tiistai 18. lokakuuta 2022

Diy kurpitsat puutarhaan



Palava halu oli saada kurpitsoja ulos. Oikeita en löytänyt, enkä olisi malttanut ostaakaan sillä pienetkin olivat kaupoissa jo aika hintavia. 

Pinterestissä tuli vietettyä hetki jos toinenkin. Olihan siellä ideoita. Betonista valettuja ja paperimassasta tehtyjä. Njääh. Liian työlästä. 



Ja miten minun tyylistä. Suhaan netissä sivulta toiselle etsien sitä oikeaa ideaa, ja sitten kaiken sen kulutetun ajan jälkeen teenkin kaiken oman pään mukaan. 

Idea näihin lähti kyllä tavallaan niistä betonista valetuista. Kun mietin miten ne valaisin. Ilmapallo oli kaiketi tuhoontuomittu ajatus, mutta sitten silmieni eteen rävähti sukkahousut. 




Sukkahousujen jälkeen mieleen välähti idea toisesta kiviaineksesta - nimittäin hiekasta! Mitä jos täyttäisin sukkahousut hiekalla ja juuttinarulla tai vastaavalla kursisin palleroon kurpitsan muodon... 

Ja näinhän minä juurikin tein. Tadaa!



Ei pöllömpi idea. Vaikka myönnän, että vähän epäilytti miten sukkikset homman ottaa. Mutta kestihän ne. Toki näiden kurpitsojen täytyy pysytellä tasaisella ja kestävällä alustalla. Roikotusta nämä eivät siedä. 

Hyvin ovat kuitenkin pysyneet kuosissaan ulkosalla, vaikka säät ovatkin tutun syksyiset olleet. Ja sitten ajan kuluessa kun ei enää kurpitsoja halua katsella, niin riks raks ja poks. Hiekat vain takaisin laatikkoon. 


Tokipa vaivaa koituu hiekan haalimisesta tähän aikaan vuodesta. Mutta meillä se ei ole ongelma, sillä etupihalla on pari kuutiota hiekkaa lasten leikkialueella. Näköjään silläkään hiekalla ei leiki enää kuin minä...


Kaikenkaikkiaan näistä kurpitsoista tuli tosi kivat! Minä ainakin tykkään. Melkein jopa ekologiset, jos ei liian tiukilla laseilla katsele. Mutta tärkein ainakin itselle, että nämä syntyi vaivatta ja lähes ilmaiseksi, sillä kaikki materiaali löytyi jo valmiiksi kotoa.


DIY kurpitsat ulos

Ihanaa kun luovuus välillä kukkii. 



Mukavaa syksyä ja halloweenin viettoa!






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti