tiistai 15. maaliskuuta 2016

Bounty - my style


Olen kookoksen ystävä, en kylläkään aina ole ollut mutta jossakin vaiheessa testailin sen makua ja opin tykkäämään siitä. Nykyisin kookosta tulee käytettyä monessa muodossa, ihonhoidosta ruoanlaittoon. 
Tässä taannoin kokeilin ostaa ensimmäistä kertaa kokonaisen kookospähkinän ja sain sen jopa aukikin. Netistä katselin ohjeita ja itse voi tehdä näköjään vaikka mitä: kookosmaitoa, kookoskermaa, kookosöljyä ja kookoshiutaleita. Minä jauhoin kookoslihan hiutaleiksi ja tein siitä DIY-version Bounty-suklaasta. Kerman ostin kuitenkin valmiina.


 Oma versioni ohjeesta on kutakuinkin tällainen:

200 g kookoskermaa (jääkaappikylmän kookosmaidon se kiinteä osa)
200 g tuoreita, itsejauhettuja kookoshiutaleita
2-3 rkl kookosöljyä
1 rkl vaniljasokeria
maun mukaan kanelia

Kuorrutteena 100 g tummaa suklaata sulatettuna.

Laitoin kookosmassan tuorekelmulla vuorattuun pieneen tarjottimeen, jokin vuokakin käy mutta itse käytin sitä mikä oli helpoiten saatavilla. Sen jälkeen tarjotin pakkaseen, jotta massa jähmettyy. Lopuksi levitin tai valutin sulan suklaan jähmettyneen kookosmassan päälle. 


Tämä herkku kannattaa säilyttää pakastimessa koska sen rakenne muuttuu jääkaapissa, ei siis pysy jämäkkänä ilman pakkasta. 
Kannattaa muuten vertailla ja kokeilla eri kookoskermoja, niissä on paljon eroja. Eniten eroavaisuuksia on maussa, osa maistuu ainakin omassa suussani lähes saippuaisilta ja ehkä jopa homeiselta, en tiedä miksi. Osan maku taas on miellyttävä ja täyteläinen, näistä voisin mainita ainakin Santa Marian kookosmaidon (semmoinen violetti purkki: pahvia tai tölkki).








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti