tiistai 10. maaliskuuta 2020

Siemenet multaan!



Kovasti jo kevättää ja olenkin kylvänyt siemeniä jo multaan. Kurkut venähtivät kymmensenttisiksi kuukaudessa mutta mansikat, basilikat ja siankärsämöt ovat vasta ihan pieninä taimen alkuina. Laitoin lisäksi esikasvatukseen nyt maaliskuun alussa akileijaa, toista lajia mansikkaa ja rosmariinia. Sain kasan siemeniä Siemenkauppa.comista ja samalla testailen Biolanilta saamaani esikasvatusalustaa, tai minikasvihuonetta, sammalnappeineen. Luultavasti noiden sammalnappien sisältämät ravinteet saivat kurkkuni innostumaan elämästä.

Osassa siemenistä oli hauskoja (ainakin omasta mielestäni) kasvatuskikkoja - osa piti pitää kaksi ensimmäistä viikkoa kylvön jälkeen jääkaapissa ja osa vaati kellaritason kylmyyttä pari viikkoa. Loput siemenistä esikasvatetaan vasta huhtikuussa ja osa kylvetään suorakylvönä maahan. 

Kevät on aina raikasta aikaa, ja mieli on kovasti puutarhassa ja kasvihuoneessa. Toivottavasti kasvihuone on selviytynyt talvesta ja seinäelementit pysyneet paikoillaan. Pitää myös osata olla hötkyilemättä, ettei istuta taimia liian ajoissa ulos tai kasvihuoneeseen. Kylmät yöt saattavat yllättää ja kova työ esikasvatusten suhteen menee silloin hukkaan. 



Taimikasvatus on mukavaa puuhaa. Ja antoisaa. Ja se on mukavaa tekemistä myös lasten kanssa. Mikäs sen riemastuttavaa kuin seurata siementen itämistä ja taimien venymistä. Tässä tulikin mieleeni, että kyllä minun pari tomaatin tainta on kasvatettava, vaikkei sato viime vuonna kovin häävi ollutkaan. 

Olen jo vuosia esikasvattanut taimia sisällä. Yleensä olen kerännyt itse siemeniä paprikoista, tomaateista ja kurpitsoista. Nuo jälkimmäiset ovat vain todella huonoja tuottamaan satoa, saa nähdä kylvänkö niitä tänä vuonna ollenkaan (ja jos aion, niin nyt olisi kyllä jo aika...). 


Taimikasvatuksessa käytän hyödyksi mm. maitopurkit, läpinäkyvät muovikipot kansineen, joissa olen kaupasta ostanut esimerkiksi tomaatteja ja mm. kuivakakkuja. Multana käytän ihan tavallista perusmultaa mutta nyt innokkaasti testasin näytteinä saamiani Biolanin sammalnappeja. Nekin on hauskoja lasten kanssa käytettäväksi, sammalnapit kun kasteltaessaan turpoavat silmissä määräkorkeuteensa. Biolan Sammalnapit ovat ekologinen kasvualusta, sillä ne on valmistettu kotimaisesta, nopeasti uusiutuvasta rahkasammaleesta.

Kesällä en käytä puutarhassani lainkaan valmiita lannoitteita, ellen sitten kanankakkaa innostu ostamaan. Muutoin käytän kahvinpuruja, kananmunankuoria ja luomubanaanin kuoria sekä nokkosvettä.



Hyötykasvien lisäksi sain toivomiani kukansiemeniä Siemenkauppa.com:sta. Valintaani ohjasi ajatus vanhan talon ja pihapiiriin sopivista kasveista ja kukkasista. Kesän kynnyksellä suorakylvönä maahan menevät mm. sinipallo-ohdake, pioniunikko, kurjenkello, ja esikasvatuksessa olevat akileija ja siankärsämö. Kasvihuoneeseen kylvän salaatteja ja yrttejä. Kovasti tuota mansikan kasvatusta jännitän ja myös odotan, että onnistuuko se. Nyt nuo mansikan alut kun näyttävät varsin pieniltä ja onnettomilta.

Mutta, kuulostellaan lisää sitten kun itämisprosessi etenee. 
Oletko sinä tehnyt valmisteluja taimikasvatusten suhteen tälle kevättä? 


Kiitos yhteistyöstä Siemenkauppa.com:n kanssa, sekä tuotenäytteistä Biolanilta.

Siemenkauppa.com on Suomessa toimiva puutarha-tuotteiden jälleenmyyjä. Yritys on rekisteröity siementen maahantuoja ja markkinoija (Evira). Siemenkauppa.comin valikoima on laaja, ja se koostuu niin hyötykasveista, koristekasveista sekä erilaisista kasvatukseen tarvittavista tarvikkeista. Sivustolta löytyy myös hyödyllistä tietoa mm. kurkun, tomaatin ja chilin kasvatuksesta, sekä tarpeellinen kylvökalenteri. Tuotteet ovat kohtuuhintaisia, valikoima on runsas ja verkkokauppa selkeä. Yli 40e tilaukset tulee perille ilman toimituskuluja ja jokaisen tilauksen mukana saa Kotipuutarha-lehden veloituksetta. Tutustu koristekasvi- ja hyötykasviuutuuksiin täällä.







2 kommenttia:

  1. Kyllä, siemenet pääsee tänään multaan täällä suunnalla :) Tulipas metkaan aikaan blogikirjoituksesi blogien päivitysvirrassa vastaani :) Jänniä hetkiä tiijossa täällä, että lähteekö itämään ja millä volyymilla. Mä myös otan käyttöön pestyjä purkkeja kasvatusastioina. Kivaa maaliskuun jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti taimesi lähtivät hyvin kasvuun! 😊
      Itselläni kurkut kohta kukkivat, en tiedä mitä niiden kanssa tekisin, varsinkin kun pihalla näyttää sataneen 10cm lunta 😬

      Poista