maanantai 12. syyskuuta 2016

Hyväskän parissa

Kuvat: lumikallio.blogspot.fi

Syksyn lähestyessä kuvioihin tulee mukaan blogitapaamiset. Viime maanantaina kaivauduin ulos kolostani (tästä talosta siis) ja huomasin, että elämää näköjään on näiden seinien ulkopuolellakin. Tämä talo on tuntunut hyvältä kotikololta, jonka sisuksissa olen viettänyt turvallista ja nähtävästi hyvin suojattuakin elämää koska jo postinhakeminenkin tien päästä tuntui jonkinlaiselta shokilta. Kun pari viikkoa sitten tänne tulin muuttokuorman mukana niin enpä ole tainnut paria kertaa useammin poistuakaan täältä. Tavaroita purkaessa ja maalipurkkeja availlessa on aikani kulunut varsin joutuisasti. 

Pari viikkoa sitten kävin siis tapaamassa blogikavereita ja samalla tutustuimme paikalliseen leipomoon nimeltä Hyväskä. Hyväskä on ollut täällä niin kauan kuin muistan ja vielä sitäkin kauemmin. Siellä me kaverin kanssa kävimme nuoruusvuosinamme juomassa teetä ja syömässä jotkut mehevät munkit. Nimestään huolimatta herkulliset räkäpossutkin ovat jääneet makumuistoihini. Hyväskästä on myös aina haettu leipää, meillä kotona ei juurikaan kaupasta ole ruisleipää - siis sitä pyoreää, jonka keskellä on reikä, ja jota syödään aina ja pelkästään ruoan kanssa - ostettu, vaan leipä on haettu aina tästä kyseisestä leipomosta. Äitini herkkua on Tiistaileipä, joka onkin paikan kuuluisuus. Tiistaileipä on ohut rukiinen reikäleipä, ja se on parhaimmillaan juuri ostettuna ja tuoreena. Siitä on kiva murtaa käsin palasia ja se maistuu taivaalliselta voin kanssa. Oi joi. Tiistaileipä on muuten todellista lähiruokaa, se nimittäin valmistetaan paikallisesta rukiista, joka on myös jauhettu Lapualla. Muutoinkin Hyväskän ruisleivät sisältävät 90% paikallista ruista.


Leipomon perustajapari kuuluu vanhempieni tuttaviin, joten ehkä siitäkin syystä Hyväskä on aina tuntunut jollain tapaa kotoisalta. Nyt leipomossa puhaltaa kuitenkin muutosten tuulet ja omistajuus on siirtymässä seuraavalle polvelle. 

Hyväskä on leipomon lisäksi myös suosittu lounaspaikka. Alle seitsemän euron hintaan saa keiton, juoman, salaatin, leivän ja lopuksi vielä leipomon pullaakin kahvin kera. Ei paha hinta laisinkaan. 

Me SObloggaajat saimme maistella ihan meitä varten valmistettuja leipomuksia, suolaisia piirakoita, pieniä makeita leivonnaisia ja kolmea erilaista hyydykekakkua, joissa makuerikoisuuksina mm. shampanjaa ja granaattiomenaa. Kaikki oli hyvää ja maistuvaa, mielestäni todella kotikutoista, mikä on hyvä juttu. Monesti leipomotuotteet saattavat maistua liian teollisilta, varsinkin makeat leivonnaiset on usein kyllästetty kreemeillä ja makeilla hilloilla, mutta nämä herkut olivat raikkaita ja luonnollisenmakuisia.

Tekstin kuvat sain Lumikallio -blogistilta kun itse lähdin tapaamiseen tapettien riipimisen keskeltä hiukset täynnä pakkelipölyä. Kamerassani ei ollut virtaa eikä muistikortilla tilaa ja ajattelin tapettihuuruissani, etten edes kameraa tarvitse. Mutta olisihan se ihan hyvä ollut olla mukana, yleensä kun se on minulla aina mukana matkassa.

Tervetuloa siis Lapualle ja perinteiseen leipomoon, jossa kaikki tehdään itse!
Yritykselle nimi Hyväskä tuli muuten ajatuksesta, että siellä leivotaan todella hyvää ja hyväskää onkin leivottu 27.3.1985 alkaen.

Blogiyhteistyön pyörteissä

SOblogit, Hyväskä ja Suvikukkasia-blogi


1 kommentti: