja granaattiomenaa. Kaikki oli hyvää ja maistuvaa, mielestäni todella kotikutoista, mikä on hyvä juttu. Monesti leipomotuotteet saattavat maistua liian teollisilta, varsinkin makeat leivonnaiset on usein kyllästetty kreemeillä ja makeilla hilloilla, mutta nämä herkut olivat raikkaita ja luonnollisenmakuisia.

Tekstin kuvat sain Lumikallio -blogistilta kun itse lähdin tapaamiseen tapettien riipimisen keskeltä hiukset täynnä pakkelipölyä. Kamerassani ei ollut virtaa eikä muistikortilla tilaa ja ajattelin tapettihuuruissani, etten edes kameraa tarvitse. Mutta olisihan se ihan hyvä ollut olla mukana, yleensä kun se on minulla aina mukana matkassa.

Tervetuloa siis Lapualle ja perinteiseen leipomoon, jossa kaikki tehdään itse!
Yritykselle nimi Hyväskä tuli muuten ajatuksesta, että siellä leivotaan todella hyvää ja hyväskää onkin leivottu 27.3.1985 alkaen.

Blogiyhteistyön pyörteissä

SOblogit, Hyväskä ja Suvikukkasia-blogi


lauantai 10. syyskuuta 2016

Mitä löytyy nimen takaa?


Minua on aina kiinnostanut tietää mistä mikäkin (yritysten ja tuotteiden) nimi tulee, millainen tarina siellä taustalla on. Varsinkin kun nykyään on kaikenlaisia outoja nimiä, joille ei meinaa löytyä loogista selitystä, kuten nyt vaikkapa Elenia, Destia tai Itella. Minkä ihmeen takia Postikin piti välillä vaihtaa Itellaksi. En ymmärrä, eihän siinä ollut mitään järkeä, ja mistä tuollainen nimi edes keksittiin ja tarkoittaako se edes mitään. Kirja kuitenkin selventää, että Postin ei ajateltu riittävän kuvaamaan sitä kaikkea mitä sen taustalla oikeasti on, Itella taas kertoisi enemmän, koska siinä on tietotekniikkaan liittyvä IT-alku. Niin, no kyllähän tämä selitys hieman avaa nimimysteeriä ja selittää asiaa, mutta olen silti tyytyväinen, että Posti on taas Posti.

Merkilliset nimet esittelee yli sata tarinaa yritysten ja tuotteiden taustalta: mistä mikäkin nimi on saanut alkunsa ja mitä se tarkoittaa. Kertojina toimivat nimien keksijät.
Kirjaan on koottu tarinat aihealueittain, mm. muoti ja kauneus, juomat, elintarvikkeet, kaupat, ajoneuvot, media ja teollisuus.

Tiedätkö mistä Serla on saanut nimensä? Entä Hassisen Kone, Asko, Saunalahti, Piltti tai Panda. Kirjassa on monia mielenkiintoisia tarinoita kuten se, millaisia haasteita Tokmannilla on ollut nimensä kanssa. Stockmann ei nimittäin pitänyt kyseisestä nimestä ollenkaan. Nimirallia on ajettu lakimiesten kera vereslihalle asti. Sininen lenkki sai nimensä sinisestä painoväristä ja Adidas ja Puma -merkkien takaa löytyy riitautuneet veljekset.

Merkilliset nimet voisi olla hyvää viihdykettä illanistujaisiin, vaikka jopa pelin muodossa. Kumpainenkin joukkue yrittäisi keksiä mistä mikäkin nimi juontaa juurensa. Kyllähän se nyt voittaisi ainaisen sanaselityksen tai visailun mennen tullen.





Tuhoa kirja!


Tämä kirja on kuin terapiaa minulle. Yleensä pidän kirjojani ja lehtiäni kuin kukkaa kämmenellä, pidän huolta ettei kukaan kolhi, ruttaa, sotke tai muutoin vahingoita niitä. En kestä jos lempikirjalleni käy jokin vahinko. Ja jos niin pahasti käy, että sivu taittuu tai likatahra ilmestyy sivuille niin jemmaan koko kirjan jonnekin kaapin kätköihin enkä enää lue sitä, en vaan pysty. Tai on ehkä pystyn jos vähän tsemppaan. Sama juttu esim. vaatteidenkin suhteen. Jos kivaan paitaan tulee reikä, en vain pysty pitämään sitä enää. Eikä kyse ole siitä, etten kestäisi sitä pientä reikää tai tahraa siksi, että olisin pinnallinen, vaan syy on jossakin syvemmällä. Ehkä se on syyllisyyttä omasta huolimattomuudesta tai siitä, että annoin jonkun toisen vahingoittaa omaisuuttani, ehkä vain pahaa mieltä tapahtuneesta. Vähän sama kuin se, että säilytän rikkinäistä kannettavaa kaapissani, konetta joka oli minulle tärkeä, jonka isä minulle osti, joka oli kallis ja jonka päälle minä sitten sinä yhtenä päivänä kaadoin vahingossa teekupin. Olen säilyttänyt konetta jo kohta kymmenen vuotta ja luultavasti säilytän hamaan tulevaisuuteen.

Huomasin tätä kirjaa täyttäessäni, että en osaa luvankaan kanssa olla spontaani tai vallaton. Heti alussa kun pyydettiin murtamaan kirjan selkämys kirjoitin sivulle "EI! En pysty." No en, onhan se nyt aika iso pyyntö. Olen kuitenkin pistellyt sivuille reikiä lyijykynällä, piirrellyt viivoja (lyijykynällä), sotkenut sivuja kahvilla ja viinillä ja nuolaissut yhtä sivua. Hyvä minä. 
Vielä kun olisi rohkeampi niin kirja pitäisi viedä suihkuun, sivuja pitäisi repiä, pestä, mytätä ja liimata takaisin paikoilleen. Kovasti haluaisin kaikkea tehdä mutta tässäkin suhteessa olen itseäni kohtaan liian kriittinen: käytän tylsiä värejä, en ole tarpeeksi luova, raapustelen tyhmiä. 

Kirja tuottaa silti mielihyvää kun luvan kanssa saa turmella. Tai oikeastaan vaaditaan tekemään hassuja asioita. Ehkäpä rohkaistun ja taitan kannen hiirenkorvalle, ja koen siitä vieläpä nautintoa ja hyvää oloa. Olen kai sen ansainnut, ei tee hyvää olla liian hikipinko. Huumoria peliin. Vapautuneisuus rentouttaa. Kyllähän tämä kirja alkoi heti huvittaa kun sen käsiini sain, jotenkin hulvatonta menoa. 

Väistyköön takakireys!

Tuhoa tämä kirja - Keri Smith - WSOY 2016