tiistai 10. maaliskuuta 2020

Naattijan opas


Jos taimikasvatus siemenestä aloittaen tuntuu liian haastavalta, miltä kuulostaisi sadon kasvattaminen  oikoreittejä pitkin? Edellisessä blogitekstissä kerroin taimipuuhastelujen aloittamisesta ja toisinaan pelkkä siemenen itäminen tuntuu kestävän loputtomalta kestävän ajan. Silloin tuntuu, että kunpa kasvua voisi nopeuttaa. 

Naattijan oppaan avulla ei pikakasvateta kasveja mutta se antaa vinkit siihen, miten jo valmiista kasvista voi kasvattaa uutta. Kirja opastaa miten kasvisten ja hedelmien kantapaloista, siemenistä, naateista ja sipuleista voidaan kasvattaa helposti uutta syötävää.

Suosittelen tekemään kokeiluja erityisesti lasten kanssa, muistan miten itsekin lapsena innostuin kasvattamaan porkkanan kantapaloista uusia versoja, myös itujen kasvatus äidin kanssa oli mukavaa puuhaa koska ne itivät ja kasvoivat niin nopeasti. 

Kaikki kasvit eivät tuota uutta satoa samalla tavalla kuten vaikka peruna tuottaa uusia perunoita, vaan useimmin uudelleenkasvattamalla voidaan kasvattaa lehtiä jotka sopivat salaatteihin ja muuhun ruoanlaittoon. Joitakin kasveja kannattaa kokeilla pelkän huvin vuoksi, tästä mainittakoon esimerkiksi avocado ja ananas. 

Kokeile esimerkiksi bataatin, inkiväärin ja kurkuman kasvatusta, näistä voit saada satoa sekä uutena mukulana että vihreinä versoina, sekä ihastella niiden kukkasia. Juurikkaista kuten punajuuresta ja porkkanasta et saa kasvatettua uusia yksilöitä mutta sen sijaan saat herkullisia ja näyttäviä lehtiä. Sipulin uudelleenkasvatus on sekin palkitsevaa. Voit kokeilla uuden sadon saamista myös kaupan salaateista ja yrteistä. 

Uutta satoa voi saada myös hedelmien siemenistä. Itsekin olen kasvattanut mm. kaupan kurpitsoista keräämistäni siemenistä valtavan kurpitsasadon (no, oikeasti sato koski vain lehtiä) ja lapsuuden naapurini olohuoneessa oli kattoon asti ulottuva appelsiinipuu, minkä he olivat itse siemenestä kasvattaneet. Terveiset sinne Taivaaseen, Paloniemen mummalle ja paapalle. Taidatte nautia siellä ihan erilaisista sadoista kuin täällä maan päällä.

Uudelleenkasvattaminen tuottaa iloa, hyötyä ja se on myös taloudellista. Ylijäämät kannattaa kompostoida ja tehdä siten uutta kasvualustaa. Kasvatuspuuhiin ei tarvita mitään erikoisia välineitä vaan ne onnistuvat kotona ikkunalaudalla tai muualla valoisassa paikassa. Kasvatusastioiksi kelpaavat kaikki puhtaat purkit ja kipot, maljakot ja juomalasit. 
Ehkäpä tämän kirjan luettuasi katselet ruokahävikkiä ihan eri tavalla ja opit hyödyntämään porkkanan päät ja itäneet perunat sekä hedelmien siemenet uudella tavalla.

Kokeilemisen iloa!


Katie Elzer-Peters
Nemo 2020



1 kommentti:

  1. Kiitos vinkeistä. Olen itse aivan surkea kasvattaja, mutta nyt innostuin laittamaan paprikaa, basilikaa, minitomaatteja ja ruohosipulia siemenistä multaan. Yllätys oli suuri, kun ne oikeasti ovat alkaneet kasvamaan. Vuosi sitten en ollut näin onnekas. Nyt sitten odotellaan, miten käy jatkossa ja tuleeko oikeasti paprikaa ja tomaatteja.

    VastaaPoista