sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ideoita puutarhaan


Minerva

Kevät on tulossa kovaa vauhtia. Joko on tomaatinsiemenet kylvetty? Mitä voisin tehdä puutarhani iloksi ja hyödyksi tässä vaiheessa vuotta - 
ehkä punoa pajukorin tai suunnitella kasvulavan rakentamista.

100 uutta ja hyödyllistä ideaa puutarhaan –kirja sisältää runsaasti ideoita ja vinkkejä erilaisiin puutarhaprojekteihin varhaiskeväästä myöhäiseen syksyyn. Kirjassa esitellyt projektit on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaisiksi ja nopeiksi toteuttaa koska 
kesä meillä on niin lyhyt ja aika siksi rajallista.

Ideat eivät kaikkineen välttämättä niin uusia ole konkareille, mutta niitä on silti monipuolisesti, ja materiaaleina on käytetty paljon luonnon omia materiaaleja, sekä betonia, luonnonkuitukankaita, kanaverkkoa, bambua ja tietysti raakalautaa.  Myös niin sanottua romuromantiikkaa löytyy, eli puutarhassa on hyödynnetty käytöstä poistunutta tavaraa kuten pesuvateja, peltikanistereita ja kattiloita. Ja mikä estää käyttämästä vaikka vanhaa polkupyörää, 
venettä tai kumisaapasta istutuspohjana!

Mielenkiintoisia juttuja olivat mm. hypertufasta, eli betonin ja turpeen seos, josta tehdään kasvatuskaukaloita. Reikänauhasta eli reikähihnasta tehdyt koristeet olivat myös mielestäni kauniita ja ideoita, joita tahtoisin itsekin päästä testaamaan. Reikähihnasta voi tehdä vaikka pallon, kranssipohjan tai sydämen. Bambukepeistä tehty papuhuone niin ikään oli miellyttävä idea.

Kirjasta löytyy myös ideoita ja ohjeita mitä tehdä lintujen ja hyönteisten iloksi. Virkattu linnunpönttö, perhosbaari ja hyönteishotellit kutsuvat puutarhaan lintuja ja perhosia ihmisiä ilostuttamaan.


Jos tunnistat itsessäsi viherpeukalon, olet jo istuttanut ensimmäiset siemenet ja odotat innolla lumien ja maan sulamista, voin suositella sinulle tätä kirjaa. Ja vaikka olisitkin idearikas tuunailija, niin aina voi löytyä jotakin uutta ja kivaa, tai sitten vain voit inspiroitua kauniista kuvista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti