perjantai 5. elokuuta 2016

Kotopirkkojen leikkimökkiprojekti

Kotopirkkona pääsin mukaan asuntomessuille erääseen leikkimökkiprojektiin. Kotopirkot siis koostuu DIY-bloggareista. Saimme tehtäväksemme suunnitella sisustuksen ja somistukset ylläolevaan leikkimökkiin (valmistajana Wood Fox).

Mökki maalattiin sisältä valkoiseksi, takaseinään tehtiin iso liitutaulu. Yhteistyökumppaneilta saimme kankaita verhoihin ja leikkiruokiin, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas antoi kioskiksi somistamaamme mökkiin juomia puulaatikon kera. Kukin projektiin osallistuva antoi oman panoksensa.
Puuhalanka & Intyyki antoivat käyttöömme ihanaa pellavakangasta, huopaa, vanua, nauhaa ja vohvelikangasta, joista syntyi monenlaisia leikkiherkkuja. Minä ompelin pellavasta roll-up-rullaverhot ja lisäksi käsipyyhkeen, johon painoin oman Katumaisema-printtini pinkillä painovärillä.
Taikataikinasta oli kiva leipoa ikipipareita, ja nonparelleilla sai kekseihin aitoa ilmettä.
Mökin somistus onnistui mielestäni hyvin, se on kotoinen ja persoonallinen.
Ikävää on vain se, että mökki sai osakseen hieman huonoa kohtelua. Lapset olivat käyneet tekemässä tuhojaan, ja rikkoneet ja sotkeneet paikkoja. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni ehti näkemään mökin parhaimmillaan!


Kiitokset yhteistyökumppaneillemme!
Psst. Vielä ehtii Seinäjoen Asuntomarkkinoille, 7.8. on viimeinen mahdollisuus osallistua, suosittelen! Varsin intiimi ja mukava kokonaisuus alueineen ja taloineen, plus sitten vielä upeat maisemat Kyrkösjärven tekoaltaalle.





3 kommenttia:

  1. Onpas ikävää kun sisustusta on tärvelty! Kävin avajais viikonloppuna messuilla ja tästä leikkimökistä tallentui kameraan kuvia omaa projetia varten. Sisustus oli ihana. ❤

    VastaaPoista
  2. Ihana leikkimökki. Näin juuri äsken poikani ottamia kuvia, muutama oli myös täältä otettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai! Mukava kuulla, että ihmiset ovat löytäneet mökin ja inspiroituneet näkemästään. Se on aina hieno kiitos meille tekijöille :)

      Poista