torstai 13. elokuuta 2015

Sienenmetsästystä


No niin ystävät, ja varsinkin sienten ystävät
tässä teille todella kattava sienikirja!
Ja ihan oikeasti kaikinpuolin todella näpsäkkä teos!
Kiva koko, sopii hyvin käteen, helppo selata. Ainahan minä tietysti toivoisin, että tämmöiset kirjat ruokakirjojen lisäksi olisivat kierteellä, eli että sivuja voisi helposti käännellä eikä tarvitsisi pelätä, että kirjan sidokset tai sivut alkaisivat hajota/murtua/taittua.

Kirjassa esitellään lähes 300 sienilajia, ja mukaan on otettu ruokasienien lisäksi myrkkysieniä, ihan siitä syystä, että oppisimme erottamaan syötävän ja myrkyllisen sienen toisistaan - niissä nimittäin on samankaltaisuuksia. Itse kyllä mieluummin jätän sitten keräämättä kokonaan jos en ole ihan varma, ja suosittelen samaa muillekin. 

Kirjan alkusivuilla kerrotaan tarkemmin sienistä. Jos olet ihan ummikko näissä sienipuuhissa niin suosittelen tutustumaan ensin näihin alkusivujen mallikuviin, joissa esitellään erilaisia lakkeja, lakin muotoja, lakin pintoja ja - reunoja, esitellään erilaisia helttoja ja jalkoja, niiden muotoja ja värejä. Maltiaisneste auttaa tunnistamisessa, koska maltiaisnesteen väri on kullekin lajille ominainen. 

Sienet on jaoiteltu lajityypeittäin ja värikoodein.
Tatit, rouskut, haperot, vahakkaat, valmuskat, malikat, kynsikkäät, jne.
Jokaisen sienen kohdalla on merkkejä, jotka auttavat sienten tunnistuksessa. Nämä merkit kertovat sienten ominaisuuksia: koko, haju, maku, muoto, jalka, lakki, aika/paikka ja väri.
Esittelyssä kerrotaan myös onko sieni syötävä vai myrkyllinen, tähän tyyliin: 
*** herkullinen ruokasieni
** hyvä ruokasieni
¤ käyttökelvoton
ja myrkylliset on merkitty pääkalloin 1-3 kallolla. Sitten on erikseen ne sienet, jotka raakoina ovat myrkyllisiä mutta oikein laitettuna herkullisia.

Jokaisessa sieniesittelyssä on selkeä kuva sienestä ja yleensä kuvassa on näkyvissä jalka, lakki, ja heltta. Sienestä kerrotaan ominaisuudet, ulkonäkö, missä ja milloin sitä esiintyy, miten sitä käytetään, onko sillä näköislajeja (syötäviä/myrkyllisiä) ja "Tiesitkö?"-osio antaa mielenkiintoista nippelitietoa. Keltaisella taustalla olevassa laatikossa kerrotaan sienen tarkat tuntomerkit.

Kun sain tämän kirjan käsiini, aloin heti innokkaasti katsella ja tutkailla mitä se pitää sisällään. Kirjaan on koottu myös erikoisempia sieniä ja myös pakurikääpä löytyy valikosta.
Metsät ovat pullollaan erilaisia herkullisia ruokasieniä, mutta itse tunnistan niistä vain murto-osan. Sienioppaastakaan ei silti aina löydy 100% varmaa vahvistusta tai vastausta omille lajipohdinnoilleni, niin kuin ei välttämättä kaikille muillekaan sienestäjille, mutta oppaista saa silti tärkeää ensikäden tietoa sienistä ja niiden ominaisuuksista. Kuinka monesti sitä tuleekaan käveltyä sellaisten sienten ohitse, jotka olisivat paljon herkullisempia kuin ne joita yleensä tulee kerättyä. Sitä paitsi jaksan aina ihmetellä ja kummastella sitä, että se sieni minkä luulin tunnistavani vaikka pimeässä ei taidakaan olla se miksi sitä luulin. Nimittäin kangassieni. Tai -rousku virallisesti. Ainahan sitä ollaan menty keräämään kangassieniä, ja niitä on sitten keitelty kattilatolkulla. Mutta nyt tämän ja Sieniä ja ihmisiä -kirjan myötä olen joutunut täysin hämilleni. Kangasrousku, jota olemme keränneet, onkin merkitty olemattomaksi ruokasieneksi, kirpeäksi sieneksi jota pitää keittää 5-10minuuttia. Kun taas lähes samankaltainen sikurirousku - joka eroaa kangasrouskusta yhtäkkiä katsottuna vain helttojen värin puolesta - onkin herkullinen, kolmen tähden ruokasieni, miedon makuinen, ja jonka voi käyttää keittämättä. Mitä ihmettä? No, en ole ainoa joka nämä on sekoittanut, tai ei ole edes tiennyt koko asiaa. Yhtä ihmeissään oli äitini, joka on kuitenkin sienestänyt vuosikymmeniä. 

Herkkusieniä olisi hauska löytää ja maistaa!
Ja tiesittekö, että kantarelleja esiintyy joskus myös valkoisina? Enpä tiennyt. Mahtaisikohan sitä sitten enää tunnistaakaan kantarelliksi, herkkujen herkuksi. 

Nyt vaan kun pääsisi metsälle.

Sienenmetsästystä
Kirjan on kirjoittanut Lasse Kosonen, sienikirjailija.
Lasse Kosonen on konkari sienikirjailijana ja -kuvaajana, todellinen sieniharrastuksen grand old man. Aiemmat teokset mm. Parempi sieni korissa, Parhaimmat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut sekä mobiiliapplikaatio Sieniopas. Hän vastaa mm. Suomen Luonnon Kysy luonnosta -palstalla lukijoiden kysymyksiin ja on tamperelainen ympäristösuunnittelija ja Tampereen sieniseuran aktiivi.
WSOY 2015





Mustikkaa nassuun


"Näin paljon mustikoita..."  - ihmetystä alakoululaisen pojan suusta.
"...mistä oot oikein nämä saanut, kun asut täälä kaupungissa. Eihän täälä ole edes mettää."
Voi että miten ihana lapsonen! Hih, ei me nyt kyllä ihan missään isossa kaupungissa asuta, keskusta on puolikuollut ja pääkatu on ajettu kymmenessä sekunnissa päästä päähän. Metsiäkin löytyy parin kilometrin päästä. 


Ystävä tuli kylään poikansa kanssa ja mustikoita kun nyt sattuneesta syystä pakkasestamme löytyy niin päätin tehdä rukiisen piirakan. Resepti on taas jälleen kerran tehty vähän-sitä-sun-tätä-tyylillä ja muuttelin ohjetta samalla kun tein. Käytin perustana mustikkakukon eli rättänän ohjetta.


n. 100 g voita
1/2 dl intiaanisokeria
 * Sekoita voi ja sokeri.

1 1/2 dl ruisjauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten seos voisokeriseoksen joukkoon.
* Painele taikina piirakkavuokaan tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Täyte
5 dl mustikoita
1/2 dl intiaanisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
* Sekoita kaikki keskenään ja lisää vuokaan taputellun taikinan päälle.

Paista uunissa 200'C / n. 25-30 minuuttia.

Lisukkeeksi sopisi hyvin kermavaahto tai jäätelö.
Nams!




keskiviikko 12. elokuuta 2015

Tähtien lapsia, enkelimäisiä olentoja



Kirja, tai oikeastaan kirjasarja on oikea runsauden sarvi! Kun alkujaan lueskelin kirjan esittelyä, ajattelin, että kirja sisältää varmasti kaikkea sellaista mistä jo suurin piirtein olen selvillä mutta kirjaan tutustuessani huomasin olevani väärässä. Tietoa on niin runsaasti ja monipuolisesti, että kaiken sisäistäminen vie aikaa. Eikä kirjasarjaa kannatakaan ulkoa opetella, vaan käyttää vähän kuin tietokirjana, josta etsiä tietoa tarpeen mukaan.

Ensimmäinen osa käsittelee indigo-, kristalli- ja muita uuden ajan lapsia.
Tässä osassa paneudutaan eniten indigoihin ehkä siksi, että kirjoittaja itse lukeutuu heihin.

Toisessa osassa käsitellään todella laajasti enkeleitä. Millaisia enkelit ovat, mitkä ovat heidä tehtäviään. Esitellään Jumalallisen minän kaavio, kerrotaan enkelihierarkiasta
ja esitellään säteet 1-12, ja paljon muuta. Lisäksi jälleen runsaasti myös kirjoittajan ja hänen tyttärensä kokemuksia ja tarinoita.

Kolmannessa osassa käsitellään todella tarkasti ja yksityiskohtaisesti luonnonhenkien maailmaa. Tämä on sisältä tarkkoja kuvauksia keijuista, maahisista, peikoista, menninkäisistä, tontuista, haltioista ynnä muista luonnonhengistä. Lisäksi esitellään tulen, veden ja ilman elementaalit, sekä keijumaan mestarit, jumalat ja jumalattaret.
Tässä kirjan osasessa kerrotaan myös mielenkiintoista tietoa Suomessa oleskelevista luonnonhengistä. Diana Cooperin mukaan Suomi on hyvin erityinen paikka, sillä täällä on erittäin puhdasta ja korkeataajuista valoa.

Kirjan lopusta löytyy myös päiväkirjamainen osuus kirjoittajan ja tämän tyttären matkasta Englantiin Glastonburyyn ja Stonehengeen.

Teos herättää monenlaisia ajatuksia. Ihmetystä ja hämmästystä. Kirja valottaa ja avartaa näkymättömän maailman ulottuvuuksia – kaikkea sitä mitä paljain silmin ei jokainen näe.
Tähtien lapsia, enkelimäisiä olentoja koostuu kirjoittajan omakohtaisista kokemuksista ja omasta henkisestä kasvustaan, lisäksi suuressa roolissa on myös hänen tyttärensä, joka äitinsä tavoin on herkkä aistimaan näkymätöntä maailmaa. Lisäksi kirjaan on koottu runsaasti tietoa eri lähteistä koskien mm. enkeleitä, luonnonhenkiä, lohikäärmeitä ja yksisarvisia.

Yksi seikka mikä mielestäni myös tekee tästä kirjasarjasta niin erityisen on se, että kokonaisuuden takaa löytyy kotimainen tekijä. Tällaista vastaavaa teosta ei nimittäin maastamme toista löydy. Kirjassa on sivuja yhteensä 314 mutta teksti on todella tiivistä ja normaalia pienempää, joten tietoa on runsaasti.


Ja niin kuin monissa muissakin henkisen puolen kirjoissa, myös tässä välittyi selkeä huoli luonnon ja maapallon hyvinvoinnista, tai siitä miten ihmisen teot vahingoittavat maapalloamme. Tajuammeko ajoissa virheemme ja ehdimmekö korjata ne ennen kuin on liian myöhäistä. Ymmärrän siis vallan hyvin luonnonhenkien suuren huolen aiheesta. Kotipihastani kaadettiin yllättäen kirsikkapuu ja voi miten surulliseksi se minut teki, ja miten väärältä se mahtoi keijujen ja muiden valo-olentojen mielestä tuntua. Mutta sekin oli vain yksi puu, muualta maailmasta tuhoutuu jatkuvasti harvinaisia kasveja ja uhanalaisia eläimiä. Toivoisin, että kaikki tämä tieto ja informaatio mitä maailmoja erottavan verhon takaa saamme kohtaisi jonakin päivänä valtavirran ja median kanssa. Jotta kaikki tämä arvokas tieto tulisi kaikkien saataville ja että se myös otettaisiin vakavasti.  

Heinonen, Tuulia (2014). Tähtien lapsia, enkelimäisiä olentoja. Kurikka: Valmiixi. 314 s. ISBN 978-952-5965-19-3 (A5-koko, sid., sis. 4-värikuvia). UDK 13, YKL 15.9. Paino 480 g, pm-luokka 4.

Tähtien lapsia,enkelimäisiä olentoja sisältää kolme kirjaa. Kirjan ensimmäinen osa Uudet valon tähtilapset kertoo uusista lapsista - indigoista, kristalleista sekä luonnonhenki-, sateenkaari- ja aurinkolapsista - ja antaa ohjeita siitä, kuinka kasvattaa näitä lapsia.
Kirjan toinen osa Enkelimäisiä olentoja kertoo kohtaamisista enkeleiden ja ylösnousseiden mestareiden kanssa; se kertoo säteistä, enkelihierarkkiasta ja tehtävästämme maapallolla.
Kirjan kolmas osa Keijumaa kertoo maapallon luonnonhengistä selvänäkijöiden kuvausten perusteella. Mukana ovat myös yksisarviset, lohikäärmeet ja Panin maailma, samoin kuin Suomen merkitys maapallon muuttumisessa.
Tähtien lapsia, enkelimäisiä olentoja on erittäin kattava ja käytännönläheinen kirja, joka antaa oivalluksia ja työkaluja henkiseen elämään tutustumisessa. Se sisältää runsaasti kanavointia ja meditaatioita, ohjeita ja kokemuksia henkimaailmasta. Saatavilla ei ole toista vastaavaa suomalaisen tekijän kirjoittamaa kirjaa.


* VALMIIXI tarjoaa ammattitaitoisia viestintäpalveluita yrittäjille ja yrityksille, opiskelijoille ja tutkijoille sekä kirjailijoille. Osaamiseemme kuuluvat kieli, käsitteet ja kuviot - ammatilliset ja tieteelliset tekstit.
* VALMIIXI tarjoaa kirjoittajille myös pienkustantamon palveluita. Erikoisalojemme lisäksi teemme terveyden ja hyvinvoinnin alaan tai luontoon liittyvät tekstit kirjoiksi, myös runo- ja kuvateokset.




maanantai 10. elokuuta 2015

Jälkiä tuonpuoleisesta


Jokin tässä kirjassa sai minut ahmimaan sen pikavauhtia. Kirja oli luettu alle viikossa, ja se on minun tapauksessani nopea tahti. Minulla oli kyllä pari muutakin kirjaa kesken, mutta tätä himoitsin ja luin aina kun vain mahdollista: istuen, seisten, omassa rauhassa ja jokainen vapaa hetki, joka minulle arjen pyörityksessä suotiin. Kirjan aihe on tuttu ja minua kovasti kiehtova. Olen lukenut vastaavaa aihetta käsitteleviä kirjoja vuoden sisään aika paljon mutta jokin tässä kirjassa vain oli ylitse muiden. Kirjan ulkonäkökin oli jotenkin niin seesteinen ja kiehtova, vaikka se yksinkertaisuudessaan näyttääkin vain suurennetuilta valonpilkahduksilta tyynen veden pinnalla.

Kirja sai minut pohtimaan elämää ja kuolemaa. Ja rakkauden voimaa. Ja sitä miten kamalaa on ajatella niitä tulevia ja väistämättömiä hetkiä, jolloin joudun sanomaan hyvästit rakkaimmilleni. Ja vaikka miten tiedän, että tietoisuus jatkaa matkaansa kuoleman jälkeen, että rakkaamme ovat edelleen läsnä, ja kunhan vain pidämme aistimme avoimina ja tarkkaavaisina voimme tuntea, nähdä, kuulla ja haistaa rakkaittemme läsnäolon, tunnen silti syvää ahdistuneisuutta asiaa kohtaan. Uskon, että moni tuonpuoleisen kanssa kommunikoivakin ihminen pelkää toisen ihmisen fyysistä menettämistä, vaikka heillä olisikin mahdollisuus pitää yhteyttä sielun ja hengen tasolla.

Jälkiä tuonpuoleisesta on kirja, joka kertoo sillasta tämän ja seuraavan maailman välillä. Se kertoo rakkaudesta sekä kirjoittajan omakohtaisista kokemuksista tuonpuoleisen kanssa. Se kertoo ihailtavan määrätietoisesta naisesta, joka tahtoi selvittää tieteen kautta yliluonnollisia asioita. Kirjassa esitellään lukuisia tutkijoita ja henkisten alojen ammattilaisia, jotka tahoiltaan taistelevat rajatiedon puolesta.

Tämä teos jätti jälkensä minuun. Jätän kirjan haikeana pöydälleni, nyt se on luettu, mitä seuraavaksi... En usko, että ihan heti saan käsiini vastaavasti minua näin suuresti koskettanutta kirjaa. Ja se on harmi, koska niin mielelläni vastaavanlaisen kirjan lukisin. Ja ennen kaikkea se, että valtavirta, tutkijat ja media hyväksyisivät nämä asiat ilman skeptisyyttä ja vähättelyä. Tietoisuuden tutkimiseen tarvittaisiin enemmän rahaa, koska rahoitus lisäisi ihmisten tietoisuutta aiheesta, ja tietoisuus tekee kaikesta mahdollista.

JANIS HEAPHY DURHAM
Jälkiä tuonpuoleisesta

Hämmästyttävä tosikertomus kuoleman jälkeisistä vierailuista – ja niiden konkreettisista todisteista.
Janisin elämä mullistuu, kun hänen miehensä kuolee syöpään vuonna 2004. Pian kuoleman jälkeen Janis alkaa huomata outoja sattumuksia: valot välähtelevät, ovet avautuvat ja kello pysähtyy Maxin kuolinaikaan. Eriskummallisinta kaikista, Maxin kuolinpäivänä 2005 kylpyhuoneen peiliin ilmestyy käden jälki. 
Kun sattumuksia alkaa olla liikaa, Janisille ei jää muuta mahdollisuutta kuin selvittää, mikä voisi selittää oudot yhteensattumat.
Janis johdattaa lukijan tapaamaan tiedemiehiä ja henkiparantajia, ja matka haastaa epäilemään elämän ja kuoleman lopullisuutta. Mitä jos rakkaus onkin vahvempi kuin maailma, jonka kykenemme näkemään? Kirjassa on mukana värikuvaliite.



sunnuntai 9. elokuuta 2015

Onnittelut!


Mieheni täti täytti vuosia ja ajattelin, että olisi kiva häntä kortilla muistaa. Minulla oli valmiina yksi, jonka mieheni jo kelpuutti, mutta silti minua jäi vaivaamaan, ettei kortti ole saajansa näköinen.
Siispä minun oli tartuttava tuumasta toimeen ja tehtävä saajan näköinen kortti. Tai ainakin oman visioni kaltainen - ja mielestäni hänen kaltainen.

Tietääkseni vastaanottaja puuhastelee puutarhassaan, ainakin pakolliset työt. Kasvatellen pöydän antimia ja liaten käsiään multaan tai muuhun maa-ainekseen.


Rouheasti vaan nitojalla kiinni leimatut korttipalat mustanpuhuvaan taustapaperiin ja koko komeus korttipohjaan liimalla kiinni. Korttipohjan päällä vanha kirjansivu, johon leimasin mustalla musteella polkupyöriä. Onnittelut-leimasin on Finnstamperin.

P.S. Finnstamperilta on muuten ilmestynyt joulua ajatellen vallan ihania joululeimasimia! 
Rakastan tekstileimasimia.




perjantai 7. elokuuta 2015

Sieniä ja ihmisiä


Tykkäätkö sienistä vai kierrätkö ne kaukaa? Tunnistatko muitakin kuin kärpässienen?
Joko olet saanut sienisaalista tälle vuotta?

Meitä sieni-ihmisiä on moneen junaan, osa rakastaa sieniä ja sienestystä, osa taas karsii kaiken sieneen viittaavan lautaseltaan sivuun. Itse kuulun ensimmäisiin. Rakastan metsässä kulkemista ja sienestystä. Jos en syksyllä pääse kangassienijahtiin, tuntuu kuin jotain tärkeää jäisi kokematta ja tekemättä. Sieniä en niin kovin hyvin tunne, mutta ne mitkä tunnen, kerään kassini pohjalle. Niitä on muun muassa kangassienet, karva- ja mustarouskut, kantarellit ja herkkutatit. Sienilajejahan oikeasti olisi vaikka miten paljon jos vain tietäisi mitkä kelpaavat ravinnoksi ja mitkä ovat myrkyllisiä.
Kyllähän se hieman pelottaa, että syötävällä ja herkullisella sienellä voi olla tappava ulkonäkokaimansa, ja se pelko lamaannuttaa aina hetkiseksi kun asiaa pohtii.

Mutta sitten taas herää iso mielenkiinto niitä muita syötäviä lajikkeita kohtaan, joita metsä on pullollaan mutta joista ei tiedä, joita ei ole joko tajunnut kerätä tai ei vain ole tiennyt, että niitä voi syödä. Ja sellaisia lajikkeita on vaikka millä mitalla. Sienikirja ei välttämättä auta asiaa, mutta kyllä siitäkin silti hyötyä on metsässä. Silti sellaiset lajikkeet kannattaa jättää keräämättä,
joista ei ole ihan täysin varma.
Luin Sieniä ja ihmisiä -kirjaa ja tutkailin kirjan sivuilla esiteltyjä rouskuja. Koin pienoisen yllätyksen, koska sentään kangasrouskut luulin tuntevani täydellisesti. Mutta mitenkäs kävikään, enää en ole ihan varma olenko sittenkin kerännyt sikurirouskuja, ne kun näyttävät ihan kangasrouskuilta. Ja ehkä kassini pohjalle on joskus eksynyt myös lakritsarouskuja, joita siis olisi parempi välttää, koska ne voivat aiheuttaa vatsanpuruja. Ja juurikin kangasrouskuista minulle on joskus tullut vatsa kipeäksi. Ehkä tässä syy. Muistan kyllä pohtineeni sammaleitten seassa kyykistellessäni, että onkohan tämä nyt samaa lajiketta ollenkaan, mutta saattanut silti heittää ne muiden joukkoon. Kirjassa muuten mainittiin, ettei kannattaisi käyttää muovipussia vaan sankoa tai pärekoria, ja mielellään jokainen lajike omaan osastoonsa.

Kirjassa on ihania sienireseptejä, joista ainakin sienipiiraat heti herätti mielenkiintoni. Ja olisihan se nyt ihan huippua päästä oikeasti maistelemaan eri lajikkeita oikein kunnolla. Kirjassa mauista ja vivahteista mainitaan mm. pähkinäinen, curry, äyriäiset ja sitruunainen. Ei sitä heti ensiksi tulisi mieleen, että näitä makuja voisi havaita sienissä. Ja se, että pääsisi maistamaan sienien ominaismakuja ilman, että niitä on peitelty kermaan. Monen sienen maustamiseen nimittäin riittää suola ja pippuri. Ja kun oppii tunnistamaan sienten ominaistuoksut ja -maut, oppii myös vahvistamaan niitä eri maustein ja kypsentämistavoin.

Sieniä ja ihmisiä -kirja on kiehtova kokonaisuus laajaa sienitietoutta, erilaisia ihmisiä ja tarinoita, sekä runsaasti herkullisia sienireseptejä, joita et välttämättä ole aiemmin nähnyt.

Sieniä ja ihmisiä oli Glorian ruoka & viini –lehden vuoden keittokirja(2014) sekä Vuoden kaunein kirja –nominaatti.

Mikä on sinun lempisienesi?
Mihin sieneen tahtoisit tutustua paremmin?



tiistai 4. elokuuta 2015

Harmoniaa


Kylässä ihanan ihmisen ihanassa kodissa.
Kaikki on uutta - niin sisustus kuin kotikin. 
Ilme on hillitty, persoonallinen ja raikas.
Kun isojen pintojen värimaailma on seesteinen ja rauhallinen, on ilmettä helppo aina muuttaa tekstiilein ja koristein.
Kesällä ilmavuutta ja valoisuutta.
Talvella tummempia värejä, joulusävyjä.




Ihastuin tähän ihanaan antiikinvihreään vanhaan pikkupöytään.
Oi, mitä ajanpatinaa! Niin kaunis.


Tässä myös hyvä esimerkki siitä miten yhdistää saumattomasti ja sulavasti uutta ja vanhaa.



Huomasin tässä kuviani selatessa, että kamerani alkaa vedellä viimeisiään.
Kameran näytöllä ne näyttivät suht ookoolta, mutta tietokoneen ruudulla huomasin ikävän totuuden - epätarkkoja ja sumeita. Onneksi sentään jonkinlaiset kuvat sain otetuksi tätä postausta varten. Ja onneksi pikahelppi on olemassa, nimittäin kuvankäsittely.

Nyt sitten vaan joku kamerafirma kun sponssaisi minulle jonkun kivan ja näppärän, laadukkaan, järkkärin niin ottaisin innolla vastaan!