tiistai 8. lokakuuta 2019

Keto keittokirja



Keto ja vhh ovat taas nousseet ihmisten suosioon. Nämä innostukset tuntuvat nousevan pinnalle aina tietyin väliajoin. Somella on suuri vaikutus tähänkin. Ihmiset jakavat kuvia muodonmuutoksistaan ja hehkuttavat miten paljon ovat laihtuneet missäkin ajassa. Toki hiilarien vähentämisessä on muitakin hyviä puolia kuin vain painonlasku. Hiilareiden vähentäminen tai karsiminen kokonaan saattaa parantaa esimerkiksi vatsakipuilusta kärsivän. Itselläni muutoksen huomaa siinä, että vatsa ei kupli, sitä ei turvota eikä kivistä. Kokeilin vhh:a liki kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran ja silloin juuri nuo vatsan oireet katosivat kokonaan, painoni ei sen sijaan pudonnut muistaakseni kiloakaan. Nyt on tullut taas sellainen olo, että jotakin pitäisi tehdä oman hyvinvointinsa eteen. Kuuntelen ja seurailen toisten ihmisten kokemuksia ihastellen ja samalla miettien olisiko tuo mahdollista myös omalle kohdalleni.

Ketodieetti on erittäin vähähiilihydraattinen ja runsasrasvainen ruokavalio, jonka avulla voi laihtua tuntematta näläntunnetta. Ketodieettejä on monenlaisia, mutta tässä kirjassa on esitelty reseptejä, joiden makrosuhteet ovat: 
5 % hiilihydraatteja
20-25 % proteiinia ja
70-75 % rasvaa.

Yksinkertaisimmillaan ketoruokavalio ei sisällä viljatuotteita, perunaa, riisiä eikä sokeria. Mutta myös kasvisten, hedelmien, marjojen syömistä rajoitetaan. Sallittujen aineiden listalla ovat mm. liha, kala, kana, kananmunat, voi ja juusto. Yhtäkkiseltään sallittujen raaka-aineiden lista tuntuu suppealta mutta toisaalta taas ei. Muihin dieetteihin verrattanu ketossa saa kuitenkin syödä rasvaa, kermaa ja majoneesia jotka usein ensimmäisenä karsitaan pois.

Itse koen vhh:n ja ketoilun haastavaksi sen osalta, etten tiedä miten korvaisin leivän ja pastan/riisin/perunan, ja toisaalta myös sokerin. Ja siitä päästään siihen outouteen, että ketoilussa kun sokeria ei sallita niin sitten esimerkiksi aspartaami hyväksytään. Ja aspartaamihan on tiedettävästi monen ihmisen mustalla listalla. Itse ainakin valitsen heittämällä oikean sokerin jos on pakko valita sen ja aspartaamin välillä. Välttelen muutoinkin aspartaamia kuin ruttoa, minusta sen saisi tai pitäisi poistaa maailmasta kokonaan.

Toinen haaste näissä rajoittavissa ruokavalioissa on se, että kun jotakin kielletään niin sitä yleensä alkaa sitten tehdä mieli, vaikkei sitä edes normaalisti juurikaan söisi. En myöskään tykkää totaalikieltäytymisistä, ne ei yleensä pääty hyvin. Siispä olenkin päättänyt omalla kohdallani vähentää hiilareita mutta en ruoski itseäni niistä repsahduksista joita väistämättäkin vastaan tulee. En siis luovu kaikesta heti kerralla vaan menen askel kerrallaan eteenpäin. Tarkoitus alustavasti on tavoittaa parempi olo ja toivottavasti sitä kautta myös painon putoaminen.

KETO keittokirja koostuu teoriatiedon lisäksi herkullisista liha-, kala-, ja kanaruokaresepteistä, salaateista, munaruoista, keitoista ja välipaloista sekä jälkiruoista, leivonnaisista ja juomaohjeista. Ketoillessa ei tarvitse luopua herkuttelusta vaan täytyy ainoastaan löytää luovia tapoja ajatella hieman eritavalla. 

Kesäkurpitsa on ketoilijan ystävä, samoin kukka- ja parsakaali, näistä kaikista saa hyviä lisäkkeitä mutta myös maittavaa ja täyttävää pääruokaa. Makeannälkään ketoilija voi tehdä tuorejuustolettuja, tryffeleitä, jäätelöä, muffineita ja mantelikeksejä. Myös pizza, tortillat, sipsit ja hampurilaiset luonnistuvat ketoillen. 

Kirja on täynnä herkullisia reseptejä, suurien kuvien ja selkeiden ohjeiden kera. Kirjan kanteen olisi voinut toki valita jonkun herkullisemmankin kuvan, mutta suosittelen silti rohkeasti avaamaan kannen ja tutustumaan kirjan sisältöön. Voit yllättyä ja toisaalta saada myös lisävinkkejä kenties nykyisellään yksitoikkoiseen kokkailuun.


Keto-Keittokirja
Katriina Luotonen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti