perjantai 8. tammikuuta 2016

Hello Ruby

Linda Liukas
Hello Ruby



Tavallinen lastenkirja, mutta toisaalta taas kovin erilainen. 
Minulla oli tietty olettamus ja mielikuva kirjasta, koska siitä on niin paljon mediassa puhuttu, ehkä sen takia lukukokemukseni jäi jotenkin vaillinaiseksi. Kirja on hauska ja persoonallinen: se antaa lapselle mahdollisuuden pohtia asioita, selvittää vastauksia ja keksiä itse omia ratkottavia juttuja. 
Tarinan hahmot olivat mielenkiintoisia ja kukin niistä omaa eriskummallisia ja mielenkiintoisia piirteitä. Kirjassa esitellään ensin tarinassa esiintyvät hahmot ja sen jälkeen on tarinan vuoro. Tarinan pääosassa on tyttö nimeltä Ruby. Rubyn isä lähtee työmatkalle ja jättää tytölleen tehtävän ratkaistavaksi. Ensin Ruby on hämillään eikä tiedä mistä aloittaa mutta pikku hiljaa tehtävän ratkaisu alkaa hahmottua hänelle. Tehtävät ratkotaan koodien avulla. Ja se on tämän kirjan ”sydän”. Ruby ratkaisee tehtäväänsä ystäviensä avulla vaihe vaiheelta ja siinä samalla lukija saa tietoa koodauksen saloista. 
Kirja tutustuttaa alle kouluikäiset lapset ohjelmoinnillisen ajattelun peruskäsitteisiin tarinoiden ja tehtävien avulla. Kirja on suunniteltu luettavaksi aikuisen kanssa yhdessä. Kirja ei kuitenkaan opeta mitään varsinaista ohjelmointikieltä, vaan tavoitteena on tukea ohjelmoinnillisen ajattelun perusteiden oppimista sekä harjoittelua. Tehtävät koostuvat mm. salakielen opiskelusta, algoritmeistä, funktioista ja virheiden etsimisestä. Kirjan lopusta löytyy niin sanottu koodikielisanasto.

Osa kirjan tehtävistä olivat mielestäni jopa aikuiselle haasteellisia näin ensisilmäyksen perusteella. Osa taas on helppo lapsenkin ratkaista päättelyn ja pohtimisen avulla. Jos en tietäisi mikä kirjan idea on, en ehkä heti osaisi ajatella sen perustuvan tietokonemaailmaan, siis tarinan ja tehtävien perusteella. Kirja on kylläkin mielenkiintoinen ja minulle tuli siitä mieleen omasta nuoruudestani tuttu tietokonepeli: Sofian maailma – hieman eriskummallinen, mystinen ja paljon pohdintaa ja ajatustyötä aiheuttava.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti