sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Miljoonabiljoona joulupukkia




Kuinka on mahdollista, että joulupukki ehtii yhtä aikaa niin moneen eri paikkaan? 
Kuinka on mahdollista, että joulupukki on sekä etelässä, että pohjoisessa samaan aikaan?

No kloonaamalla tietenkin.

Olipa kerran yksi joulupukki, joka totesi, ettei hänen rahkeensa riitä yksin jakamaan lahjoja maailman lapsille, ja niinpä hän esitti Jumalalle pyynnön 
”tee minusta kaksi pukkia”.

 Ja niin ajan ja vuosien kuluessa pukit kloonautuivat ja lisääntyivät.

Mutta kloonaamisessa oli yksi haitta. Mitä useammaksi pukki jakaantui, sitä heikommaksi nämä yksilöt tulivat. Lopulta pukkeja oli jo miljoona, ja heidän oli tehtävä päätös miten saada lahjat lapsille, koska heidän omat voimansa eivät enää riittäneet.

Miljoona biljoona joulupukkia on hauska ja hieman erilainen joulutarina.
Kirjan on kirjoittanut Hiroko Matoi ja lapsenomaisesta kuvituksesta vastaa Marika Maijala.

Arvostelu tehty arvostelukappaleen pohjalta.

Suvikukka2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti